Dwarf Fortress on varmasti yksi vaikuttavimpia ja vaikutusvaltaisimpia tietokonepelejä koskaan. Muistan fiilistelleeni sen varhaisempaa versiota jo joskus 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Silloinkin peliä tuli pelattua, ja sainpa joskus jopa ihan toimivan kääpiöyhdyskunnan järjesteltyä, mutta pidempiaikainen pelaaminen taisi silloin tyssätä ihan vain käyttöliittymän sulaan mahdottomuuteen.
Nyt oli sopiva aika palata Dwarf Fortressin pariin, kun siitä on hiljattain julkaistu graafisella käyttöliittymällä varustettu versio Steamissa. Käyttöliittymässä on edelleen kaikenlaisia lapsuksia, mutta peli on silti käytettävyydeltään aika lailla kehittyneempi kuin muinoin pelaamani ASCII-versio. Siitä huolimatta se taitaa pelityyppinä edelleen olla “ominaisuus-peli”, jossa suurin osa peliajasta kuluu erilaisten alasysteemien ja käyttöliittymän erikoisuuksien selvittämiseen. Kukapa olisi arvannut että temppeleitä tehdään yleisistä hengailutiloista muuttamalla ja yhtä pientä painiketta painamalla?
Kaikesta huolimatta olen nauttinut aika lailla uuden Dwarf Fortressin pelaamisesta. Nyt itselläni on meneillään kolmas kääpiösiirtokunta (ensimmäisen tuhouduttua ettinin hyökkäyksessä ja toisen muodostuttua aivan liian sekavaksi yli sadan kääpiön populaatiolle), joka on jo onnistuneesti puolustautunut kykloppia, rosvoavia hiisiä, troglodyyttejä ja muita vihollisia vastaan. Tällä kertaa olen panostanut maanpäällisten linnoitteiden rakentamiseen, niin että kääpiöluolan sisäänkäyntinä on nyt ihan näyttävä vallihautojen ympäröimä linna!
Pelin hämästyttävimpiä piirteitä ovat tietysti sen emergentit järjestelmät. Kyseessä on peli, joka käytännössä tuottaa tarinoita, samalla kun pelaaja yrittää epätoivoissaan hallita kaaosta. Tällaisia pelejä on tietysti muitakin (The Sims ja Tamagotchi tulevat ensimmäisinä mieleen) ja niissä on minusta jotakin hyvin kiinnostavaa. Kiinnostus liittynee siihen kuinka ne ovat enemmän leikinomaista kuin tiukasti johonkin voittotavoitteeseen sidottuja pelejä. Tuntuu peräti siltä että Dwarf Fortressin ja The Simsin kaltaisten pelien kanssa voi aikuinenkin leikkiä, niin että pelimoottori ikään kuin korvaa lapsen mielikuvituksen roolin.
Pelailin Dwarf Fortressia aikoinaan ASCII-grafiikoilla, ja huomaan nyt suhtautuvani niihin aika ristiriitaisesti. Yhtäältä nykyversion kunnon grafiikat tekevät pelistä huomattavasti helpommin hahmotettavan, mutta samalla häviää jotakin oudon kaunista ja hypnoottista. Jos Dwarf Fortress on taidetta (tai vähintäänkin taidokasta käsityötä) on se sitä yhtäältä emergenttien järjestelmien tasolla, mutta toisaalta niinä upeina ja “luonnollisen satunnaisina” ASCII-ryijyinä, joita peli tuottaa itsessäänkin satunnaisgeneroidusti, ja joista pelaaja voi sitten muokata eri tavoin säännönmukaisempia kuvioita.
Dwarf Fortressia pelatessa olen myös ruvennut pohtimaan, että voisiko pelin avulla tehdä kokonaisen Moria-luolaston pöytäroolipelikäyttöön. Käytännössä Dwarf Fortresskin pohjaa 1,5m tai 2m ruutuihin, joten sen karttoja pitäisi ainakin periaatteessa pystyä käyttämään pöytäpeleissä ilman sen suurempaa säätämistä. Toisaalta Dwarf Fortress tuottaa ehkä enemmän geneeristä kuin spesifiä ja evokatiivista sisältöä, joten ehkäpä se perinteinen kartanpiirtämistaktiikka on kuitenkin lopulta parempi, ettei pelaajien tarvitse koluta satojen identtisten munkinkammioiden lävitse ja ihmetellä Dwarf Fortress -pelaajan puutteellisista taidoista johtuvia epäeuklidisia käytäviä ja ramppeja.
Paitsi kaikkea yllä mainittua, on Dwarf Fortress tietysti myös kahden veljeksen elämäntyö. Siinä mielessä se vertautuu ainakin jossakin määrin suomalaiseen UnReal Worldiin. Koska pelejä pidetään usein vähäpätöisenä viihteenä, ei aina tulla ajatelleeksi sitä, kuinka ne voivat olla hyvinkin keskeinen osa ihmisen elämää. Pelit ovat tärkeitä ja ne luovat tärkeää sisältöä paitsi niitä suunnitteleville, myös pelejä pelaaville. Tarn ja Zach Adams ovat tietysti siinä mielessä onnekkaita (ja määrätietoisia), että peli tarjoaa heille nykyisin myös ihan kivan elannon. Toivottavasti Dwarf Fortressista nähdään vielä monta päivitystä ja että saan oman linnoitukseni kukoistamaan!