Erilaiset salahuoneet, -käytävät ja -ovet ovat kiehtoneet ihmismieltä jo ammoisista ajoista asti. Piilotettuihin käytäviin ja reitteihin liittyvää mystiikkaa hyödynnetään monissa uskonnoissa. Salaovet ovat myös satujen ja goottilaisen kirjallisuuden kulmakivi. Populaariin tietoisuuteen ne nousivat viimeistään dekkarien ja Cluedo-pelin myötä, ja nykyisin ne ovat jo jonkinlainen sisustustrendi.
Ei liene ihme, että “kulttuurisessa sulatusuunissa” syntyneessä D&D:ssäkin on salaovia. Salaovet liitetään D&D:ssä ehkä eniten perinteisiin luolaseikkailuihin ja niiden “kartoituspulmiin”, eikä niiden toimintaperiaatetta tai mekanismin luonnetta ole useinkaan kirjoitettu auki. Koska seikkailujen kuvaukset eivät useinkaan tarjoa yksityiskohtia, sorrun itsekin vain kuvailemaan abstraktisti kivisiä seiniä, jotka voi jotenkin mystisesti aukaista. Mutta minkälaisia salaovet oikeasti ovat, ja miten niiden toimintaa voisi kuvailla paremmin?
Salaovet ovat paljon muuta kuin kiviseinään tehtyjä piilo-ovia. Yhdysvaltain Salemin salakuljettajat yhdistivät kaupungin alaiset salakuljetustunneliverkostonsa rakennusten tulisijoihin. Takkojen vesitiiviit pohjat tekivät salaovista erittäin vaikeasti havaittavia, saihan ne piiloon tuhkan tai tulen alle. Salemin tapauksessa hormissa oli vielä usein vinssisysteemi tavaroiden nostamista ja laskemista varten. Miten tällaisen salaoven voi edes löytää D&D:ssä? Ehkäpä tulisijan vinssikoukku on ainoa vinkki siitä, että asiaan liittyy jotakin epäilyttävää?
Salakuljettajien lisäksi myös valtion vainoa piileskelevät papit ovat hyödyntäneet salaovia. 1500-luvun Englannissa syntyi katolisten pappien piilotteluun tarkoitetut “priest holet“. Priest holeja hyödynsi katolilainen oppositio, jota kruunu yritti kitkeä vangitsemalla ja surmaamalla katolisia pappeja. Pappien suojeluun syntyi kokonainen salahuoneisiin perustuva maanalainen verkosto. Erityisesti aikansa aateliskartanoiden priest holejen suunnittelussa syntyi paljon innovatiivisia salaovitekniikoita.
Priest hole -ilmiön historia on myös hyvin dokumentoitu. Yksi niiden historiaa dokumentoivat teos on Project Gutenbergistäkin löytyvä Allan Fean teos Secret Chambers and Hiding Places. Kirjassa käydään kattavasti lävitse priest holejen historiaan ja toimintaperiaatteita. Ehkä sitäkin kiinnostavampaa on kirjan runsas kuvitus, jota olen hyödyntänyt tämänkin jutun yhteydessä.
Toivon itse kehittyväni pelinjohtajana siihen suuntaan, että voin improvisoida pelkän luolastokartan S-merkin perusteella kiinnostavia salaovia, jotka näyttäytyvät pelaajille karttapulmien lisäksi myös “pakopulmina” room escape -tyyliin. Kirjan kuvia katselemalla saa toivottavasti jo vähän ideoita monipuolisempien salaovien kuvailuun. Täytynee jatkossakin tutustua erilaisiin tosielämän salaoviratkaisuihin!