Hyvä roolipeli tarvitsee (ainakin) kahdenlaiset säännöt

Roolipelit ovat tunnetusti aika erityislaatuisia pelejä, jos ovat pelejä laisinkaan. Kun roolipelit ovat vuosien mittaan muuttuneet ja kehittyneet, unohtuu helposti että perinteisessä muodossaan ne ovat kuitenkin aika lähellä perinteisten pelien määritelmää. Luolastoseikkailuihin ja tutkimiseen pohjaavat D&D-tyyppiset pelit ovat melkein kuin mitä tahansa lautapelejä.

Hahmoihin eläytyminen, pelinjohtajan rooli pelitapahtumien kehittäjänä ja yleinen sääntöihin liittyvä improvisointi vievät roolipelejä yhä kauemmaksi perinteisistä pelirakenteista. Uudemmissa peleissä varsinkin pelinjohtajan rooli ymmärretään helposti “väärin” ja ajatellaan että pelinjohtaja olisi vastuusa pelin kulusta. Jos kuitenkin katsotaan historiaan, tajutaan että pelinjohtajankin on tarkoitus pelata, tosin eri peliä kuin pelaajien, ja että peli on parhaimmillaan, kun aloite on pelaajilla.

Roolipeleissä tarvitaan yhdet säännöt pelaajille, jotka kertovat mitä nämä voivat tehdä ja kuinka pelaajahahmojen kyvyt (mahdollisesti) paranevat kampanjan edetessä. Näiden sääntöjen pitää olla mahdollisimman aukottomat, jotta vältytään turhalta sääntöväittelyltä kesken pelin. Perinteinen D&D on tähän tarkoitukseen oikein toimiva, sillä se on tasapuolinen ja se antaa aloitteen pelaajille. Jotta aloite pysyy pelaajilla, täytyy heillä olla mahdollisuus hyödyntää sääntöjä omaksi parhaakseen. Roolipelejä pelataan maksimoimalla pelaajahahmojen käytettävissä olevat kyvyt konfliktien ratkaisemiseksi.

Tarvitaan myös toiset säännöt pelinjohtajan käyttöön. Ne kertovat mitä kampanjamaailmassa tapahtuu: miten NPCt ja hirviöt reagoivat pelaajien tekemisiin, mitä maailmassa tapahtuu, kuka tietää mitäkin ja niin edelleen. Pelinjohtajan sääntöjen ei tarvitse olla yhtä tarkat ja aukottomat kuin pelaajien säännöt, sillä oletuksena on että pelinjohtaja voi halutessaan (ainakin jonkin verran) muokata sääntöjä omiin tarpeisiinsa. Pelinjohtajan sääntöjen täytyy kuitenkin pääkohdiltaan olla puolueettomat: ne kertovat miten maailma toimii ja miten se reagoi pelaajien tekemiseen.

Uudemmissa roolipeleissä pelinjohtajan säännöt usein unohtuvat, tai niitä ei kirjoiteta auki. Sen sijaan oletetaan että pelinjohtaja osaisi ikään kuin automaattisesti johtaa peliä. Näin ei kuitenkaan mielestäni ole. Ainakin itse kaipaan pelinjohtajalle tarkoitettuja sääntöjä ja mekanismeja paljon enemmän kuin mitä niitä on tarjolla. Varhainen D&D on oikeastaan ainoa peli, jossa säännöt on kirjoitettu auki ja siinäkin lopulta aika puutteellisesti. Pelinjohtajaksi opitaankin usein kantapään kautta. Jos pelinjohtajalla ei ole käytössään sääntöjä tai jos hän ei osaa niitä soveltaa, on peli helposti vajavainen.

Näiden kahden erilaisen sääntörakennelmaan väliin tarvitaan tietysti jonkinlainen pelaajien ja pelinjohtajan välinen vuorovaikutusjärjestelmä. Nämä kolmannet säännöt käsittelevät pelaajien ja pelinjohtajan välistä kanssakäymistä, kuten taistelua ja maailman tutkimista. Kaikki kolme sääntöjärjestelmää ovat oleellisia pelikokemuksen onnistumiseksi.


Leave a Reply