300. blogikirjoitus

Pyöreitä lukuja tulee täyteen on aika katsoa menneesseen ja tulevaan. Seuraavassa Niklaksen ja minun ajatuksia blogin ympäriltä:

Niklas:

Limun ropellukset on nyt edennyt kunnioitettavaan 300. blogikirjoitukseensa. Blogin kirjoittaminen on ollut mukavaa ajanvietettä ja sen avulla on voinut puntaroida monesta eri näkökulmasta omaa pelaamisharrastustaan ja myös esitellä sitä muille. Itseäni kiinnostaa erityisesti roolipelaamisen historia ja jo unohtuneet pelikäytänteet, joten sitä kautta myös blogissa on sen kaltaista sisältöä. Hieman yllättävää on ollut huomata, kuinka laaja lukijakunta tämänkaltaisia juttuja käy lukemassa, mutta kiva että ne kinnostavat.

Erityisen pidettyjä blogijuttuja ovat olleet englanniksi kirjoitetut haastattelut Dwarf Fortressin tekijöiden Tarn ja Zach Adamsin ja Burning Wheelin Luke Cranen kanssa. Näistä varsinkin Iimun tekemä Dwarf Fortress -haastattelu on keräännyt ihan järjettömästi lukijoita; luku taitaa tällä hetkellä pyöriä lähemmäs 8000 lukijan lieppeillä. Ihan hyvin pieneltä OSR-blogilta! Veikkaisin myös, että haastatteluja tulee jossain vaiheessa lisää.

Myös muut jutut ovat olleet kiinnostavia. Varsinkin yhdessä Iimun kanssa tekemämme OSR-pelaamisen prosesseja ja käytänteitä avannut sarja luolamestarin oppaita täällä ja täällä on löytänyt yleisönsä. Siihen liittyen voisimme jossain vaiheessa vielä kirjoittaa Mestarin oppaan, mutta juuri nyt tuntuu siltä, etteivät rahkeet sen kaltaiseen isoon projektiin ihan riitä. Kiitos kuitenkin kaikille lukijoille, ilman teitä homma olisi paljon tylsempää.

Pelirintamalla on viimeisen vuoden ajan pitänyt kiitettävän kiirettä. Kovin juttu on edelleen luola- tai pelinjohtajana toimiminen ja itse vedettyjä pelejä tule vuodessa reilusti yli 50. Erityisesti täytyy iloita siitä, että itselle tärkeästä harrastuksesta on tullut näin luonteva osa viikkorutiinia. Se on mahdollista varmaan lähinnä sen kautta, että olen oppinut yhtä ja toista pelikertojen valmistelusta ja siitä, miten sen voi tehdä mahdollisimman nopeasti. Kun pääpaino pelin etenemisestä on pelaajilla, ei pelinjohtajan tarvitse kuin ilmaantua paikalle ja kuvailla pelaajahahmojen kohtaamat asiat. Se on helppoa, jos tuntee kampanjan “maailman” kuin omat taskunsa.

Viikottainen Elsirin laakso miltei muuttui keväällä semi-viikottaiseksi, mutta nyt on taas pelattu joka viikko. Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua, suurimpana juttuna varmaan sota jättiläisiä vastaan, joka kulminoitui tällä viikolla kahden eri peliporukan hahmojen organisoimaan hyökkäykseen jättiläisten valtaamaa linnaa vastaan. Hyökkäys johti jättien vetäytymiseen, joten monien tappioiden värittämä sota on kääntymässä voitoksi. Siis mahdollisesti, sillä jättejä on vielä jäljellä vaikka kuinka, eikä kukaan edes tiedä miksi ne alun alkaen hyökkäsivät…

Dwimmermountia vedän keskimäärin joka toinen viikko. Kampanjassa tärkeässä osassa ollut vihanpito toiselta planeetalta tulleita punanahkaisia eldejä vastaan kääntyi pelaajien voitoksi, kun eldien käyttämä portaali tuhottiin. Tällä hetkellä kolutaan megaluolaston vitos ja kutoskerroksia, ja touhu muuttuu pelikerta toisen jälkeen yhä oudommaksi. Viime pelikerroilla on koettu mm. omasta verestä kokkailtujen taikajuomien valmistamista, taikahuurujen aikaansaamia näkyjä aarrehuoneista, epäkuolleita limoja, seikkailijat haltuunsa ottavia taikureiden henkiä, alasti ruostehirviöitä vastaan taistelemista, kadonneita seikkailijoita ja niin edelleen.

