Gamma World

En ole tainnut kirjoitella tänne blogiin vielä mitään Gamma Worldista, joten nyt onkin oikein hyvä aika korjata moinen kardinaalivirhe! Gamma World on siis TSR:n julkaisema roolipeli alunperin vuodelta 1978, joka on sittemmin läpikäynyt pieniä ja suuriakin muutoksia seuraavien kuuden laitoksen aikana. Peli on Euroopassa suhteellisen tuntematon, mutta jenkeissä sillä on vankkumaton kannattajakuntansa, joten ei ole… Continue reading Gamma World

Kampanjaidea: Avaruuden merenkulkijat

AD&D:n toisen laitoksen aika 80- ja 90-lukujen taitteessa oli erilaisten kampanjamaailmojen ilotulittelua, aina Planescapen synkeästä ulottuvuusseikkailusta Dark Sunin kaltaisiin tunnelmapaloihin. Yksi sinä aikana julkaistuista maailmoista, tai pikemminkin toisten maailmojen väliseen avaruuteen sijoittuva metamaailma, on Jeff Grubbin suunnittelema Spelljammer vuodelta 1989. Spelljammer lienee toisen laitoksen AD&D:tä katsantokannasta riippuen joko hienoimmillaan ja huonoimmillaan. Kallistuin aikaisemmin jälkimmäisen katsantokannan… Continue reading Kampanjaidea: Avaruuden merenkulkijat

Dwimmermount post mortem

Viisi vuotta ja yhteensä 111 pelikertaa siihen meni, mutta tämän viikon keskiviikkona pelattiin Dwimmermount-kampanjamme viimeinen pelikerta. Pelaajahahmot onnistuivat tunkeutumaan Turms Termaxin muinaiseen vankilaan ja lyömään tämän jumalaksi itsensä kohottaneen tyrannin, ja nyt on kampanja päässyt kunnialliseen päätökseensä. Loppu tuli Turmsille lopulta aika helposti, kenties koska pelaajat olivat keränneet luolaston kaikki taikaesineet ja osasivat käyttää niitä lopputaistelussa… Continue reading Dwimmermount post mortem

Apua ansojen ja erikoishuoneiden suunnitteluun?

Kuten kuukausi sitten kirjoittelin, oletetaan ensimmäisessä “punalaatikossa” (eli Moldvayn Basic D&D:ssä) että 1/6 luolaston huoneista on erikoishuoneita (“special”), 1/6 huoneista sisältää ansan, 2/6 huoneista sisältää hirviöitä ja että loput 2/6 huoneista on tyhjiä. Jos vain 2/6 huoneista sisältää erilaisia hirviöitä ja otuksia, mitä kaikissa muissa huoneissa on tarkoitus olla? Oikeastaan mikään D&D-laitos ei tue yllä luetelluista huonetyypeistä… Continue reading Apua ansojen ja erikoishuoneiden suunnitteluun?

Matkalla jumaluuteen

Olemme viime viikkoina pelanneet Stars Without Numberista tutun Kevin Crawfordin Godbound-roolipeliä. Kyseessä on puolijumalten seikkailuja mallintava OSR-klooni, joka pohjaa ovelalla tavalla vanhaan kunnon D&D:n. Godboundin avulla onkin yllättävän helppo lähteä pelaamaan jumalallisia seikkailuja, ei Immortal-boksin, vaan paljon toiminnallisemman ja supersankarimaisen systeemin avulla. Pelin sankarit, eli Godboundit, ovat eräänlaisia puolijumalia, jotka ovat kovaa vauhtia matkalla kohti… Continue reading Matkalla jumaluuteen

Roolipelimateriaalia Archive.org:ssa

Usein kaikkein kiinnostavinta roolipelimateriaalia on julkaistujen pelien sijaan fanien ja pelaajien itse tekemät kartat, tarinat ja seikkailut. Niille jotka eivät vielä tiedä, löytyy Archive.orgista aika mittava kokoelma roolipelimateriaalia eri vuosilta. Lähinnä materiaali koostuu eri vuosikymmenten fanzineista, mutta löytyy joukosta myös jonkin verran julkaistua materiaalia. Ehkäpä Archive.orgin voisi tallettaa myös suomalaisia zinehelmiä vuosien varrelta? Kannattaa käydä… Continue reading Roolipelimateriaalia Archive.org:ssa

Satunnaiskohtaamisia kaupunkeihin

Pelaajahahmot ovat saapuneet suurkaupunkiin, joka on kampanjasi keskipiste. Tunnelma on kosmopoliittinen, ja kaiken pitäisi olla mahdollista. Mutta miten pelissä saa synnytettyä mielikuvan vilisevästä suurkaupungista, jossa paikasta toiseen liikkuminen on aina potentiaalinen uuden seikkailun alku ja jossa joka paikka pursuaa salaisuuksia? Miten kaupungissa seikkailemista kuvaillaan ja minkälaisiin mekaniikkoihin kuvailun kannattaa pohjata? Miten pelimekaniikka synnyttää mielikuvan elävästä ja… Continue reading Satunnaiskohtaamisia kaupunkeihin

Mitä roolipeli ovat, vm. 1986?

Floppy Magazine -diskettilehdessä on (tietysti?) myös juttu roolipelaamisesta. Harry Tekoniemen kynäilemä juttu heijastelee kiinnostavasti oman aikansa kuvaa roolipeleistä. Ilmeisesti ainakin TSR:n pelejä on ollut aika hyvin saatavilla pääkaupunkiseudun kirjakaupoista vuonna 1986: jutussa mainitaan mm. D&D, AD&D, Star Frontiers, Time Master, Gangbusters, Boot Hill ja MERP.

Mikä ihmeen spinelli?

D&D:n uudet ja vanhat valmisseikkailut ovat täynnä mitä ihmeellisimpiä koruja ja jalokiviä, joiden tyyppi ja väritys kuvaillaan hämmentävällä tarkkuudella. Itse olen usein ihmetellyt tätä fiksaatiota erilaisiin jalokiviin ja niiden nimiin: spinelli, jaspis, krysoberylli, turmaliini, berylli. Miksi tämä fiksaatio jalokiviin ja niiden luokitteluun? Mitä väliä sillä on, onko löydetty jalokivi spinelli vai krysoberylli? Nykyisin sillä ei ole olekaan väliä.… Continue reading Mikä ihmeen spinelli?