01/02/13
– Isecroi onnistuneesti sai urkittua rosvojoukon suunnitelman hiipailullaan, ja lopulta puhuttua heidät puolelleen.
– Kun Uplaidos saatiin herätettyä taas henkiin, lähdettiin hakemaan Muumion aarretta, joka saatiin kuljetettua takaisin kaupunkiin (and there was much rejoicing!).
– Löydettiin sala-ovi luolaston toiseen kerrokseen.
03/02/13
– Seikkailijaryhmä meni syvemmälle luolastoon, joka oli maagisen pakkasen vallassa.
– Luolastossa kohdattiin kummallinen leijuva orb.
– Seikkailijat kohtavasivat myös pelottavan henkiolennon, joka tuntui pitävän heitä pilkkanaan, taisteluyritysten epäonnistuttua surkeasti.
– Luolastosta löytyi myös jäähilepilvi, joka kävi seikkailijoiden kimppuun. Tosin sen seikkailijat onnistuneesti tuhosivat.
– Sloddin kimppuun kävi piskuinen suomuinen susilisko.
10/02/13
– Piskuinen suomuinen susilisko ja sen seurana olleet humanoidisammakkolisko-olennot, osoittautuivat hieman kovammaksi palaksi purra, kuin seikkailijat aluksi olettivat, ja he joutuivat vetäytymään taktisesti. Rysk Ryskel päätti lopettaa tarkkailun ja liittyi taisteluun, joka koitui Ryskelin kohtalokkaaksi virheeksi.
– Luolastoon palattiin uudelleen lepäämisen jälkeen. Tosin tällä kertaa ilman Kirkkoherran suojausta kylmältä.
– humanoidisammakkolisko-olennot olivat piirtäneet lattiaan taikamerkkejä ja seikkailijat totesivat että on parempi olla astumatta niiden päälle.
– Luolastosta kuului kuiskintaa, outoja avunhuutoja pimeydestä ja Uplaidos oli vakuuttunut että näki mystisen käden vilahtavan nurkan takana.
– Seikkailijat palasivat kotiin tyhjin käsin.
Tästä alkavat Rebeackis Ubrostin muistiinpanot:
-Suuri ja mahtava Slod oli haavojensa vuoksi edelleen vuoteen omana, mutta kaupunkiin oli saapunut seikkailunhaluinen Hirri Pütter. Kovaääninen, kommunistisen seikkailun manifestiaan auliisti kaikille jakeleva maagi oli oitis valmis seikkailuun. Isecroi ja Rebeackis eivät tuntuneet henkilökohtaisen voiton tavoittelijoina manifestista välittävän. Estradille astui myös Ucke Srebo, joka niin ikään liittyi seurueeseen.
-Npc-baarista värvättiin kiskurihinnalla mukaan apujoukkoja. Sisään tuotiin myös ballista. Ilmeisesti huhut apulaisten korkeasta kuolleisuusasteesta (95%) olivat nostaneet palkkatasoa. Uplaidos päätti, että tällä kertaa ballista otettaisiin seikkailuun mukaan. Hirri Pütter taikoa kelluvan levyn, jonka päällä sotakone liikkui kätevästi.
-Tutussa luolastossa lauma luurankoja yllätti hajanaisesti ja kärsimättömästi säntäilevän seurueen. Muodostettiin ahtaaseen käytävään pullonkaula, jotta vain muutama luuranko kerrallaan pääsisi etulinjassa olevan Rebeackiksen kimppuun. Ballistalla ammuttiin ohi ja taktinen muodostelma osoittautui kuolettavaksi, kun luurangot huitoivatkin aseillaan aina viidentoista jalan päähän. Yksityiskohdat ovat hieman hämäriä, koska tässä vaiheessa Rebeackis heitti henkensä. Ballista sysättiin levyltä syrjään, raato nostettiin tilalle.
-Erinäisten perääntymisten ja jousiammuntaharjoitteiden jälkeen luurangot saatiin pinottua. Synkeissä tunnelmissa seurue palasi kaupunkiin. Valtavalle(?) oli taas nostatustöitä.
-Kysynnän jatkuvasti lisääntyessä patriarkka nosti henkiinherättämishintojaan. Kun selvisi, että etumaksu (5000 kultapalaa) maksettaisiin vainajan tililtä varsinaisen aktin jälkeen, kutsui patriarkka paikalle apurinsa, joka puhui Rebeackiksen sielun kanssa. R ei voinut kuin myöntyä hintaan hyytävään, jonka päälle tuli vielä 12 000 kultapalan velkakirja. Hirri levitti kommunismin ilosanomaa antamalla Valtavalle yhden kopion manifestiaan. Tai oikeastaan neljä, sillä kauhistunut Isecroi nappasi kolme ensimmäistä. Käsirysyn uhatessa Valtava rauhoitteli tilannetta ja luki manifestin. Diplomaattinen patriarkka ei kuitenkaan antanut ideologioiden turhaan vaikuttaa palvelustensa hintaan.
-Isecroi kävi onnistuneella värväysreissulla, tykinruoka irtosi mukaan pilkkahinnalla. Sillä välin Hirri ja Ucke kävivät paikallisen, pahasuisen noidan luona oppimassa taikuudesta. Rebeackis kehotti Uckea pyytämään valtaa, minkä tämä tekikin. Noita lahjoitti Uckelle käskyttämisen mahdollistavan kaulakorun ja otti vastalahjaksi U:n allekirjoitetun sielun. Hirri sai pätevän näkymättömyysloitsukäärön.
-Uplaidos löysi kaupungista toisenkin patriarkan, joka kuitenkin osoittautui melko kaoottiseksi, ties mitä tiikerijumalaa palvovaksi raivopääksi. Hämmentynyt Uplaidos ei provosoitunut suorista uhkauksista eikä suostunut areenataisteluunkaan. Lopulta hänet määriteltiin ala-arvoiseksi raukaksi ja päästettiin menemään.
-Seurueen tehdessä lähtöä luolastoon Isecroi päätti mennä nukkumaan. Tämän vuoksi myös muutama seuraajista jäi joukosta, heille kun olisi kelvannut vain kylmäsydäminen puolituinen. Tuhahtaen lähdettiin matkaan.
-Luolastossa palattiin liskomiesten luo. Eturiviin värvätty rintamamies joutui heti kättelyssä susiliskon tikkukaramelliksi, eikä liskomiesten määrä tuntunut pysyvän kahdella kädellä laskettavissa. Alettiin perääntyä. Jostain kuului komentavaa sihinää ja myös liskot lopettivat hyökkäämisen. Uplaidos tarttui diplomatian oljenkorteen ja pian etualalle rynnistikin liskojen johtaja. Tämän yleiskieli ei ollut erityisen sujuvaa, mutta ymmärrettävissä.
-Syystä tai toisesta liskot ottivat Rebeackiksen silmätikukseen ja alkoivat kutsua tätä syvemmälle luolaansa, sihisten jotain ystävyydestä. Muita liskovartiat eivät päästäneet ohitseen. Rebeackis päätti luottaa omituisiin olentoihin, sillä nämä olisivat lukumäärällään pystyneet teurastamaan seurueen koska hyvänsä. Suuressa hallissa oli kymmenittäin liskomiehiä naputtelemassa ja tutkimassa jäisiä seiniä. Siellä täällä vilisti vikkeliä susiliskoja. Liskojohtaja viittoi Rebeackista hallin keskellä olevaan rituaaliympyrään, jonka kehällä jo otettiin rituaalisia tanssiaskeleita. Kääpiö nykäisi partaansa, niiskaisi ja astui ympyrään. Seurasi jotain kaunista ja omituisella tavalla kiihottavaa. Ystävyys oli sinetöity.
-Liskomiehet palasivat omiin touhuihinsa ja myös muu seurue sai luvan astua halliin. Jatkettiin jutustelua liskojohtajan kanssa, mutta ei varsinaisesti opittu mitään uutta. ”Me OLEMME kylmä”. Vau, kiitoksia tiedosta. Huoneen toisessa päässä oli kuulemma käytävä, joka johti suurelle, suljetulle ovelle. Kylmyys tuli liskojen mielestä sieltä. Siispä tutkimaan.
-Kiemuraisen käytävän päässä todella oli huone ja huoneen perukoilla suuri valkoinen portti. Paikalla olevat liskot sanoivat, etteivät olleet edes harkinneet sen avaamista. Tutkiskeltiin huonetta löytämättä mitään muuta. Mielenköyhä ja puolialaston rintamamies Bodyno alkoi valitella kylmää. Ucke mietiskeli, pitäisikö hänen koettaa kaulaketjuaan yhteen liskoista, käskeä tätä vaikka avaamaan ovi. Ahneen Rebeackiksen mielestä ajatus oli kiinnostava. Uplaidoksen vastalauseista huolimatta peräännyttiin ja Ucke käskytti liskon koskemaan oveen.
-Portti rävähti siinä samassa auki ja huoneen täytti riipivä huuto. Aukosta tulvi kymmenittäin jo aiemmin tutuksi tulleita jäähilepilviä, joiden pyörteessä lähistöllä olleet liskot heittivät välittömästi henkensä. Huoneen syvyyksistä säntäsi suuri humanoidinen hahmo, jonka ympärillä myräkkä liikkui ja eli. Ilmestyksen pirullinen huuto satutti seuruetta, ja liian lähelle porttia jääneen Ucken aivot muussaantuivat. Eloton ruumis kaatui maahan, liskot ottivat jalat alleen, niin myös sankarimme.
-Liskojen leirille saavuttuaan karkuriliskot selittivät tilanteen nopeasti johtajalleen ja tämä huusi muutaman nopean käskyn. Rituaalitanssi alkoi jälleen, mutta tällä kertaa ympyrään alkoi muodostua sininen pyörre. Liskot alkoivat kadota pyörteeseen. Piirtäessään käytävän suun lattiaan jonkinlaista loitsuriimua johtaja huusi utelevalle Rebeackikselle, että he lähtevät kotiin. Hirri säntäsi pyörteeseen ja katosi. Bodyno seurasi perässä. Rebeackis ja Uplaidos jäivät tarkkailemaan tilannetta silmät pyöreinä.
-Lopulta myös johtajalisko katosi portaaliin. Hetken kuluttua pyörre katosi ja tilalle ilmestyivät Hirri ja Bodyno, jotka mätkähtivät maahan. Tässä vaiheessa käytävästä kuului jo uhkaavaa helinää ja puhallusta, joten oli aika paeta. Päästiin ulos jääluolasta, lumiolennot eivät tuntuneet enää seuraavan. Harmiteltiin Ucken raadolle jäänyttä kaulaketj… siis surtiin Ucken poismenoa.
