Muutoksia kampanjamaailmassa?

Pelaajat ovat D&D-tyyppisissä peleissä keskeinen muutoksen alulle panija, mutta välillä tuntuu että myös pelimaailman pitäisi heittää pelaajien suuntaan enemmän haasteita, yllätyksiä ja vallitsevan järjestyksen siirtymiä. Mistä ne syntyvät? Rick hamell.net:ssä kirjoittaa muutoksista roolipelimaailmoissa. Rickin mukaan “transitiot” perustuvat parhaimmillaan pelimaailman valtatasapainon tunnistamiseen. … Continue reading

Kokemuksia Sivilisaatio-lautapelistä

Pelasimme pari viikkoa sitten Avalon Hillin klassikkolautapeliä Sivilisaatiota pitkästä aikaa. Peliä tuli pelattua joskus 2000-luvun taitteessa aika paljonkin, useimmiten täydellä seitsemällä kansakunnalla. Tällä kertaa meitä oli pelaamassa vain viisi henkeä, joten Apenniinien niemimaa pysyi pelin ulkopuolella. Saimme pelin pelattua noin … Continue reading

Minkä mittainen on sopiva kampanja?

Roolipelit pääsevät monien mielestä oikeuksiinsa vasta kun niitä pelataan kampanjamuodossa, niin että yksittäisten pelikertojen välillä on jonkinlaista jatkuvuutta. Oman kokemukseni mukaan vaaditaan usein 5 – 10 pelikertaa että kampanja pääsee ylipäänsä “vauhtiin”. Vasta siinä vaiheessa myös pelaajat innostuvat kunnolla maailmasta … Continue reading

Miten kirjoitan seikkailuita?

False Machine -blogin Patrick Stuart kirjoitti hiljan siitä, miten hän tekee seikkailuita. Patrickin postiin vastannut Goblin Punchin Arnold K. kirjoitti asiasta hieman eri näkökulmasta ja niin, että se vastasi paremmin omia kokemuksiani seikkailujen tekemisestä. Vaikka en ole julkaissut yhtään roolipeliseikkailuita, olen … Continue reading

Necropraxiksen 20 Quick Questions Shahar-kampanjassa

Vastailin Shahar-kampanjaan liittyen Jeff Rientsin blogista tutuksi tulleisiin 20-kysymykseen hiljattain. Tehdäänpä samaan syssyyn vähän lisää samaa! Necropraxis-blogissa on oma 20 kysymyksen listansa, joihin vastasin alla Shahar-kampanjaan liittyen: Ability scores generation method? 3d6 järjestyksessä, kaikki paitsi positiiviset sarjat saa heittää uudestaan. Pisteitä voi siirtää … Continue reading