Roolipelien tila vuonna 2014, osa 1

Roolipelitiedotuksen Sami heitti ilmaan roolipeliblogihaasteen, jossa toivoi pohtimaan kotimaisen roolipelaamisen tilaa vuonna 2014. Löimme Iimun kanssa viisaat päämme yhteen ja kävimme keskusteluun. Lopputulos on luettavissa alla. Jatkoakin on luvassa, kunhan keskustelu etenee…

ILMARI: “Pyydettäessä pohtimaan Suomen roolipelaamisen tilaa vuonna 2014 tai 2015 tai 2025 alan heti miettiä, että jotenkin implisiittisesti tälläsessä skenaariossa haetaan kirjottajan näkökulmasta jotain nasevaa analyysiä siitä, mikä on pielessä ja minkä pitäis olla toisin. Mutta näinhän asia ei välttämättä ole; tarvitaanko muutosta? Tuleeko sulla Niklas mieleen asiainhaaroja, jotka olisi Suomen “skenessä”, jotenkin pielessä tai vastaavasti todella hyvin näin luojan vuonna 2014?”

NIKLAS: ”Seuraan kauhean huonosti Suomen skeneä, mutta ainakin oman pelaamisen suhteen menee tällä hetkellä hyvin. Viimeiset vuodet ovat olleet jonkinlaista tutkimusmatkaa roolipelaamisen “ytimeen”. Erityisesti on kiinnostanut pelaajien rooli dynaamisessa tarinankerronnassa ja pelaamisen emergentti luonne. Nyt vuoden sisään onkin herännyt useita ahaa-elämyksiä, varmaan lähinnä sen vuoksi että olen myös pelannut ihan älyttömästi. Viime vuonna tuli vedettyä reilusti yli 50 pelikertaa ja pelattua melkein yhtä monessa sessiossa. Limun ropellusten kirjoittaminen on tietysti ollut suuressa roolissa myös…

“Mites sä Ilmari näet tämän skenetilanteen? Oletko kärryillä mitä Suomessa tapahtuu roolipelaamisen saralla? Mikä on hyvin, mikä huonosti?”

ILMARI: “Jaan kokemuksen matkasta ytimeen kanssasi. Omassa pelaamisessani on selvästi käynnissä renessanssi, pitkällisen hiljaiselon jälkeen. Mitä tulee suomalaiseen skeneen, mulla on vahva tuntuma, että kuten muissakin asioissa, on Suomessa vahvaa yhdistystoimintaa myös roolipelaamisen alueella. Ropeconia on järjestetty niin kauan kuin muistan, ja pitäisi googlella etsiä että muistaisin ensimmäisen vuoden kun se järjestettiin. Tiedän muitakin roolipelaamiseen liittyviä tapahtumia, eli roolipelaamisen yllä leijuu vahva yhteisen tekemisen meininki.

“Itseäni kiinnostaa pöytäroolipelien tulevaisuus siinä mielessä, että onko niillä kestävyyttä kilpailla tietokonepelejä vastaan, vai jäävätäkö ne vain pieneksi ilmiöksi vastaisuudessa. Toisaalta taas jaan myös mielipiteen, vahvasti jakautuneesta loppukäyttäjistöstä. Pelaajat pysyvät omissa porukoissaan ja vaihdunta on aika hidasta, en tosin tiedä onko tämä lainkaan huono.

“Ehkäpä, jos oikein alkaisin visioida, niin sanoisin, että seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomen valtio alkaa rahoittaa roolipelaamista siten, että jokaisella nuorisotalolla/iltapäiväkerholla on varaa ainakin
yhteen roolipelikerhoon. Niiden kokemuksien perusteella joita sain peluuttamalla roolipelejä ala- ja yläkouluikäisille, on pöytäroolipeleille selvästi kysyntää ja kiinnostusta.”