-Matkalla uloskäynnille Bodyno sanoi, että portaalin toisessa päässä oli paljon liskoja, jäätä ja kylmä. Hirri puolestaan kertoi käyneensä tulevaisuudessa. Siellä ihminen ja lisko elivät sulassa sovussa punaisten lippujen alla. Bodyno ei ollut nähnyt sen kummemmin ihmisiä kuin lippujakaan, tulevaisuus-sana oli hänelle vieras.
-Päätettiin käyttää ns. harpyija-uloskäyntiä, mikä osoittautui virheeksi. Seurue ei ollut tarpeeksi varovainen ja yksi metsän kauhistuttavista oksista pääsi yllättämään selän takaa. Hirrin kääntyessä katsomaan oksa ruiskaisi annoksellisen puisia piikkejä. Suivaantunut seurue pilkkoi pensaan ja tarttui Hirrin kalmoon. Kostoksi Uplaidos ja Rebeackis ampuivat vielä jousillaan seulaksi muutaman puun ja kukkasen. Oli jälleen aika palata synkeissä aatoksissa Greenvilleen.
17/2/2013
-Greenvilleen oli ilmaantunut kommunistinen kolhoosi, johtajanaan pöyristyttävän viiksekäs Naltanum Phaez. Kikki Hiiren (Hirri Pütter tms.) pylvään juurelle hylät…asetettu ruumis oli puolestaan kadonnut. Oliko kolhoosilla ja ruumiin katoamisella yhteys? Leijuiko kommunismin henki feodalistisen Lorionin yllä? Mielenköyhä Bodyno näki kolhoosissa punaista, joten hänen paljaat kankkunsa jätettiin suosiolla niille sijoilleen, viiksien varjoon.
-Seurueeseen liittyi magiaa käyttelevä Prusceo Vipochoi sekä Ocesla Ypho -nimeä totteleva voro. Juottolasta houkuteltiin tällä kertaa mukaan rintamaitomiehet Swoikest-en ja Yceri. Kylmäsydäminen Rebeckis suostui maksamaan tykinruokien palkkioista vain kolmaosan, joten aina aulis Uplaidos kaivoi tiheää käyttöä nähneitä taskunpohjiaan. Kovin tutuksi käynyt luola kutsui.
-Punnittuaan vaihtoehtojaan (”ylivoimainen aave vaiko ylivoimainen lumihirviö?”) seurue päätti lähestyä lumihirviön kammiota. Liskomiesten leiripaikalla liskojen piirtämät riimut pitivät jäähilesilppurit aisoissa, ne eivät tuntuneet pääsevän riimuista läpi. Prusceo ja Rebeackis tutkivat liskojen hylkäämää telttaa, josta löytyikin sauriaanisen krääsän ohella arkku. Ocesla ryhtyi tutkimaan arkkua, muut vetäytyivät hiljalleen kymmenien ja taas kymmenien jalkojen päähän. Koputtelun ja naputtelun jälkeen arkku osoittautui turvalliseksi. Sen uumenista löytyi rutosti platinakolikkoja sekä puolivirallisia kirjeitä, joissa oli tietoja liskomiesten toimista. Nämä muodostivat jonkinlainen sotilaallisen tutkimusryhmän, joka oli saapuneet tutkimaan salaperäistä jääluolastoa ja pohtimaan mahdollisia sovellutuksia jäälle. Luolastoa asuttava aave tuntui liskojen mielestä jossain määrin keskeiseltä, mutta tämän teurastettua kourallisen liskoja nämä olivat jättäneet aaveen rauhaan.
-Jäähilepalleroita parveili riimuseinämän takana kymmenittäin, joten ne päätettiin jättää rauhaan. Tutkittiin hieman huoneen nurkassa olevaa jääesiintymää, joka osoittautui paksuksi ja läpinäkymättömäksi. Prusceo tutki liskomiesten maahan kirjoittamaa riimua ja oli jo aikeissa lukea taikuutta, mutta huomasi opetelleensa aamulla unenpöpperössä väärän loitsun. Päätettiin palata Greenvilleen imemään platinasta voimaa. Ocesla jäi samalla Greenvilleen lepäilemään haavoistaan toipuvan Slodin seuraksi.
-Uplaidos lähti nuuskimaan Greenvillen rahvasta timantintuoksun toivossa. Ja niin kävikin, että Greenvilleen oli ilmaantunut pullea kauppias bisnesmahdollisuudet mielessään. Kauppiaalla oli kuitenkin vartijat mukanaan, joten aina urhea Uplaidos jätti tämän määrittelemättömäksi ajaksi rauhaan.
-Npc-baarissa Ocesla tutkiskeli Hendin taikakirjaa. Tai yritti tutkiskella, sillä Hend osoittautui omaisuuttaan mustasukkaisesti suojelevaksi kitupiikiksi ja höpisi jotain ”pyhimmästä kirjastaan” ja ”vastakarvasta”. Lopulta Hend houkuteltiin sievoista kultasummaa vastaan mukaan seikkailuun, enemmän tai vähemmän puhtain motiivein. Siispä luolastoon.
-Jääluolastossa kuultiin taas valittava ääni: ”on niin kylmä”. Karismaattisena puhemiehenä Rebeackis uteli: ”Huhuu?” Vastausta ei kuulunut. Koetettiin ottaa selvää, mistä päin ääni kuuluu. Yceri oli kuulevinaan, että ääni tuli satunnaisen seinän sisästä. Rebeackis oli puolestaan sitä mieltä, että ääni kuului alhaalta, aaveen luota. Levittäydyttiin ja tutkiskeltiin joukolla seiniä, mutta mitään ei löytynyt. Myöskään aaveen huone ei ollut nimensä veroinen, sillä aave ei ollut siellä.
-Seurue alkoi huudella tyhjyyteen erinäisiä nimiä. Rebeaciksen huudettua Ley’turin nimen Yceri kääntyi tätä kohti. ”Tunnetteko Ley’turin?” Seurue kertoi löytämistään maagin päiväkirjoista. Yceri lähti juoksemaan kohti jäähileluolaa seurue perässään. Kun kävi ilmeiseksi, että tämä juoksisi kohti hilesirkkeleitä, Rebeackis kamppasi hänet. Muut kiiruhtivat pitelemään Yceriä aloillaan. Hänen vyöllään havaittiin hehkuva öljypullo, jonka Prusceo oitis takavarikoi.
-Prusceon antaessa öljyllä hiushoitoa Ycerille alkoi Uplaidos keskustella hämmentyneen Ycerin kanssa. Raivostuttavan jaarittelun ja kummankin osapuolen harrastaman uhoamisen myötä selvisi, että Ycerin ruumiin oli vallannut gargantuamaisella egolla varustettu Gigindra, joka halusi ”takaisin temppeliin”. G ei tuntunut ymmärtävän mitä puhe jäähirviöistä oli. Rebeckis uteli tältä avaimista. Gigindra oli hyvillään siitä, että seurue oli löytänyt ne. Ruumis, jolta ne oli löydetty oli siis ilmeisesti G:n palvelijan. Päädyttiin myymään avaimet Gigindralle 1500 platinapalan hinnasta. Tämä ei suostunut kuitenkaan antamaan rahoja ennen kuin tavara oli toimitettu.
-Saatuaan avaimet Gigindra käveli riimuseinän lävitse ja ilmoitti, että palkkion voi lunastaa hänen palvelijaltaan, jonka puolestaan voi löytää hänen työhuoneensa vierestä. Jäähilesirkkelit vyöryivät ulos. Gigindran ne jättivät rauhaan, mutta veriseksi pilveksi silppuutuva Fend ei ollut yhtä etuoikeutettu. Myllerrykseen joutunut Rebeackis sai vain naarmuja. Tässä vaiheessa sankarimme juoksivat taktisen päättömästi karkuun. Oli aika lunastaa palkkio.
-Vesialtaalle saavuttuaan seurue huuteli rahojensa perään, mutta mitään ei kuulunut eikä näkynyt. Eikö vesielementaali kuitenkin ollut Gigindran palvelija? Muuta työhuonetta sankarimme eivät olleet löytäneet. Kierrettiin lähelle maagin huoneen ovea, Rebeackis huusi jälleen, tällä kertaa suuren Gigindran nimissä. Mitään ei tapahtunut. Uplaidos ja Prusceo aloittivat köysi- ja naulaleikit ja pian kasassa olikin viritelmä, jonka turvin päästiin kiipeilemään maagin huoneeseen veteen koskematta. Huoneessa lepäiltiin, syötiin, tutkittiin seiniä. Mitään ei löytynyt. Oli aika tarttua viimeiseen oljenkorteen ja kutsua vesielementaalia. Siirryttiin tasolta pois vievien tikapuiden viereen, rikottiin veden pinta. Tuttua suhinaa ja kohinaa, Rebeackis lisäsi kakofoniaan oman osuutensa huudellen edelleen Gigindraa. Vesielementaali ilmestyi altaan keskelle ja lähti kohti sankareitamme. Rebeackis toisti huutonsa. Elementaali lähestyi. Tähyilynsä päätteeksi Prusceo ja Uplaidos tulivat siihen johtopäätökseen, että elementaali ei kantanut mukanaan arkkua tai platinanyssyköitä. Maagi oli siis huijari, välinpitämätön tai molempia. Oli aika paeta. Tikapuita viimeisenä kiivennyt Swoikest-en kompuroi ja mätkähti rähmälleen. ”Auttakaa, älkää jättäkö minua tänne!” kaikuivat hänen viimeiset sanansa.
-Suuri Slod oli toipunut vammoistaan ja oli jälleen valmis taistoon. Suuren kommunistin kuoleman johdosta kaupunkiin oli saapunut kaukaiselta mantereelta toveri Aragornas Frodosovits, joka ilmaisi halunsa lähteä mukaan yhteisölliseen seikkailuun. Hän pyysi kolhoosista mukaan mielenköyhän Bodynon, joka lähti innoissaan matkaan. Myös rosmoiluun mieltynyt, vähäpuheinen Ocesla Ypho liittyi seurueeseen.
