Risto Hiedan haastattelu #1

Kirjoittelin huhtikuun puolivälissä Risto “Nordic” Hiedan suomenkielisestä roolipelistä nimeltään Acirema. Pohdiskelin jo silloin pitäisikö jonkun ottaa vähän enemmän selvää pelistä ja sen taustoista, mutta päädyin lopulta henkilökohtaisesti haastattelemaan maestroa itseään. Samassa yhteydessä sain luvan skannata Acireman, joten tähän postiin tulee nyt vähän uniikimpaa kuvitusta.

Koska haastattelusta tuli lopulta melkein tunnin mittainen laitan tähän postiin vain sen ensimmäisen osan. Loppuviikosta voi sitten odotella haastattelun toista osaa. Siinä käydään vähän tarkemmin lävitse Acireman pelaamisen käytäntöjä. Toiseen postiin on tulossa myös muutamia sääntöskannauksia lisää, joten uteliaat voivat sitten tutkia Acireman yksityiskohtia ihan omakohtaisestikin.

Kertoisitko hieman taustoistasi? Miten kiinnostuit pelaamisesta?

Nimeni on Risto Hieta. Pelejäni olen harrastanut pienestä pitäen, joten olen ruvennut pelaamaan joskus 60-luvun alussa. Alkuun pelaamani pelit olivat lautapelejä, joista tein omia parannettuja versioita, kun alkuperäiset alkoivat kyllästyttää yksinkertaisuudellaan. Siihen aikaan pelit olivat yksinkertaisia, nimenomaan lapsille tehtyjä, eivätkä aikuiset pelanneet juuri ollenkaan, paitsi lasten seurana.

Acireman pelaajan kirjan kansilehti.

Ensimmäisen suomenkielisen roolipelin Acireman kansilehti.

Alle kouluikäisenä olin jo kiinnostunut Monopolista. Monopolista muistan todenneeni jo aika nuorena että se on ihan kiva peli ja että pelissä on hyvä idea, mutta että siinä on liian paljon kiinni noppatuurista. Mitäpä jos olisi peli jossa saisi itse tehdä päätöksiä ja ottaa riskejä, ajattelin, ja tein oman monopolin (tietysti vajavaisilla taidoilla). Omassa versiossani oli erilaisia katuja ja vaihtoehtoja, joten siinä sai valita meneekö täältä vai tuolta. Välillä pelaaja tietysti pakosta ohjattiin jonnekin, mutta Monopoli-versiossani oli kuitenkin enemmän valinnanvaraa. Nimenomaan valinnanvara ja vapautta olen arvostanut peleissä myöhemminkin.

Miten pelaaminen muuttui vuosien myötä?

Vähän vanhempana, toisella kymmenelläni, jatkoin omien pelien tekemistä. Olisin aivan varmasti nauttinut jos silloin olisi ollut samanlainen mahdollisuus tehdä asioita tietokoneella, esim. värillisiä grafiikoita, kortteja ja laattoja ja kaikkea. Silloin täytyi kynillä ja tusseilla tehdä pelejä esim. pahville, joten niiden suunnittelu oli aina hidasta. Pelasimme kyllä muutakin kuin perinteisiä lautapelejä. Esim. pöytäjääkiekko oli yksi peli mitä pelasimme alkuaikoina paljon. Jo heti alussa keksimme peliin omat joukkueemme ja maalasimme uusia pelaajia niiden väreihin. Lisäksi pöytäjääkiekkoon tehtiin omia sääntöjä esim. jäähyille. Lisäksi tehtiin jäähytilastoja ja maalintekotilastoja.

Samojen pelikavereiden kanssa pelaamme edelleen viikoittain, erityisesti lautapelejä. Vanhimmat pelikaverit ovat olleet mukana yli 25 vuotta. Siinä ehtii oppia tuntemaan pelikaverinsa!

Kun Suomeen tuli ensimmäiset koteihin myytävät videopelit 1970-luvun lopussa, Atari 2600 ja Mattelin Intellivision, niin innostuin niistä. Onneksi päädyin näistä kahdesta vaihtoehdosta Intellivisioniin, sillä se oli valovuosia edellä tekniikassa, vaikka Ataria myytiinkin enemmän. Tässä vaiheessa olin jo nuori aikuinen ja rupesimme pelaamaan videopelejä kaveriporukalla. Mattelin videopeleistä löytyi kiinnostava luolastoseikkailu, jonka nimi oli Advanced Dungeons & Dragons. Mattelin mainoksissa sanottiin että “suosittuun seurapeliin pohjautuva videopeli tarjoaa tunneiksi hupia”, mutta siihen aikaan meillä ei tietenkään ollut mitään käsitystä sitä innoittaneesta ”seurapelistä”. Minulla on itse asiassa pelin esite vieläkin jäljellä kotona.