NIKLAS: “Mä en ole ikinä käynyt Ropeconissa! Monesti se on tietysti ollut mielessä, mutta jostain syystä ei vaan koskaan ole tullut lähdettyä. Ehkä olen pitänyt roolipelaamista enemmän yksityisenä harrastuksena? Kun nyt viime vuosina olen taas sukeltanut pelaamiseen pariin uudella tarmolla, on se tapahtunut lähinnä jenkkiläisten blogien ja foorumien kautta. Ehkäpä siksi että jenkkiblogien tapauksessa on ollut niin voimakas painotus harrastuksen siihen puoleen mikä mua erityisesti kiinnostaa, eli roolipelien alkuaikoihin, pelaamisen muutoksiin ja ylipäänsä historiaan?

“Jos lähdetään visioimaan, niin en usko että pöytäroolipelaaminen enää nousee miksikään koko kansan jutuksi niin kuin 1980-luvulla. Yhteiskunta on muuttunut niin yksilökeskeiseksi, että ylipäänsä toisten ihmisten kanssa kasvokkain hengailu on vähän epäilyttävää. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei roolipelaaminen tulisi tulevaisuudessa vaikuttamaan yhä enemmän maailmaan. Se pelillistyminen joka nyt tapahtuu kaikilla yhteiskunnan alueilla saa edelleen suurimman osan polttovoimastaan muutaman jenkkistrategiapelaajan 40 vuotta vanhasta pelistä nimeltä Dungeons & Dragons.

“Tässä pelillistymisessä on hirveä potentiaali, joka ainakin mun mielestä hukataan vähän liikaa genretrooppien kierrätykseen. Kun Clash of Clansin soturit hyökkäilee naapuripelaajan kimppuun, on kyse enemmänkin jonkinlaisesta pelaamisen performanssista kuin mistään uudesta tai edes antautumisesta pelijärjestelmän reunaehtojen varaan. Kun peleistä on tullut yhä tiiviimpi osa meidän kaikkien elämää, huomaa tällainen vanha parta ettei niillä ole sellaista merkitystä mistä itse joskus unelmoi. Pelit ovat enää ajanvietettä, joille ei anneta mahdollisuutta vaikuttaa ympäröivän maailman, tai edes pelaajan ajatusmaailmaan. Sellaista populaarikulttuuri tietysti on, mutta jos roolipelaaminen jotain opettaa, niin sitä että pelaaminen voisi olla paljon enemmänkin…

“Tietokonepeleissä mua kiinnostaa erityisesti dynaamiset ympäristöt niin kuin Wurm Online, EVE tai DayZ. Toki myös emergenttejä elementtejä jotenkin ovelasti generoivat pelit, vaikkapa NetHack tai Dwarf Fortress. Miksei kukaan tee roolipelaamisen ja tietokonepelaamisen hyviä puolia hyödyntävää verkkoympäristöä?”

ILMARI: “En ole aivan päässyt vielä päässäni sisälle siihen mistä kasuaalipelien vallankumouksessa on kyse. Mutta on uskomatonta, että on päässyt todistamaan oman elämänsä aikana videopelien *valtavan* nousun, hyvin pienen marginaalin harrastuksesta bussimatkoilla pelattavaksi massiiviverkkopeleiksi. Puhumattakaan siitä, että tämä “taiteen” ala on vasta aivan sen alkutekijöissä. Voi kysyä onko klassikkopelejä, joita arvostetaan osana pelien kaanonia, vielä tuhannen vuoden päästä edes olemassa?

“Pelien ja todellisuuden yhä vahvempi risteäminen vaikuttaisi ainakin tällä hetkellä olevan väistämätön kehityksen suunta. Virtuaalinen identiteettini seuraa yhä vahvemmin mukana minne ikinä reaalimaailmassa menenkin. Mutta samalla näen, että yhä enemmän se vahvistaa myös toden ja aidon sosiaalisuuden arvostusta. Mistä ehkä kertoo lautapelien suosio ja monipuolistuva valikoima.

“Tuntuu, että pelaamiseen liittyvät roolit, mitä tulee erityisesti verkossa pelattaviin rooleihin, ovat saamassa yhä selkeämpää osuutta pelaamisessa ja tavallaan internetin lupaama anonymiteetti saa hyvin konkreettisen muodon niiden äärellä. Voin olla ilkeä ja julma internetavaruusliiton johtaja, joka valtaa alueita ja käskee satoja ja tuhansia sotilaita avaruustaisteluissa, ilman että minun tarvitsee oikeasti olla ilkeä. Siten voin elää aivan toisenlaista elämää.