-Uplaidos tarjosi seurueelle töitä: eräästä luolasta piti hävittää sukupuuttoon parvi myrkyllisiä mehiläisiä. Hän maksaisi 200 kultapalaa per nenä, minkä lisäksi takasi seurueen käyttöön 8 kulauksellista vastamyrkkyä. Hyväksyttiin tarjous, koska kummitusten ja jäähirviöiden jälkeen ampiaiset eivät kuulostaneet erityisen uhkaavilta. Lähdettiin matkaan.
-Reitti vei Tuomion luolaston ohi, taustalla siintäviä vuoria kohti. Sadepilvet kerääntyivät taivaalle, nimettömänä pysyttelevä opas kertoi seurueen lähestyvän matkanpäänä olevia raunioita. Kulautettiin vastamyrkyt huiviin. Opas lähti johdattamaan seuruetta polkua pitkin, kunnes pensaasta loikkasi isokokoinen pantteri. Opas sai huolella käpälää.
-Pantterista tehtiin neulatyyny, mutta opas vuoti kuiviin koristuaan kryptisia sanoja: ”älkää uskoko kaikkea mitä sanoin!” Syystä tai toisesta pantteri ei kantanut mukanaan kultaa, jalokiviä tai maagisia aseita. Tässä vaiheessa Uplaidos myönsi, että tehtävän vastaanottaminen oli palvelus, jonka hän oli velkaa Lorionin hullulle maagille.
-Frodosovits kävi vakoilemassa edempänä ja palasi kertomaan, että hurjalta vaikuttava joukko magiankäyttäjiä odotti opasta palaavaksi. Jonkinlainen rituaali oli valmisteilla.
-Seurattiin Rebeackiksen kääpiönkatseellaan löytämää luostariraunion seinää. Muuri oli sortunut sieltä täältä, sisäpihalta kuului mehiläisten vihaista surinaa. Pienen tuumaustuokion jälkeen päätettiin kuitenkin lähteä kohti taikureiden leiriä.
-Taikurit vaikuttivat kohtalaisen ystävällisiltä, ellei hienoista ylimielisyyttä ja ylenpalttista salailua lasketa. Maagit olivat pahoillaan oppaan kuolemasta ja kertoivat, että ampiaiset pitäisi edelleen tappaa. Bodyno maistoi nuotiotulessa hyvin kypsennettyä bambia.
-Raunioilla kuultiin jälleen surinaa ja Slod päätti taikoa itsensä puhumaan ampiaista. Lähellä oleva ampiaisyksilö vaikuttikin ystävälliseltä ja ymmärtäväiseltä, joten pyydettiin tätä viemään seurue ampiasten johtajan luokse. Hyönteinen johdatti läpi ampiaisten täyttämien käytävien ja lopulta portaikkoa pitkin alempaan kerrokseen. Matkan varrella löydettiin arkusta kultaa ja hopeaa. Ampiaiset eivät arvotavarasta välittäneet. Alemmassa kerroksessa näytti jo pesältä: keltaista heksakuviota, toukkia ja sitä rataa. Suuri johtajapörriäinen löytyi, Slod arveli sen olevan kuningatar ja esitteli seurueen. ”Tulemme rauhan asialla.”
-Pitkällisen keskustelun jälkeen selvisi, että ampiasilla oli ollut hieman ruokavajetta, minkä vuoksi ne olivat syöneet eläimiä ja muutamia ihmisiäkin. Maagit olivat koettaneet tunkeutua luostariin, mutta heidät oli ajettu pois. Kuningattaren mukaan maagit luultavasti etsivät jotain, mutta tuo jokin oli ”hämähäkkien luona”. Slod värisi kauttaaltaan. Hämähäkeistä maagit eivät kuningattaren mukaan kuitenkaan tienneet. Iljettäviä seittiotuksia. Sankarimme lupasivat tehdä jotain niin hämähäkeille kuin taikureillekin. Kuningatar kiitti onnellisena ja antoi vastalahjaksi herkullista hunajaa. Seurue tyhjensi nyssykkänsä, täytti leilit hunajalla.
-Oli aika lähteä etsimään hämähäkkejä. Ampiaiset kertoivat, mistä suunnasta hämähäkit löytyisivät. Matkalla tutkittiin muutamia ovia ja laukaistiin erinäisiä ansoja, joista yksi johti Bodynon veriseen kuolemaan. ”Uplaidos, sinä lupasit!” Ansoja epäonnistuneesti etsinyt Uplaidos kohautti olkapäitään. Lapsenmielinen soturi kuoli kauhuissaan, petettynä ja yksin. Rebeackis ja toverits Aragornas tarjoilivat Bodynon raadon ampiaisille, sillä ympyrän täytyy sulkeutua.
-Yhdestä huoneesta hyökkäsi kimppuun suuri tuhatjalkainen, joka hipelöi säälittävästi Rebeackista lonkeroillaan. Mato pisteltiin paloiksi, Rebeackis katkoi mukaan neljä sen lonkeroista. Aragornas siveli nuolinsa elukan myrkkyä, mistä innostuneena Rebeackis uitti samaisessa smegmassa kirveensä. Seuruen muut jäsenet eivät kyseenalaisiin dippailuhommiin suostuneet.
-Lopulta sankarit löysivät selkeästi joihinkin muihin osiin vievän tunnelin. Saavuttiin luolastoon, jossa yksi kohti kiiruhtava mato tapettiin, mutta toinen hyökkäsi dramaattisesti Rebeackiksen selän takaa. Tällä kertaa punkerolollo osui ja Rebeackis halvaantui. Seurue sai matoon muutamia huonoja osumia, mutta ei auttanut: seuraavaksi halvaantui Slod, eikä liian lähelle erehtynyt Oceslakaan pelastunut. Aragornas ampui ohi, mutta Uplaidos sai ammuttua matoa jousellaan ennen jähmettymistään. Julma möyrijä kävi yhä päälle. Viimeisenä seisova Aragornas viritti joustaan piston tuntiessaan. Pimeys.
-Uplaidos heräsi kauheasta kankeudestaan narskuvaan mutustamisen ääneen. Varas huomasi äänen kuuluvan lähettyvillä makaavan Rebeackiksen olkapäästä, jota suuri mato pureskeli mietteliäänä. Lähettyvillä oli ovi, ja neuvokas Uplaidos keksikin oitis suunnitelman.
-Hän houkutteli madon oven takana olevaan huoneeseen, kiiruhti sitten itse huoneesta pois ja läimäytti oven kiinni. Varas alkoi naulata ovea kiinni.
-Sekasorron keskellä heräsivät vähitellen myös Isecroi (joka oli ollut mukana kaiken aikaa, kukaan ei vain ollut huomannut), Slod ja Ocesla. Rebeackiksen kalmo vuoti verta lattialla, toinen olkapää oli järsitty lähes olemattomiin.
-Huomattiin, että madot osaavat kiipeillä myös seiniä pitkin. Sekasortoisen taistelun ja muutamien halvaantumisten jälkeen otus saatiin kuitenkin hengiltä.
-Päätettiin pyrkiä luolastosta mahdollisimman nopeasti ulos, kääpiön kalmo otettiin mukaan. Matkalla Ocesla kuoli paikalle harhailleen ampiaisen pistokseen. Pistimensä menetettyään myös ampiainen heitti henkensä.
-Ulkona vartovat maagit vaikuttivat kiinnostuneilta kuullessaan ampiaisten ystävällisyydestä ja erityisesti hämähäkeistä. Maagit katsoivat malttamattomina Uplaidoksen tehtävän suoritetuksi ja huitoivat sankarimme matkoihinsa. Heillä oli selkeästi jotain tärkeämpää ajateltavaa.
-Greenvillessä upea ja kodikas Vihreän lohikäärmeen majatalo oli valmistunut. Salissa bardi jo lauloi ja soitti, ihmiset seurustelivat. Tutkittiin ruokalistaa, jonka juuresaterioita Rebeackis halveksui. Uplaidos kalibroi hintoja. Isecroi haukkui isäntää sikamaiseksi, tämä kun koetti ryöstää yöpymishintaa myös ystäviltään.
-Lorionissa odotti ennenkuulumaton alennus. ”Waldawa Raatohuoneelta hei, nyt on hyvä aika kuolla! Kaksi henkiinherätystä vain seiska-ysi-ysi-ysi!” Kaatuneet toverit siis saataisiin henkiin.
-Luolastosta löytyneet jalokivet osoittautuivat pöyristyttävän arvokkaiksi, ja aarteen turvin Ocesla ja Rebeackis pystyivätkin maksamaan oman henkiinherätyksensä, jos kohta Rebeackiksen velka oli edelleen (1000 kultapalan lyhentämisenkin jälkeen) pienen mantereen kokoinen.
-Heti silmät avattuaan ahne Rebeackis muisti raadonsyöjämadolta katkomansa lonkerot. Hän koetti tarjota niitä noidalle, joka ei kuitenkaan suostunut ottamaan Uplaidosta ja Rebeackista vastaan. Niinpä Rebeackis möi mötköt Waldawalle hyvään hintaan. Kääpiö harmitteli, ettei ollut ottanut lonkeroita enempää mukaan.
-Myöhemmin noitakin päästi puheilleen, mutta ei suostunut paljastamaan ampiaisilta saadun herkullisen hunajan ominaisuuksia, vaikka olisi oitis ollut valmis ostamaan makoisan tahnan. Kauppoja ei syntynyt.
-Greenvilleen palattuaan seurue korkkasin Vihreän lohikäärmeen pedit. Aamulla päätettiin lyhyen neuvonpidon jälkeen lähteä Tuomion luolastoon. Taivas tietää mitä siellä oli muutaman viikon aikana tapahtunut. Sitä paitsi Gigindra oli edelleen velkaa sievän kasan platinapaloja. Jos Gigindraa ei löytyisi, niin aina voitaisiin raahata luolastossa seisova hieno ja raskas lohikäärmepatsas tavernan koristukseksi.
-Tavernasta palkattiin mukaan vahvalta näyttävä kääpiö Belq Ris-gh ja valjastettiin hevoset kärryjen eteen. Uplaidos osti vielä väkipyöriä patsaan siirtämisen helpottamiseksi. Isecroi joutui jäämään majataloon kummallisen sairauden iskettyä, myös hiljaiselta vaikuttanut Aragornas jäi majataloon käännyttämään asiakkaita.
-Luolaston ensimmäisellä tasolla törmättiin toiseen seikkailijaryhmään, joka koostui kääpiöstä, temppeliritarista, haltiasta ja muutamasta ihmisestä. Seurueemme vastasi joukkion esittämiin kysymyksiin liian väistelevästi, minkä vuoksi aloitteleva seikkailijaryhmä teki ensimmäisen ja viimeisen virheensä: he suuttuivat ja kävivät sankareidemme kimppuun.