AD&D-videopeli oli mukaansatempaava, joten tietysti kiinnostuin myös sen taustalla olevasta ”seurapelistä”. Video-AD&D:n perusteella oli selvää, että myös ”seurapelissä” koluttiin luolastoja aarteiden toivossa, mutta paljon muuta ei kuitenkaan selvinnyt. Nimi Dungeons & Dragons jäi kuitenkin mieleen ja yritin hankkia siitä lisää tietoa. D&D:tä ei kuitenkaan vielä silloin ollut saatavilla Suomesta, eikä roolipelaamisesta ylipäänsä löytänyt tietoa mistään.

Samoihin aikoihin ja vielä vähän myöhemmin pelasimme kavereiden kanssa myös paljon erilaisia omia lautapelejä. Niissä oli usein myös AD&D-videopelin kaltaisia seikkailullisia elementtejä. Näin jälkeenpäin suunnittelemiani lautapelejä voisi kuvailla vaikkapa roolipeleiksi laudalla. Niitä pelailtiin joskus 80-luvun alussa, viimeistään vuonna 83. Näissä omatekemissä peleissä etsittiin ensin esim. aseita ja varusteita. Kun niitä oltiin saatu kerättyä tarpeeksi, lähdettiin luoliin taistelemaan hirviöitä vastaan. Jos hirviöt saatiin surmattua, saatiin palkinnoksi aarteita jne.

Edistyneimmissä versioissa oli jopa erilaisia hahmoluokkia erilaisine etuineen; joku oli parempi taistelemaan ja toinen hiipimään. Tilanteet ratkaistiin sitten nopilla, jotka olivat tietysti vielä tässä vaiheessa ihan tavallisia kuusisivuisia arpakuutioita. Peleissä saattoi siis itse päättää koska ottaa riskejä ja tehdä sen mukaan omia taktiikoitaan.

Näiden itsetehtyjen lautapelien fantastiset vaikutteet tulivat lähinnä videopeleistä, sillä suomenkielistä fantasiakirjallisuutta tai alan elokuvia oli tarjolla hyvin vähän. Tietysti omalla mielikuvituksellakin oli oma sijansa kehityksessä…

Jossain vaiheessa törmäsin myös kirjan mallisiin ns. sooloseikkailuihin, joissa lukija saa itse valita haluamansa reitin kirjan läpi ja ikään kuin pelata päähenkilöä. Halusin kokeilla myös sellaisen tekemistä, joten tein 80-luvun puolivälin paikkeilla seikkailupelikirjan, jota pystyi pelaamaan yksin. Lähetin kirjan Otava-kustantamoon luettavaksi ja joku kustannustoimittaja vastasikin että kirja on hyvä. Kustannustoimittaja ajatteli että kirjasta voisi tulla vaikka mitä, mutta kun hän sitten luetutti kirjan pomollaan, oli tämä sitä mieltä ettei sillä tee mitään. Siitä parin vuoden päästä alkoi ilmestyä käännettyjä sooloseikkailuita. Ilmeisesti olin ollut vain liian aikaisin liikkeellä…

Missä vaiheessa roolipelit tulivat mukaan kuvioihin?

Varsinaisiin roolipeleihin tutustuin vasta aikuisiällä.

Mattelin videopelin sytyttämä kipinä paloi edelleen. Koska kaupoista ei ollut saatavilla roolipelejä, päädyin kehittämään niistä omia versioitani. Käsitykseni roolipelaamisesta oli aika huteralla pohjalla, koska tietoa peleistä oli niin vähän saatavilla sen ajan Suomessa. Siitä huolimatta onnistuin kehittämään oman pelin, jonka pelaaminen alkoi luultavasti vuonna 1984. Voisi sanoa että se on oma näkemykseni roolipelaamisesta, joka perustui siihen vähään mitä olin harrastuksesta kuullut, mutta myös monilta osin Mattelin Advanced Dungeons & Dragons -videopeliin.

Yksityiskohta Acireman pelaajan kirjasta. Tuollaisen nerokkaan hahmolomakkeen voisi ottaa käyttöön!

Yksityiskohta Acireman pelaajan kirjasta. Tuollaisen nerokkaan hahmolomakkeen klemmareineen voisi ottaa käyttöön!