Jonkin verran on tullut myös pelattua, lähinnä Trail of Cthulhua, Fatea, Torchbeareria ja Lohikäärmeen Luolaa. Pelaaminen on ihan tervetullutta vaihtelua pelinjohtamiselle ja erityisen kiinnostavaa on päästä välillä tutustumaan itselle outoihin systeemeihin ja pelityyleihin. Torchbearer on näistä systeeminä kiinnostavin, koska se ottaa perusluolastokomppauksen ja kääntää sen asetelman hieman vinksalleen. En ole vieläkään, lähemmäs parinkymmenen session jälkeen, varma mitä mieltä olen systeemistä., mutta päällimmäisenä mieleen on jäänyt systeemin eräänlainen “lypsäminen”, jossa pelaajat tahallaan epäonnistuvat taitoheitoissa kehittääkseen hahmoaan. Ainakin se on auttanut pohtimaan myös perinteisempien luolastokomppauspelien luonnetta uudesta näkökulmasta.

Työelämässä olen saanut olla mukana edistämästä  Suomen pelimuseon perustamista Tampereelle. Hienoa että saadaan vihdoin tälläinen museo Suomeen, ja vielä sellainen, jossa ovat läsnä pöytä- ja liveroolipelit sekä kortti- ja lautapelit digipelien lisäksi. Luvassa on paljon pelattavaa ja kokeiltavaa. Pelimuseo avautuu joukkorahoituskampanjan kautta sitä tukeneille joulukuussa 2016 museokeskus Vapriikissa Tampereella. Joukkorahoituskampanja on edelleen kesken ja rahoitusta puuttuu, joten hopihopi tukemaan hyvää asiaa, jos roolipelien näkeminen museossa kiinnostaa!

 

Ilmari:

Blogi se vain porskuttaa, ja hyvä niin. Go Niklas! Itse olen ollut enemmän tai vähemmän sidottuna pelien suhteen pro gradu -tutkielmani parissa. Uppoutuneena DayZ:n virtuaalimaailman väkivällan hyve-etiikaan en ole paljoa blogia kirjoittanut, mutta nyt tuo työ on takana ja aikaa löytyy taas paremmin muullekkin toiminnalle. Ai niin, tuore teologian maisteri opettajan pätevyydellä ja pelitutkimuksen asiantuntemuksella etsii töitä, tositarkoituksella!

Vaikka kiire onkin ollut, olen kuitenkin ehtinyt ostaa liput ja samalla rahoittaa pelimuseota Tampereelle. Olenkin ihmetellyt gradua kirjoitellessani, että missä vaiheessa tästä hieman väheksytystä harrastuksesta, taiteen muodosta ja eräänlaisesta joutilaisuuden kapinasta tuli miljardiluokan bisnes? Se on hyvä, että joku sentään pitää pelejä muutakin kuin taloudellista arvoa sisältävänä, kun tuntuu, että rahamiesten mielessä on vain oikeuksien suojelu ja rahan lypsäminen teoksista itsestään sen kummemin välittämättä (“Ei mitään uutta auringon alla” Saarn. 1:1).

Itse en ole oikeastaan pelaamaan ehtinyt, mitä nyt hieman Tuomion Luolastoa ehdittiin keväällä aloitella, ja jokunen ihan kiva lautapeli on tullut tyypattua (ainakin Runewars ja Betrayal at the house on the hill), mutta hyvin vaitonaista on ollut sillä saralla. Mitä blogiin tulee, jokunen haastattelu voisi olla hyvinkin paikallaan. Saa nähdä mitä tuuli tuo tullessaan.

Pojalle aloin lukemaan Hobittia -eli sinne ja takaisin, joka vaikuttaa olevan täynnä hauskoja pieniä yksityiskohtia, enpä muistanutkaan, että Bilbon äidin suvun puolella oltiin pahamaineisia seikkailuihin joutumisesta ja muutenkin epä-hobittimaisesta käytöksestä, ja kylillä puhutaan, että olisi haltiaverta suvussa. Haltiat, niillä on sitten kaikessa näppinsä pelissä! Pitääkin varmaan taas tarttua Silmarillioniin. Tolkien yllättää (aina?) syvyydellään, erityisesti nyt kun sekin “franchise” saa kyytiä ja oikein olan takaa viihteen maailmassa, oli ilahduttavaa palata kirjoitetun tekstin äärelle <3

Mitäpä tässä muuta? Seuraavaksi mökille kesän viettoon ja sitten taas leuka pystyssä kohti uusia haasteita!