-Slod taikoi hiljaisuuden, jotta taistelu pysyisi magiattomana, Uplaidos ja Ocesla ottivat ryhmän johtajalta vaikuttavan haltian tähtäimeensä. Haltia perääntyi takariviin, mutta ammuttiin silti heti kättelyssä seulaksi. Rebeackis puolestaan hakkasi nuijallaan temppeliritarin henkihieveriin, mikä riitti alokkaille. Ryhmä säntäsi karkuun, vaikka yksi heidän nuolistaan osui pahasti Belqiä kaulaan. Karkulaiset katosivat luolan toiselle alueelle johtavasta salaovesta.
-Slod heitti parannusloitsun, jonka myötä Belq vaikutti voivan hieman paremmin. Haltian ruumiilta löytyi kauniisti kiitelevä kilpi sekä hieno suomuhaarniska. Rebeackis ei edes vaivaantunut kysymään muilta, vaan heitti oman kilpensä maahan ja otti haltian kilven käteensä. Belq otti toistaiseksi kannettavakseen haarniskan, sillä Rebeackis oli tässä vaiheessa jo varsin hitaasti etenevä tavarakasa.
-Pakosuunnasta kuului taistelun ääniä ja kauhunhuutoja. Lähemmän tarkastelun myötä selvisi, että poloinen seikkailijaryhmä oli kovaa vauhtia jalostumassa kahden vastaan tulleen ghoulin ruoaksi. Sankarimme pudistelivat epäuskoisina päätään noviisien huonolle onnelle. Ainoa ghoulien ruokintapalvelusta hengissä säilynyt juoksi sokean kauhun vallassa karkuun seurueen lomitse, vaikka Slod koetti huutaa tälle, että suojaa olisi tarjolla.
-Toinen ghouleista raapaisi Rebeackisen uutta kilpeä, mutta Belq kuoli toisen raatelemana. Seurue puolestaan pilkkoi ghouleista toisen, toisen Slod käännytti karkuun.
-Lyhyehkön ghoulijahdin päätteeksi päätettiin, että kuollut juoskoon jos niin haluaa. Rebeackis otti kiiltelevän haarniskan Belqiltä ja kääpiön ruumis kannettiin vankkureihin. Lohikäärmepatsas päätettiin jatkaa myöhemmäksi, kuka tietää olivatko jääsilppurit vallanneet koko sen osan luolastoa, jossa patsas oli.
-Greenvillessä Belqin ruumis haudattiin hiljaisuuden vallassa: seuraajien kuolleisuusaste pani seurueemme mietteliääksi. Slodin vielä lausuessa viimeisiä sanoja Rebeackis lähti etsiskelemään, josko majatalossa oli ketään taikaesineitä tuntevaa.
-Oli kuin olikin. Maagi pyysi ensin varsin härskiä hintaa, mutta huomatessaan kääpiön lasittuvat silmät suostui alennukseen. Nähdessään kilven hän henkäisi uskomatta silmiään ja höpötti, että epäilyksensä varmistaakseen hän tarvitsisi Lorionin kirjastoa, mutta nyt saattoi olla kyse todellisesta onnen potkusta. Kilpi oli mahdollisesti kuulunut legendaariselle sankarille ja oli osa suurten esineiden sarjaa. Rebeackis kaivoi esiin haarniskan ja kysyi, oliko tämä kenties tuota samaa sarjaa. Maagi ei ollut uskoa silmiään, mutta kysyi kuitenkin lisähintaa. Kaiveltiin joukolla taskuja ja saatiin raavittua tarvittavat rahat kasaan. Seurue lähti maagin mukana Lorioniin.
-Ja niin todella oli, että sekä kilpi että haarniska olivat tarunhohtoisia varusteita. Kilpi suojasi kantajaansa moninkerroin normaalia kilpeä paremmin, minkä lisäksi siihen osuvalla onnettomalla oli mahdollisuus joutua kilven omistajan valtaan. Haarniska puolestaan oli höyhenenkevyt ja suojasi levyhaarniskan tavoin. Mutta mikä parasta, haarniskan haltijalla oli kerran päivässä mahdollisuus muuttua eteeriseksi olennoksi niin pitkäksi aikaa kerrallaan, kuin vain itse halusi.
-Koska varkaat eivät pystyneet käyttämään suomuhaarniskoita, pisti liiasta varustepainosta kärsivä Rebeackis myös haarniskan ylleen. Seurueen muut jäsenivät tiesivät, ettei kääpiö enää hengissä ollessaan luopuisi uusista varusteistaan. Uuden elinvoiman valtaama Rebeackis tarjosi tovereilleen ryypyt Vihreässä.
3/3/2013
-Isecroi ja Uplaidos nalkuttivat toisilleen kuin kapiset koirat, sillä puolituinen ei suostunut maksamaan Vihreän lohikäärmeen majatalossa yöpymisestään, mitä Uplaidos ei puolestaan voinut hyväksyä. Niinpä hän määräsi Isecroille porttikiellon. Suivaantunut puolituinen osti Greenvillestä oman tontin, johon rakennuttaisi tulevaisuudessa oman huvilansa, jossa seurueen jäsenet saisivat nukkua ilmaiseksi. Toistaiseksi puolituinen yöpyi tontillaan teltassa, johon myös rahojaan tarkasti varjeleva Rebeackis tuli yöpymään.
-Vihreästä palkattiin mukaan alttaripalvelija Ethero Ektanu sekä rintamamies Nywar. Tarkoitus oli lähteä uudestaan Tuomion luolastoon hakemaan lohikäärmepatsasta ja perimään toispuoleiselta Gigindra-velholta velkoja. Mukaan otettiin patsasta varten vankkurit.
-Lähellä jääluolaston sisäänkäyntiä seurue huomasi, että heidän perässään laahusti kourallinen niin kovin tutuksi tulleita kalmoja. Yksi ghouleista pilkottiin, muut Slod käännytti karkuun. Tuhahtaen seurue jatkoi matkaansa.
-Luolan suuaukolla Slod taikoi seurueelle suojan kylmyyttä vastaan ja siunasi jokaisen. Sisältä kantautui jäinen ääni ja heti luolan oviaukolla odottikin leijuvia jäähilepilviä.
-Isecroi muistutti, että viimeksi hileotuksia saatiin satutettua ainoastaan hänen torvellaan. Uplaidos kaivoi esiin maagisen tikarinsa ja heitti Rebeackikselle pienen maagisen lohikäärmemiekkansa. Slodilla oli maaginen sotavasaransa ja Isecroilla torvensa.
-Muutama jäähile neutraloitiin vailla sen kummempia ongelmia, mikä nostatti kummasti seurueen moraalia. Olisiko jääluolassa sittenkin mahdollista pärjätä, jos jäähileet tuhottaisiin pieninä ryppäinä?
-Muutaman onnistuneen kahakan jälkeen saavuttiin lohikäärmepatsaan huoneeseen. Rebeackis tunsi tilaisuuden tulleen ja alkoi ehdotella, josko kuljettaisiin kohti suuren jäähirviön kammiota. Muut olivat varovaisempia ja sitä mieltä, että ehkä olisi syytä vain ottaa patsas mukaan. Kääpiö oli kuitenkin ehtinyt jo seuraavaan käytävään ja paloittelemaan päälle syöksyneen jäähileen.
-Kaikki sujui niin hyvin, että seurue päätti antaa kääpiölle periksi ja tunkeutua syvemmälle. Varsinkin Uplaidos tuntui osuvan jokaisella nuolellaan. Viimeistään tässä vaiheessa myös huomattiin, että Rebeackiksen uusi kilpi oli hirmuisen tehokas, kääpiö oli torjunut hyökkäyksen toisensa perään leikitellen. Tulistuneena kääpiö raivosi Uplaidokselle: ”Sinulla on ollut koko ajan tällainen miekka ja olet vain antanut sen lojua tomuisen laukkusi pohjalla! Senkin emakonkorva! Sinulla on lohikäärmeentappaja mutta ruiskit vain säälittäviä nuolia ympäriinsä!”
-Riehunta loppui lyhyeen, sillä nurkan takaa kantautui helvetillistä ujellusta. Uplaidos ja Rebeackis pistivät tulpat korviinsa, mutta Slod vakuutteli ettei tarvitse vaivautua, hän taikoo ulvojan hiljaiseksi. Slodin vielä valmistellessa loitsuaan jäähileet lensivät eturintaman lävitse ja ujeltava hirviö liikkui seurueen viereen. Tulpat auttoivat hieman Uplaidosta ja Rebeackista, mutta eivät paljon. Nywar kaatui korvat verta valuen maahan.
-Myös Isecroin tilanne vaikutti pahalta, sillä neljä hilepilveä uhkasi puolituista. Ne saivat kuitenkin vain hieman raapaistua tätä. Slod heitti hiljaisuusloitsunsa täydellisesti ja ujellus lakkasi kuin seinään. Uplaidos heitteli käteen palaavaa maagista tikariaan, Ethero Ektanu heitti henkensä. Rebeackis vilkaisi Isecroin suuntaan, kompuroi alta pois ja tunki suuhunsa kokkareen ampiaisilta saatua hunajaa samalla kun sivummalle vetäytynyt Isecroi puhalsi torveensa. Hileitä tuhoutui ja myös suurempi hirviö vahingoittui.
-Taistelun tiimellyksessä paljon jäisiä osumia saanut Slod keskittyi juomaan parantavaa juomaa, heittämään parantavia loitsuja ja syömään hunajaa. Isecroi puhalsi torveensa uudestaan ja uudestaan, kunnes jäljellä oli enää muutama hile ja kovin aseettomalta hiljaisuudessaan tuntuva emohirviö. Rebeackis ja Uplaidos hoitivat loput pikkuhileet ja itseään sivummalla parannellut Slod juoksi takaisin taisteluun. Kirkkoherra teurasti suuren hirviön yhdellä hirvittävällä sotavasaransa iskulla. Hirviö katosi ilmaan, eivätkä sankarimme voineet uskoa saavutustaan. Kymmenittäin normaaleille aseille immuuneja jäähileolentoja sekä niiden suuri johtaja, kaikki tuhottu. Palkatut apulaiset olivat toki jälleen kerran heittäneet henkensä, mutta siihen oltiin jo totuttu. Myös torvellaan päivän pelastaneen Isecroin tapaus oli hieman huolestuttava, sillä puolituinen oli taistelun jälkeen entistäkin kylmäsydämisempi ja itsekkäämpi. Hän myös ilmoitti, että torvi kestäisi enää yhden puhalluksen.