Ensimmäinen julkaistun roolipelini Acireman (The Secret Treasure of Raguoc in the Acirema Dungeons) tein vuonna 1985. Se on itse asiassa ensimmäinen suomalainen roolipeli. Aciremaa monistettiin Tehokopionnissa, jonka jälkeen nidoin monisteet kahdeksi kirjaksi. Alkuun möin Aciremaa postitse 50 markalla. Pelin kahdesta kirjasta toinen oli tarkoitettu pelaajille ja toinen Raguocille, eli eräänlaiselle pelinjohtajalle. Acirema pohjautui aikaisempiin lautapelien ja roolipelien välimuotoihin, joita olin aikaisemmin kavereiden iloksi kehitellyt. Acireman säännöissäkin sanotaan, että pelinjohtaja piirtää ensin itselleen ruutupaperille pelilaudan. Pelilauta tosin tarkoitti Acireman tapauksessa kaavamaista luolastoa, johon Raguoc sitten sijoitti aarteita, hirviöitä ja muita hankaluuksia.

Oikeastaan voisi sanoa, että Acirema eroaa lautapeleistä siinä, että pelinjohtaja ei näytä luolastoa pelaajille. Pelaajien tutkiessa luolaa he kuitenkin tavallisesti piirsivät karttaa sitä mukaa kun etenevät. Samalla pelinjohtaja kertoi mitä luolassa on, minkä näköinen huone ja esim. mihin suuntiin huoneesta pääsee. Pelaajat tietysti itse valitsevat mihin menevät.

Alkuun minä toimin aina pelinjohtajana, mutta kun olimme pelanneet enemmän halusivat kaveritkin kokeilla miltä pelinjohtaminen tuntuu. Jossain vaiheessa oli ihan sovittu, että kaikki vetävät jonkun seikkailun, eikä siitä kukaan kieltäytynyt.

Kun aloittelimme roolipelaamista, sijoittuivat kaikki pelit luolastoihin, eikä meillä ollut mitään suurempia maailmallisia tavoitteita. Jossain vaiheessa (viimeistään kun tein Miekan ja Magian) mukaan tulivat maailmankartat ja muuta taustaa, eikä pelaaminenkaan ollut enää pelkkää luolissa koluamista tai muita yksittäisiä irrallisia tapahtumia, vaan tärkeämmäksi muuttui hahmojen rooli maailmassa. Peliin tuli jatkuvuutta ja realistisempaa maailmankuvaa.

Minkälainen oli Dungeons & Dragonsin vaikutus?

Vähä vähältä saatavilla alkoi olla enemmän tietoa pöydän ääressä pelattavista roolipeleistä. Aamulehdessä oli sattumalta juttu vantaalaisesta insinööristä Lauri Tudeerista, joka ei vielä silloin ollut perustanut Fantasiapelejä. Jutussa kerrottiin kuinka Lauri toi yksityisesti maahan roolipelejä, joihin oli vaihto-oppilaana jenkeissä olleen kaverinsa välityksellä tutustunut. Lauri hankki ystävilleen tilauksesta pelejä ja möi niitä myöhemmin myös pienimuotoisesti postimyynnillä.

Oli Aciremassakin lohikäärmeitä! Jari Koiviston taidetta Raguocin/pelinjohtajan kirjan takasivulta.

Oli Aciremassakin lohikäärmeitä! Jari Koiviston taidetta Raguocin/pelinjohtajan kirjan takasivulta.

Otin välittömästi yhteyttä Lauriin ja tilasin Dungeons & Dragonsin. Vuosi taisi olla 86 tai 87. En koskaan pelannut D&D:tä, mutta siitä selvisi roolipelaamisen perusteet. Tilaamani versio oli ns. Mentzerin punalaatikko.

Miekka ja Magiaa tehdessä minulla oli siten käytössäni D&D:n punalaatikko, josta hain jonkin verran innoitusta, ideoita ja toista näkökulmaa. D&D oli tietysti ihan eri luokkaa kuin omat pelini, sen huomasin heti. Joskus Miekasta ja Magiasta puhutaan D&D:n suomalaistettuna versiona, mutta näin ei kuitenkaan ole. Kyllä näistä peleistä D&D on se ammattimaisempi, ja esim. pelien taistelujärjestelmät ja hahmoluokat ovat täysin erilaiset.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, en ole koskaan pelannut Dungeons & Dragonsia. Se on tietysti jonkinlainen ihme, koska olen roolipelialalla ja myyn pelejä työkseni. Yksi syy siihen ettemme alkaneet D&D:tä pelaamaan on se että se tuntui kovin monimutkaiselta ja vaikealta omiin peleihimme verrattuna. Omissa peleissä pääsi suoraan pelitilanteeseen ja sai keskittyä pelaamiseen sääntöjen opettelun, taulukoiden lukemisen ja kaikenlaisen laskemisen sijaan. Halusin tehdä Miekasta ja Magiasta myös aloittelijoille sopivan pelin, joten sen täytyi olla yksinkertainen siitäkin syystä.


Comments

Risto Hiedan haastattelu #1 — 2 Comments

  1. Pingback: Acirema, nyt myös in English | Limun Ropellukset

  2. Pingback: Skenen alkukesän kuulumisia | Roolipelitiedotus

Leave a Reply