Ruotsalaiset roolipelit: Drakar och Demoner

Olen syksyn mittaan kirjoitellut muutamista ruotsalaisista roolipeleistä, mutta yksi peli on jäänyt käsittelemättä, nimittäin legendaarinen Drakar och Demoner (DoD). DoD on monella tapaa ruotsalaispelien kruununjalokivi. Äventyrsspeletin ensimmäisen kerran vuonna 1982 julkaisemasta roolipelistä tuli nopeasti kokonaisen teinipoikasukupolven läpäissyt ilmiö Ruotsissa, jota muistellaan edelleen … Continue reading

Proseduraalisesti luotuja kartanoita pelikäyttöön!

Yksi iso osa roolipelaamista on tilassa suunnistaminen, oli ympäristönä sitten luolasto, taikametsä tai kaupunki. Moni pelinjohtaja keräileekin tarkoitusta varten erilaisia rakennusten pohjapiirrustuksia, joita löytyy roolipelikäyttöönkin jo aivan valtavasti. Aina ei kuitenkaan ole helppo löytää juuri sellaista taloa tai pohjapiirrosta, jota … Continue reading

Arvio: Shadowbrook Manor

Olen syksyn mittaan pelauttanut Patrick Kennedyn Shadowbrook Manor -seikkailua. Pelaamme englanniksi ja peliporukka koostuu yhdestä aikuisesta ja kahdesta alle 10-vuotiaasta lapsesta, joten kokemus on monella tapaa uusi. Mukana on kaksi kääpiötä ja yksi haltija, kaikki ykköstasolla. Hahmoja voisi olla enemmänkin, … Continue reading

Ruotsalaiset roolipelit: Saga

Tomas Arfertin ja Johan Danforth kynästä lähtöisin oleva Saga vuodelta 2006 lienee Suomessa vähemmän tunnettu ruotsinkielinen roolipeli. Keskiaikaisvaikutteiseen Albioniin sijoittuva peli edustaa koulukunnaltaan “realistista korkeafantasiaa”, joka yhdistelee satuja ja myyttejä todellisen kaltaiseen feodaaliyhteiskuntaan. Myönnettäköön heti alkuun että minulla on senlaiselle genrelle heikko … Continue reading

Image

Maisemia vuosisatojen takaa

Olen aina ollut kovin kiinnostunut maisemamaalauksesta ja sen eri historiasta. Nykytyylinen maisemamaalaus on itse asiassa aika uusi “keksintö”, sillä pitkään maisemamaalauksella haettiin ihan muita asioita kuin luonnon “ylevää” kuvaamista. Maisema oli tausta ihmiskuvauksille, eikä sillä ollut arvoa itsessään, muuten kuin kuvitteellisissa rauniomaisemissa tai muissa keksityissä maisemissa, joissa yhdisteltiin surutta oikeita luonnonmuotoja kuvitteellisiksi kokonaisuuksiksi. Maalarit myös maalasivat suoraan “mielikuvituksesta”, pyrkimällä tekemään aidon näköisiä keksittyjä maisemia.

Yksi koulukunnista oli maalata “kokonaisia maailmoja”, jotka usein yhdistyvät johonkin raamatulliseen, historialliseen tai mystiseen tematiikkaan. Näissä 1500-luvulta lähtien tehdyissä “Weltlandschafteissa” on paljon yhteistä nykyisten fantasiamaalausten kanssa, ainakin siinä missä ne pyrkivät kuvaamaan keksittyjä paikkoja uskottavalla tavalla. Weltlandschafteja maalattiin ympäri Eurooppaa, ja paikalliset erot olivat huomattavia. Todellisten maisemien kuvaaminen oli kuitenkin hyvin harvinaista.

Jossain vaiheessa 1500-lukua ns. Tonavan koulukunnassa siirryttiin maalaamaan kuvitteellisen lisäksi todellisia maisemia, mutta niin että Weltlandschaftien dramaattinen vaikutus oli läsnä. Albrecht Altdorferin ja Augustin Hirshvogelin etsauksissa maisema on nykysilmin katsottuna vieras, miltei pelottava. En olisi yllättynyt jos Warhammer-nero John Blanche olisi lainaillut juuri Tonavan koulukunnalta paljon omaan taiteeseensa, niin lähellä painostavaa Warhammer-maailmankuvaa näissä teoksissa liikutaan.