-Suuren kammion kulmaukset olivat jään peitossa, perällä oli suuri portti. Uplaidos luki portin tekstin ja ilmoitti, että se oli tulvaportti. Ei kuulostanut erityisen hyvältä, joten sankarimme päättivät jättää portin ainakin toistaiseksi rauhaan. Omituisin näky odotti kuitenkin kammion keskellä, jossa makasi nahkaisiin vaatteisiin pukeutunut, nahistunut ruumis. Tämän vieressä oli elävältä polvistuneeseen asentoon jäätynyt Yceri, joka oli asettanut rautaiset avainnaulat ruumiin rinnan päälle. Nahistuneella ruumiilla ei ollut mitään vaatteidensa ja naulojen lisäksi.
-Kammio oli varmistettu ja suuri taistelu voitettu, oli aika levätä ja sytyttää uudet soihdut.
-Soihtujen sytyttämisen jälkeen seurue otti naulat ruumiin rinnan päältä ja alkoi hakata sorkkaraudoin jäätä ruumiin ympäriltä. Muutaman tunnin työskentelyn jälkeen raato oli sen verran irti, että sen ympärille sidottiin köydet ja alettiin kiskoa. Siinä samassa ruumiin alta nousi esiin aave.
-Aave ei välittänyt seurueen puolusteluista, vaan kävi suoraan käsiksi. Rebeackikseen kalmon loitsut eivät toimineet, mutta lähempiin kosketuksiin joutunut Uplaidos vanheni silmissä kymmenen vuotta ja näytti myös entistä heikommalta. Slod, Rebeackis ja Uplaidos kääntyivät kannoillaan ja juoksivat hyvän varaslähdön ottaneen Isecroin perään. Aaveen teatraalinen nauru kaikui käytävillä. Rebeackis huuteli vielä perään aaveen olevan pienen omaisuuden platinaa velkaa, mutta vastausta ei kuulunut.
-Koska aave tuntui jättävän takaa-ajon sikseen, päätettiin kantaa lohikäärmepatsas neljän miehen voimin vankkureihin. Urakka oli hikinen, mutta pitkän uurastuksen jälkeen patsas lepäsi vankkureilla ja matka Greenvilleen sujui vihellelleen. Kerros vihreää maalia ja Vihreän lohikäärmeen majatalon uusi symboli oli valmis.
-Uplaidos kaivoi esiin nuorentavan helistimen, ravisti sitä kerran ja vanheni oitis 30 vuotta. Varkaan rakko tyhjeni. Tämänhän piti olla nuorentava esine! Olisiko se kenties kirottu? Slodilla oli kirousten poistamiseen tarkoitettu loitsu, mutta päätettiin silti lähteä Lorioniin selvittämään asiaa.
-Yön aikana Slod oli tutkinut pyhiä kääröjään ja huomannut mahtinsa kasvaneen. Hän loitsi pysyvällä päivänvalolla pienen kiven, jonka sitoi nahkaremmiin ja remmin puolestaan otsalleen. Hän loitsi päivänvalon myös Uplaidoksen heittäjän käteen palaavaan taikatikariin.
-Lorionissa Waldawa löpisi ympäripyöreyksiä ja itsestäänselvyyksiä Gigindrasta ja huomautti myös, että avainnaulat eivät olleet maagisia. Nuorentavasta helistimestä hän ei näin nopeasti osannut sanoa mitään, mutta voisi kyllä tutkia sitä, jos se jätettäisiin hänelle. Oli selvää, että esinettä ei oltu aikoinaan tutkitutettu Waldawalla. Patriarkkaa pyydettiin toistaiseksi tekemään tutkimuksia vain Ley’Turista. Aineettoman olomuodon ominaisuuksista Waldawa kuitenkin osasi kertoa Rebeackikselle saman tien. Kääpiö kuunteli silmät kiiluen.
-Uplaidos ja Slod löivät viisaat päänsä yhteen, ja piipittävien lintujen ja piiriä tanssivien tähtien hälvennyttyä he tulivat siihen tulokseen, että syypää virheeseen oli Ermos Kinend. Lupsakka kauppias vannotti kuitenkin, ettei hän ollut nähnyt esinettä eläessään, osoitti vakuudeksi kirjanpitoa, johon oli listattu jokainen hänen liikkeessään tutkittu esine. Joukossa oli myös joitain seurueen aiemmin tuomia esineitä, joten kauppias lieni syytön.
-Ermos osoitti seurueen läheiseen temppeliin, joka oli hoitanut esineiden tunnistushommia ennen hänen saapumistaan kaupunkiin. Temppelin virkailija sanoikin tunnistavansa esineen ja koetti sitä paikalle raahattuun, häntäänsä innokkaasti vatkaavaan koiraan. Hauva vanheni oitis ikälopuksi. Virkailija yllättyi suuresti ja sanoi, että tutkisi esinettä mieluusti tarkemmin. Pihisevä, kolottavaluinen Uplaidos vaati kuitenkin korvauksia, joihin virkailija ei suostunut. Eläköityvä voro veti tikarin esiin, minkä seurauksena hänet kannettiin pihalle.
-Seurue pyysi audienssia Lordi Lorionin luo, joka tarjosikin vieraille visva-ankkaa kurpitsamehukulkusilla ja lupasi hoitaa homman. Pian helistin kiikutettiin takaisin temppeliläisten pahoittelujen kera, tarkoitus ei ollut suinkaan varastaa sitä. Lorion testaili esinettä erinäisiin luontokappaleisiin, jotka tuntuivat nuorenevan silmissä. Hänen mielestään se näytti toimivan niin kuin pitikin, muuta hän ei osannut sanoa tai tehdä. Gigindra-jutun viimeisimpiä vivahteita kuunnellessaan Lorion sanoi, että on jättänyt asian maaginsa huomaan, joka on asiassa ajan tasalla.
-Uplaidos käveli lakivirkamiesten puheille ja haastoi temppelin oikeuteen.
-Seurue odotteli kaupungissa muutaman päivän, kunnes Waldawa oli saanut tutkimuksensa päätökseen. Hän kertoi, että helistin kyllä nuorentaa ja on voimakas artifakti, mutta kiinnostavan rakennevirheen vuoksi sillä on myös pieni mahdollisuus vanhentaa. Mahdollisuuden suuruudesta patriarkka ei osannut sanoa, mutta joka tapauksessa vähemmässä kuin puolissa tapauksista. Vanhentumisen peruuttamiseksi Waldawa ei keksinyt mitään muita mahdollisuuksia, kuin helistimen helistämisen.
-Nykyisellään Uplaidos oli pätevä lähinnä laskemaan majatalossaan olutta tuoppeihin, joten hän aikoi uhkapelata. Varas helisti kerran ja nuoreni heti silmissä. Helisti toisen kerran, oli enää keski-ikäistyvä. Kolmannen kerran jälkeen lähin kriisi oli kolmenkympin, mihin silminnähden helpottunut Uplaidos mielihyvin tyytyi.
-Waldawan tutkimusten mukaan Ley’tur oli ollut mahtava velho tai pappi, joka palveli sitä samaa vanhaa nimetöntä jumalatarta, josta myös Gigindra päiväkirjoissaan mainitsi. Ley’turin huhuttu aarre oli kertomatietojen mukaan legendaarisen suuri. Waldawa sanoi Slodille, että hän aavisteli hyvin pahaa, kyseessä saattoi olla “tuhoajajumalatar” ja koko Erectal oli kenties vaarassa. Asiaa pitää ilman muuta tutkia tarkemmin. Hän aikoi kaivautua kirjastoonsa, seuruetta hän kehoitti tutkimaan luolastoa tarkemmin.
-Aaveista Waldawa osasi sanoa, että yleensä niiden maallisten jäännösten saattaminen haudan lepoon ratkaisee tilanteen. Ruumis oli siis saatava jään keskeltä pois ja ulos luolastosta. Mutta miten?
-Ennen Greenvilleen palaamista Slod pyysi uutta audienssia Lorionin luo ja esitteli uusimman bisnesideansa: hän halusi perustaa orponaarion yhteyteen jonkinlaisen vaatetusalan liikkeen. Lorionin mielestä idea oli ihastuttava. Rebeackis sanoi Slodin olevan inspiroiva ja loistava esimerkki kaikille pimeyden voimia vastaan taisteleville vaatesuunnittelijoille. Vanhempi temppeliritari kiitti ja lähti kohti Greenvilleä ylevä hymy kasvoillaan. Kääpiö tuijotti hetken tämän selkää, huokaisi ja lähti perään.
-Isecroi jäi Greenvilleen puuhastelemaan tonttinsa parissa, muu seurue palasi Tuomion luolastoon. Luolan suuaukon edustalla oli tassumaisia jalanjälkiä, jotka johtivat sisälle. Mietittiin, oliko sittenkin ollut virhe jättää apujoukot tällä kertaa palkkaamatta.
-Sisällä vastaan tulikin kourallinen goblinin näköisiä otuksia. Uplaidos heitti yhtä tikarilla, toisen pään lävitse Rebeackis survoi lohikäärmemiekkansa. Tässä vaiheessa muutama otus kääntyi kannoillaan ja juoksi karkuun. Jäljelle jääneistä toisen Uplaidos ja Slod surmasivat, minkä nähtyään viimeinenkin riitapukari kääntyi ja pakeni.
-Seurue antoi otusten juosta ja eteni kohti jääluolan sisäänkäyntiä. Slod loitsi suojan kylmyyttä vastaan, sekä itselleen suojan pahuutta vastaan. Rebeackiksen lohikäärmemiekkaan hän loitsi maagista vahinkoa lisäävän hyökkäystaian.
-Sisällä edettiin Gigindran jäätyneen ruumiin luokse ilman välikohtauksia, mutta ruumiin ympärillä oleviin köysiin tartuttaessa haamu pölähti taas paikalle.
-Kaoottinen, maallisesta lihastaan lapsellisen mustasukkainen henki ei järkipuhetta kuunnellut, vaan kävi suoraan päälle. Haamu kosketti Rebeackista, minkä seurauksena kääpiö vanheni hetkeksi silmissä. Pian kääpiösankari kuitenkin karisti haamuhiplailut harteiltaan, ja harmaantuneen parran alta tunki esiin nuori pehko. Uplaidos sen sijaan vaikutti hieman omituiselta.