“On kummallista, että verkkopelit mahdollistavat juuri sen kaltaiset roolit, joista ennen wanhaan peloteltiin joka kirjan alussa, SINÄ ET OLE ROOLISI! Mutta juuri se, että rooli tulee niin iholle kun pelaat oikeasti persoonallisuudellasi, on osa pelien viehätystä. Ja näen klassisten pöytäpelien roolit nykyään todella laimeina verrattuna siihen, suorastaan leikkinä, koska avaruusimperiumin tai fantasiakillan organisointi ja taloudesta huolehtiminen käy työstä. Siinä tavallaan on myös pöytäpelien suuri vahvuus. Ne jos mikä on lähellä sitä leirinuotiota, jolle kuvitteelliset esi-isämme istuivat tarinoimaan esikirjallisella ajalla, ajatus on suorastaan kotoisa.

“Ehkäpä siksi internet on kaikessa segmentöitymisessään oiva media jakaa näitä täysin erillisiä kokonaisuuksia. Pöytäpelien luonne vaikuttaa olevan sellainen kaveriporukoituva. Olisi hauskaa jos suomeen saataisiin laadukas vanhan koulukunnan printtijulkaisu roolipeleistä. Mutta olisiko sille kysyntää ja tarvetta, en tiedä? Oivoi *Sininen lohikäärme* sua kaipaan!”

NIKLAS: “Oot ihan oikeassa kasuaalipelaamiseen suhteen. Itse teilaan vähän turhankin helposti markkinalähtöisesti suunniteltuja pelejä, mikä ei suinkaan tarkoita että niissä ei voisi olla jotakin hyvääkin. Selkeetä kuitenkin on, että samalla kun pelaamisesta on tullut “koko kansan” viihdettä, on sen logiikka monessa kohtaa muuttunut. Osaksi kyse on koko viihdemuodon popularisoitumisesta ja sen mukana tulevasta eräänlaisesta kädestä pitämisen kulttuurista. Toisaalta nykyisessä fantasiakuvastossa on turhan usein kyse trooppien kierrättämisestä, saman geneerisen aineiston toisintamisesta. Mielenkiintoista tietysti on, mitä tapahtuu kun todellisuus ja peli yhä enemmän sekoittuvat…

“Itselleni tietokonepeleissä on kyse melkeinpä mainitsemasi roolin omaksumisen vastakohdasta, mutta en olekaan koskaan innostunut pelaamaan MMORPG:ja. En osaa kuvitella uppoutuvani niin syvälle johonkin tietokonepeliin, että se tulisi tuolla tavoin iholle tai että se muodostaisi uuden identiteetin. Tietokonepelit on mulle pikemminkin jonkinlaista ajatussshakki, jossa mittelen joko pelaajan tai koneen kanssa. Ennen kaikkea niissä on kyse jonkinlaisista kaavoista, joiden toiminta täytyy oppia. Strategiapeleissä kyse on tietysti vastustajan tai tietokoneen “maneereista”, joita tulee ikään kuin hallita. Muissakin peligenreissä kyse on jonkinlaisesta kontrollista tai siihen pyrkimisestä.

“Roolipelit ovatkin sitten jotain aivan muuta. Resurssienhallinta on tietysti isossa osassa monia pelejä, mutta lisäksi pöytäpeleissä on aina jotakin muuta. Mulle tärkeintä on maailman avoimuus, mahdollisuus ottaa riskejä, joiden palkitsevuus on ihan eri maailmasta kuin väkisinkin matemaattisissa tietokonepeleissä. Hyvällä peliporukalla roolipelaaminen on aina enemmän kuin osiensa summa, joka voi ottaa yllättäviäkin suuntia, mutta riskien on aina oltava läsnä: pelaaminen ei ole “vain” kollektiivista tarinankerrontaa. Roolipeleissä voi vaikuttaa pelimaailmaan, kun tietokonepeleissä kyse on pikemminkin jonkun valmiiksi mallinnetun toistamisesta.

“Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen! Mikä on suomalaisen roolipelaamisen tila, mihin ollaan menossa?”