-Haamun kosketuksesta vielä poissa tolaltaan ollut Rebeackis huitoi miekallaan ohi, mutta pahuudelta itsensä suojannut Slod sai aatoksen. Hän tiesi, että aaveen kaltaiset olennot eivät voisi koskea häneen fyysisesti niin kauan, kun loitsu vaikuttaa. Temppeliritari levitti kätensä ja alkoi lähestyä haamua pyhiä sanoja mumisten, yrittäen samalla estää tämän pääsyä Rebeackiksen kimppuun.
-Kääpiö ymmärsi yskän, ryntäsi jäätyneen ruumiin luo ja alkoi raahata sitä pois kammiosta. Suuaukolle päästyään hän kuitenkin tunsi tikarin selässään ja Uplaidoksen häneen korvaansa henkäisemät sanat: ”Jättäkää ruumiini rauhaan!” Tähän Rebeackis vastasi: “Senkin typerä idiootti, etkö tajua että yritämme pelastaa sinut!”
-Varas löi kääpiötä tikarillaan, mutta sai aikaiseksi vain raapaisun. Seuraava osuma oli kuitenkin jo huomattavasti pahempi, mutta kääpiö ei välittänyt, vaan jatkoi ruumiin raahaamista.
-Tällä välin Slodin onnistui pitää aavetta aloillaan, joskin aaveen kädessä olevasta soihdusta leviävät kalmanvalkeat rihmastot pakottivat temppeliritaria perääntymään.
-Uplaidos jatkoi Rebeackiksen puukottamista, mihin kääpiö vastasi huutamalla Slodille, että apu ei olisi pahitteeksi, hän ei pysty samaan aikaan raahaamaan ruumista ja painimaan Uplaidosta maahan.
-Slod jätti haamun blokkaamisen sikseen ja kääntyi juoksemaan kohti tappelevaa parivaljakkoa. Hän huusi loitsusanat ja Uplaidos kaatui jähmettyneenä maahan. Takaa kuului humahtava ääni aaveen kadotessa seinän sisään.
-Slod ja Rebeackis heittivät turhaa tavaraa (lyhtyjä, seipäitä) jäiselle lattialle ja ottivat selkäänsä uudet kantamukset; Rebeackis Gigindran jäisen ruumiin, Slod maagisesti halvaantuneen Uplaidoksen. Ulos oli vielä kovin, kovin pitkä matka.
-Muutaman mutkan juoksun jälkeen Rebeackiksen edessä odotti kovin tutulta näyttävä aave. Kääpiö kirosi, takaa rynnivä Slod teki äkkijarrutuksen ettei törmäisi pysähtyneeseen kääpiöön. Päätettiin toistaa aiempi kuvio: temppeliritari toimi aaveen estäjänä, Rebeackis juoksi tämän takaa. ”JÄTTÄKÄÄ RUUMIINI RAUHAAN”, haamu jyrisi. Helvetillisesti palavat silmät hamusivat Rebeackista, mutta kääpiö ei vähästä hätkähtänyt. ”Eikä jätetä!” Slod huusi.
-Sankarimme saapuivat liskomiesten leiriaukiolle, juoksivat sen poikki. Aave odotti pois johtavan käytävän suulla. Slod meni edeltä, mutta kohtasi tällä kertaa palavan katseen. Temppeliritari kääntyi kannoillaan ja huusi Rebeackikselle: ”JÄTTÄKÄÄ….RUUMIINI….RAUHAAN!”
-Kääpiö ei voinut uskoa surkeaa tuuriaan saati paukapäisen ektoplasman jääräpäisyyttä. Hän vilkaisi Slodia ja tämän olalla röhnöttävää Uplaidoksen takamusta, katsoi aavetta, korjasi jäisen ja kurtistuneen ruumiin tasapainoa olallaan ja muuttui aineettomaksi.
-Kaikki ympärillä oli utuista ja epäselvää, ainoastaan aave oli aiempaa tarkempi. Se loisti mustaa, punaista, valkoista. Kääpiö huomasi jäisen ruumiin retkottavan edelleen hartioillaan, myös se oli muuntunut aineettomaksi.
–Senkin idiootti, Rebeackis ajatteli. Saisit mieluusti pitää raatosi, ellei haiseva ektoplasmasi olisi minun ja aarteen välissä. Kääpiö ponkaisi ylöspäin, suoraan luolan katon lävitse.
-Kiven keskellä liitäessään Rebeackis huomasi, että haamu ajoi häntä takaa, mutta ei saavuttanut lainkaan. Kaikki aineettomat olennot liikkuvat samalla nopeudella kaikuivat Waldawan sanat kääpiön mielessä.
-Määrittelemättömän ajan kuluttua Rebeackis liiti vuoren uumenista ulkoilmaan, metsän keskelle. Aave ei tuntunut seuraavan, joten kääpiö suuntasi kulkunsa kohti kokoontumispaikkaa.
-Luolastossa Slod oli vapautunut aaveen vallasta tämän kadotessa katon lävitse. Kääpiö oli yhtäkkiä kadonnut ilmaan, mistä temppeliritari päätteli tämän käyttäneen maagista haarniskaansa. Mutta katosta läpi? Rebeackis oli totisesti hullu. Slod kantoi Uplaidoksen ulos jääluolasta pääluolastoon ja sieltä aina pihalle saakka. Kohtaamispaikalle saapuessaan temppeliritari näki Rebeackiksen ilmestyvän tyhjästä, olkapäällään Gigindran kohmeinen ruumis. ”Kappas, en olisi uskonut että se toimii”, kääpiö niiskaisi.
-Greenvillessä Slod siunasi Gigindran ruumiin ja tämä laskettiin haudan lepoon. Seremonian päätteeksi maa järisi Tuomion Luolaston suunnasta.
-Gigindran hautakivessä lukevat sanat: ”Tässä lepää Ron Swansson, viiksekäs toverimme. Olkoon hänen sielunsa yhtä vapaa, kuin hänen ruumiinsa oli eläessään.”
-Aaveen kohtaamisesta silminnähden järkyttynyt Uplaidos halusi jäädä hoitamaan hermojaan ja tavernaansa, vaikka Slod kuinka maanitteli varasta mukaan. Luolaan olisi palattava nyt nopeasti, kuka tietää millaisia salaisuuksia maanjäristys oli paljastanut. Aarteiden ja voiman vuoksi elävä Rebeackis oli valmis lähtemään heti, mutta Isecroi jäi maapläntilleen toimittelemaan puolituisia asioita. Matkaan lähtivät siis ainoastaan suuri Slod ja raivoisa Rebeackis.
-Perillä luolassa kaksikko päätti tehdä pintapuolisen yleistarkastuksen pääkerrokselle. Sinne tänne seiniin ja lattiaan olikin järistyksen voimasta ilmestynyt railoja, joista puski hienoinen imelä tuoksu. Myös jollain aiemmista vierailukerroista pakoon käännytetty ghoulikaksikko tuhottiin lopullisesti.
-Jääluolan suuaukolla huomattiin, että onkalosta ei henkinyt enää kylmää ilmaa. Sisällä luolassa kaikki jää oli kadonnut, sulanut luola haisi ummehtuneen homeiselta.
-Mitään kiinnostavaa ei löydetty kuin vasta suureen tulvaporttihuoneeseen johtavasta käytävästä, jonka seinään oli avautunut salaovi. ”Olivatko nämä portaat täällä aiemmin?” uteli Rebeackis. Varovasti kaksikko laskeutui portaita alas.
-Alemmassa kerroksessa lyhyt käytävä avautui selkeästi vanhempaa tarkkitehtuuria olevaan huoneeseen. Kumpannukset kirosivat Uplaidoksen puuttumista, sillä neliömäinen huone suorastaan huusi: ”ANSA!” Seiniä koristivat hienoisen pölyn peitossa olevat patsaat ja kuvitukset, jotka kuvastivat mitä moninaisempia seksuaalisia akteja. Slod oli erityisen vaikuttunut eräästä kuvaelmasta, jossa aktin toinen osapuoli otti koiramaisesti toisen, jonka pää oli pikanttina lisänä katkaistu. Temppeliritari pyysi Rebeackista sulkemaan hetkeksi silmänsä, sillä hänen oli rukoiltava.
-Slod oli aiemmin takavarikoinut liskomiesten jälkeensä jättämästä teltasta pitkän seipään, jolla päätettiin nyt naputella lattiaa. Muutaman napautuksen jälkeen katon uumenista putosikin koko huoneen leveydeltä valtavia piikkejä, jotka kotvan kuluttua vetäytyivät takaisin näkymättömiin. Koska ansa laukesi aina koko huoneen leveydeltä, ei huoneeseen voinut astua ennen kuin koko mekanismin toimintaperiaate oli selvillä. Kivenmurikoiden heittelyn ja lattialaattojen naputtelun myötä havaittiin lopulta, että yksi kivistä jäi painamaan ansan laukaisevaa laattaa siten, ettei ansa enää lauennut. Kaksikko käveli varovasti huoneen lävitse.
-Seuraava huone tuntui olevan ansaton, mutta sen päässä odotti suuri vihreä ovi, joka vaikutti olevan jonkinlaista metallia. Ovi oli lukossa, mutta sen vieressä oli nelivipuinen paneeli. Jokaisella vivulla oli neljä eri asentoa: oikea, vasen, ylös, alas. Rebeackis sanoi vihaavansa puzzleja, mutta Slod alkoi oitis väännellä kieli suupielestä pilkottaen. Kääpiö perääntyi varmuuden vuoksi huoneesta ulos.
-Puolisen tuntia vipuja väänneltyään Slod löysi viimein oikean yhdistelmän ja ovi avautui. Oven takana odotti sokkelomaiseksi äityvä huoneverkosto ja rutosti lisää värikkäitä ovia. Sankarimme huomasivat, että sama vipukombinaatio toimi kaikkiin vihreisiin oviin. Vihreiden ovien lisäksi löydettiin ainakin violetteja, punaisia ja yksi kultainenkin ovi. Kultaisessa ovessa oli pieni litteä avaimenreikä, mutta punaisissa ja violeteissa oli vipusysteemit, joissa oli vielä enemmän vipuja ja asentoja kuin vihreissä ovissa. Toistaiseksi päätettiin käyttää vain vihreitä ovia.
-Käytävien ja huoneiden laitamia koristi tusinoittain alastomia naishahmoja esittäviä, hyvin eläviltä näyttäviä patsaita. Niitä ei uskallettu toistaiseksi tutkia sen tarkemmin. Koska kumpikaan ei piirtänyt karttaa ja oltiin matkassa vain kahden hengen voimin, päätettiin tämänkertainen reissu pitää pintapuolisena yleiskartoituksena.
-Eräässä huoneessa oli muutaman metrin pudotus outoon aluskasvillisuuteen, joka tuntui elävän; pohjaan ilmestyi ja katosi jauhavia ja maiskuttelevia suita. Väli oli liian suuri hypättäväksi (käytävä jatkui parikymmentä jalkaa leveän pudotuksen jälkeen) eikä lähistöltä löytynyt mitään siltamekanismiin viittaavaa.
-Yhdestä käytävästä kaksikon kimppuun ryntäsi reilun tusinan verran suuria rottia. Miekka mankeloi, sotavasara survoi ja rottien määrä puoliintui. Rotat juoksivat karkuun, mutta päätyivät umpikujaan ja pääsivät hengestään.
-Yksi risteyskohtana useille käytäville toimiva huone oli puolestaan täynnä normaaleja rottia, mutta ne juoksivat karkuun ja jätettiin rauhaan. Eräästä huoneesta yllätettiin myös kolme takajaloillaan seisovaa humanoidirottaa miekat käsissään. ”Kurjat ihmiset, jättäkää meidät rauhaan”, ne huusivat ja pakenivat lattiassa olevasta metalliritilästä. Perään ei viitsitty lähteä, sillä ritilän alla oleva tunneli oli sen verran ahdas, että siellä olisi pitänyt ryömiä, eikä klastrofobinen konttaus miellyttänyt kaksikkoamme.
-Erään huoneen keskellä oli aidoitettu syvennys, joka vaikutti jonkinlaiselta pieneltä kaksintaisteluareenalta. Reunustalla oli varsin hieno ja koristeellinen penkki katsojien istua.
-Muutamasta huoneesta löytyi siilattuja kiviseiniä, jotka näyttivät sinetöidyiltä hautakammioilta. Seinissä oli laattoja, jotka olisi voinut painaa sisään, mutta turhat taistelut muumioiden ja kummitusten kanssa haluttiin tällä kertaa välttää. Seinissä myös luki jotain, mutta ilman Uplaidoksen lukutaitoa niistä ei ymmärretty mitään.
-Sankarimme lepäsivät huoneessa, jonka keskellä paloi jonkinlainen maaginen tuli; se kyllä valaisi, mutta ei hehkunut lainkaan lämpöä tai kuumuutta. Levon aikana seinien sisältä kuului mekaanista kolinaa. Kolinan tarkoitus selvisi, kun huomattiin että ainakin vihreiden ovien vipukombinaatio oli vaihtunut. Slod verrytteli aivojaan ja alkoi selvittää uutta yhdistelmää.
-Greenvilleen päätettiin palata siinä vaiheessa, kun erään oven edestä löydettiin uudenlainen patsas. Tämä näytti kovasti seikkailijalta, joka oli syystä tai toisesta kivettynyt. Ovessa luki jotain, mutta suuri Slod puhui viisauden sanoja: ”taistelukyvyillämme ei ole mitään merkitystä, jos vastustajamme voi kivettää meidät.” Niinpä kaksikko suuntasi ulos luolastosta.
-Matkalla Slod otti liskomiesten leiriaukiolta Ucke Srebon ruumiin mukaan. Jää ja kylmyys olivat säilöneet ruumista kohtuullisesti, mutta jääkirouksen poistuttua ruumis oli alkanut mädäntyä. Ucke laskettiin Greenvillessä haudan lepoon.
-Uplaidos oli hermolomansa jälkeen valmis lähtemään takaisin luolastoon. Greenvillestä palkattiin mukaan myös Woqualye-niminen varas, sillä seurue uumoili aarretta. Vankkurit otettiin matkaan.
-Matkalla ei tapahtunut mitään sen kummempaa, joten laskeuduttiin suoraan kolmannelle tasolle. Slod ja Rebeackis esittelivät tasoa Uplaidokselle, joka luonnosteli samalla karttaa.
-Lopulta päätettiin tutkia hautaholvit. Slod taikoi itselleen suojan pahalta ja siunasi koko seurueen. Hautakammion laatta sysättiin syrjään ja astuttiin sisään. Aluksi kammio vaikutti tyhjältä, mutta pian kuului hyytävää kiljuntaa ja arkuista ryömi kolme kalmankarvaista kalmoa, jollaisia seurue ei ollut ennen nähnyt.
-Slod teki huoneen kapeimpaan kohtaan pullonkaulan ja esti olentoja pääsemästä muiden kimppuun. Taustalta Uplaidos heitti pyhää vettä ja lopulta maagista tikariaan. Yksi olennoista heitti henkensä, loput pakenivat syvemmälle kammion uumeniin. Nyt tilanne oli hankalampi, sillä hirviöt olivat huoneen molemmissa päissä, Slodin oli vaikeampi estää niitä pääsemästä muun seurueen kimppuun. Hän käännytti toisen ja ahdisti toisen nurkkaan. Ensimmäisenä käännytetty ei uskaltanut tulla lähemmäs, joten Woqualye ampui sitä, mutta huomasi ettei hänen nuolensa tehnyt hirviölle mitään. Uplaidos heitti maagisen tikarinsa varkaan selkään. Tikarin palatessa Uplaidoksen käteen Woqualye kaatui kuolleena hautakammion tomuiselle lattialle. “Se oli vahinko!” varas huusi päätään pudistelevalle Rebeackikselle.
-Nurkkaan ahdistetun olennon käännytys raukesi, kun Slod meni lyömään olentoa sotavasarallaan. Julmistunut otus kääntyi ja iski Slodia. Sen kosketus imi temppeliritarista vaaleana utuna elinvoimaa, joka muuttui mustaksi ja kuihtuneeksi, sulautui olennon käteen. Julma nauru päättyi vasta kun kalmo iskettiin maahan. Holvista löytyi kasa kultaa, mutta huomattavan paljon vähemmän kuin mitä seurueemme odotti.
-Maagisen tulen huoneen hautakammioseinä työnnettiin niin ikään maahan, paljastuneessa huoneessa oli muutamia hauta-arkkuja, keskellä huonetta oli alttari ja sen vieressä mustunut ruumis. Epäiltiin ansaa, joten Slod tappoi lähellä nuuhkivan rotan ja viskasi sen huoneeseen. Seurasi suuri musta pössähdys, joka täytti koko hautaholvin. Slod heitti vielä tuluksensakin ja taas pöllähti. Tällä kertaa Uplaidos oli tarkastellut reaktiota ansamekanismin havaitakseen ja oli sitä mieltä, ettei kyseessä ollut ansa, vaan luultavasti jonkinlainen biologinen systeemi, kenties jonkinlaisia itiöitä.
-Uplaidos alkoi heitellä huoneeseen palavia öljypulloja. Muutaman luokattoman heiton jälkeen varas osui tarpeeksi lähelle alttaria ja seurasi räjähtävä reaktio, kun ilmassa olevat itiöt roihahtivat. Huoneesta puski kuuma aalto joka vahingoitti seuruetta. Tämän jälkeen huone vaikutti olevan vaaraton.
-Huoneesta ei löytynyt mitään, mahdolliset sienikasvustotkin olivat palaneet olemattomiin, mutta yksi seinistä oli samanlainen holviseinä kuin aiemmat kumoon työnnetyt. Lattialla lojuvan ruumiin iho vaikutti jollain lailla syöpyneeltä. Päätettiin levätä huoneessa. Huilauksen aikana seinien sisältä kuului mekaanista kolinaa, kun ovien vipujärjestys vaihtui. Kaadettiin toinenkin seinä, jonka takaa paljastui tismalleen samanlainen huone.
-Heitettiin taas öljyä, seurasi samanlainen räjähdys. Tästäkään huoneesta ei löytynyt mitään. Kiroten sankarimme luovuttivat hautaholvien suhteen ja menivät edellisellä reissulla löydetyn kivettyneen seikkailijan luokse. Tämän edessä olevaan oveen oli piirretty pääkallo. Ovi jätettiin kuitenkin vielä toistaiseksi rauhaan, sillä seuraavaksi tutkittaisiin mitä violettien ovien takana on.
-Slod alkoi avata jättirottahuoneen violettia ovea. Räpellyksen jälkeen kombinaatio löytyi ja ovi kilahti auki, mutta samalla myös seinien sisältä kuului mekaanista kolinaa. Seurue järkeili, että violettien ovien lukitus vaihtuu aina kombinaation löydyttyä. Kiireessä nämä ovet voisivat siis olla varsin ongelmallisia, Uplaidos laskeskeli että yhdistelmiä on päälle 4000.
-Oven takaa avautui valtava, pylväin tuettu ja kaikuva sali, joka jatkui pidemmälle kuin sankarimme pystyivät näkemään. Keskemmällä salia oli suuri laava-allas ja altaan ympäristössä laahusti kourallinen zombeja.
-Slod nosti esiin pyhän esineensä ja alkoi käännyttää epäkuolleita, Rebeackis astui eturiviin. Viisi zombia hajosi oitis tomuksi. Yhtäkkiä alkoi kuitenkin kuulua loitsuamista ja näköpiiriin ilmestyi kauhea, läpikuultava hahmo.
-Uplaidos oli unohtunut raapustamaan karttamuistiinpanoja ja violetti ovi ehti napsahtaa varkaan nenän edessä kiinni. Toiselta puolelta kuului taistelun ääniä, joten voro alkoi kiroillen väännellä oven vipumekanismia.
-Salin puolella Rebeackis jäi lihamuuriksi taistelemaan ja suojaamaan, sillä kääpiöllä oli vahvin panssari ja paksuin nahka. Taaempana Slod jatkoi epäkuolleiden käännyttämistä.
-Rebeackis kävi haamuolennon kimppuun mutta löi surkeasti. Haamukin tuntui tässä vaiheessa keskittyvän lähinnä nauramaan teatraalisesti ja vastasi yhtä onnettomalla lyönnillä. Zombit sen sijaan kiersivät laavaa hipoen kääpiön ja laahustivat Slodin ympärille. Temppeliritari kärsikin pahoin, kun kuollutta liharaajaa tuli naamaan ja niskaan. Myöskään Rebeackiksella ei mennyt hyvin, sillä hän löi surkean lyönnin toisensa perään. Haamuolento sen sijaan osui ja kääpiö tunsi elinvoimansa hupenevan. Uplaidos roplasi lukkomekanismin kanssa.
-Slod sai käännytettyä epäkuolleet pakoon. Temppeliritari huomasi, että normaalisti zombiet räjähtäisivät tomuksi, mutta nämä yksilöt vain kavahtivat. Haamumainen olento siis suojeli niitä jotenkin.
-Seurue räpelsi hetken lukon kanssa, mutta tulosta vailla. Tympääntynyt Rebeackis lähti tutkimaan salia, Slod seurasi hetken kuluttua perässä.
-Sali jatkui jatkumistaan. Pitkin lattioita oli veriroiskeita ja siellä täällä pintoihin oli kirjoiteltu jonkinlaisia riimuja. Keskellä salia ja sen reunamilla oli tutunnäköisiä naisjumalatarta esittäviä patsaita, mutta tällä kertaa ne olivat valtavia. Myös ”ne” olivat valtavat, minkä Slod pani otsaltaan hikeä pyyhkien merkille.
-Tässä vaiheessa oven takana lukkoa räpläävä Uplaidos muisti, että oli ammattivaras. Hän kaivoi työkalunsa esiin ja avasi oven käden käänteessä. ”Tämä on yksi niistä päivistä”, varas mutisi.
-Rebeackis hoksasi kaatuneen arkun, joka oli levittänyt sisältöään lattialle. Arvottoman hopeapalakasan keskeltä kääpiö takavarikoi taskuihinsa viisi jalokiveä
-Eräästä salin kulmauksesta sankarimme löysivät pakoon pötkineet epäkuolleet, jotka olivat taas taistelutuulella. Rebeackis jäi ihmiskilveksi, mutta zombit kävelit jälleen hänen ohitseen Uplaidoksen ja Slodin kimppuun. Suunnitelmana oli käännyttää olennot karkuun, minkä jälkeen varas heittäisi niitä maagisella tikarillaan. Tämä toistettaisiin, kunnes yksikään ei enää seisoisi. Slod taikoi Uplaidoksen tikariin hyökkäystaian, joka lisäsi aseen tehoa hetkellisesti.
-Taistelusuunnitelman käytännön toteutus oli kuitenkin hankalampi, sillä Slod sai jälleen raatotavaraa päälleen ja Uplaidoskin joutui perääntymään yhden zombin vorofiksaation vuoksi. Varas sai kuitenkin heitettyä tikarillaan haamua ja osui tähän pahasti. Samalla eturintamassa oleva Rebeackis jatkoi umpisurkeaa lähitaisteluesitystään, minkä haamuolento kuittasi imemällä lisää kääpiön hupenevia elinvoimia.
-Slod sai käännytettyä hirviöt vielä kerran pakoon ja Uplaidos ja Rebeackis teurastivat yhden niille sijoilleen. Varas jatkoi tikarinsa heittelyä ja lopulta myös haamuolento päästi sekavan ulvahduksen ja katosi ilmaan. Jäljelle jääneet ja suojauksensa menettäneet zombit vilkaisivat maireasti virnistelevää Slodia, toisiaan, tokaisivat ”öäörghgehge” ja räjähtivät tomuksi temppeliritarin nostaessa pyhän esineensä tanaan.
-Sankarimme alkoivat tutkia hallia tarkemmin. Siellä täällä oli muutaman porrasaskelman erottamia korokkeita, joihin oli raapustettu riimuja. Laava-altaan keskelle johti lyhyt kävelytie, sen päässä oli pieni huone ja suuri arkku. Hallissa oli myös pieni, ovella suljettu huone. Slod erehtyi astumaan erään korokkeen portaille, minkä seurauksena laavasta nousi kolme valtavaa, helvetillisen näköistä koiraa. Slod ja Rebeackis huokaisivat ja ottivat taisteluasennon, Uplaidos kääntyi kannoillaan ja juoksi pää kolmantena jalkana lähimmälle ovelle.
-Koirien hyökkäykset onnistuttiin kuin ihmeen kaupalla torjumaan. Slod moukaroi yhtä niistä pahasti sotavasarallaan, toinen puraisi Rebeackiksen kilpeä, minkä seurauksena joutui kilven taian valtaan ja ystävystyi oitis kääpiön kanssa. Myös toinen hauva koki saman kohtalon. Uplaidoksen palattua karkuretkeltään taisteluun kolmas koira surmattiin.
-Kääpiö kommunikoi jäljelle jääneille koirille huoneen olevan vaarallinen, niiden olisi kenties syytä mennä takaisin laavapetiinsä. Koirat eivät vaarallisuudesta niinkään tienneet, mutta kääntyivät kuitenkin kitojaan maiskauttaen ja tassuttelivat takaisin laava-altaaseen.
-Uplaidos hiipi tutkimaan arkkua tarkemmin, minkä seurauksena koirat ilmestyivät laavasta uudestaan ja kävivät varkaan kimppuun, sillä ne olivat vain Rebeackiksen kavereita. Toinen hönkäisi tulta varkaan päälle, mutta vikkelä varas sai kierähdettyä sen verran tieltä, ettei palanut aivan poroksi. Toinen hönkäisi tulimyrskynsä ohi. Uplaidos juoksi karkuun, Rebeackis kiiruhti kertomaan koirille, että varas on ystävä. Pedot tyytyivät vastaukseen ja jättivät Uplaidoksen rauhaan.
-Rebeackis kommunikoi koirien kanssa ja sai selville, että ne vartioivat arkkua ja antoivat kääpiön tutkiakin sitä. Arkussa oli mitätön läjä hopeaa, ei mitään muuta, ei edes valepohjaa. Tuhahtaen kääpiö jätti arkun rauhaan. Oli aika tutkia tarkemmin hallissa olevaa, ovella suljettua huonetta, joka näytti jonkinlaiselta hautakammiolta.
-Uplaidos etsi ansoja ja tiirikoi lukon auki, minkä jälkeen tässä vaiheessa (elinvoiman menetyksestään huolimatta) parhaassa kunnossa oleva Rebeackis avasi oven. Pienessä huoneessa oli maagisen tulen valaisema koristeellinen kivijalusta, johon oli veistetty kannellinen uurna. Kääpiö tökkäsi uurnaa seipäällä ja jostain jalustan uumenista napsahti myrkytetty nuoli kääpiön rintaan. Myrkystä Rebeackis vähät välitti, mutta osuma oli silti paha.
-Uplaidos hiippaili viistosi uurnan viereen tutkimaan sitä ja purki ansan kätevästi. Varas avasi uurnan ja poimi sen syvyyksistä kourallisen jalokiviä, kultaa ja hopeaa.
-Luolaston aarresaldo oli tähän mennessä kovin säälittävä, mutta luottaen siihen että jalokivet olisivat arvokkaita seurueemme kääntyi paluumatkalle. Rahaa todellakin tarvittiin, sillä sekä Slod että Rebeackis tarvitsivat kipeästi Waldawan palauttavia palveluksia. Ensin oli kuitenkin päästävä luolastosta pois kolmen kerroksen lävitse, eikä yksikään seurueen jäsenistä ollut taistelukunnossa.
-Erään vihreän oven takaa kuului kolinaa ja sekalaista rynkytystä, joku tai jokin koetti avata sitä. Tilanne oli huono, koska tuosta ovesta oli myös sankariemme pakko mennä, mikäli mielittiin luolaston ylemmille tasoille.
-Rebeackis joi seurueen viimeisen hunajasatsin ja tunsi olonsa hilkun verran paremmin. Uplaidos ja Slod juonivat suunnitelman: pidettäisiin hirvittävää mekkalaa, huudeltaisiin demonisia ääniä. Kenties oventakaiset peljästyisivät ja luikkisivat karkuun. Niin tehtiin, mutta heikoin tuloksin; oven räplääjät saivat uutta puhtia touhuunsa, nyt kuultiin myös karjahduksia.
-Päätettiin ryhmittyä valmiiksi, Slod alkoi väännellä vipuja. Avautuvan oven takaa paljastui kolme olentoa, joissa oli nähtävissä piirteitä sekä karhuista että ihmisistä. Uplaidos heitti yhtä tikarillaan, tuskasta karjahtava olento pudotti hetkeksi suojauksensa ja Rebeackis lävisti sen miekallaan. Slod ei osunut omaan vastustajaansa. Toinen hengissä olevista olennoista kääntyi ja juoksi karkuun. Toinen löi huonosti, ei osunut ja juoksi karkuun. Sankarimme seurasivat perässä ylempään kerrokseen. Ei tämä niin vaikeaa ollutkaan!
-Saavuttiin aiemmin jääluolastona tunnettuun kerrokseen. Muutaman hassun askeleen otettuaan Rebeackis sai tuta limaisen kohtalon, kun katosta putosi hänen niskaansa vihreä kasa smegmaa. Mönjä sulatti oitis Rebeackiksen tarvikkeet, ainoastaan taikaesineet ja jalokivet pitivät toistaiseksi pintansa. Yltä päältä sitkeassä limassa oleva kääpiö kieriskeli lattialla, Uplaidos koetti hädissään sytyttää soihtuaan, Slod seurasi vieressä suu auki.
-Rebeackis repi limasta kourallisia ja heitti ne Slodin viereen. Temppeliritari nuiji palasia, mutta ne vain litistyivät, palasivat sitten muotoonsa ja valuivat takaisin kohti emolimaa. Paniikissa huseeraava Uplaidos pudotti tuluksensa maahan.
-Rebeackis päätti perääntyä tulvaportin saliin ja muuttua sitten taikahaarniskansa turvin aineettomaan muotoon. Lima mahdollisesti muuttuisi myös, mutta ainakaan se ei tekisi mitään aineettomassa ulottuvuudessa.
-Suunnitelma meni kuitenkin oitis pieleen, sillä karkuun juosseet karhumiehet olivat myös päätyneet tulvaporttisaliin. Sadatellen kääpiö muuttui aineettomaksi toivoen samalla, että olennot eivät olleet hoksanneet taaempana olevia kumppaneita.
-Syystä tai toisesta Uplaidos ja Slod päättelivät, etteivät pääsisi olentoja karkuun ja päättivät taistella. Slod löi toista olentoa, mutta samalla hänen suojaukseensa avautui aukko, josta toinen olennoista rokotti. Uplaidoskin osui heittotikarillaan, mutta ei tarpeeksi hyvin. Slod sai kaksi osumaa, toinen murskasi temppeliritarin seinää vasten ja hän sortui kuolleena maahan. Uplaidos heitti vielä kerran tikariaan, mutta ei auttanut; lähitaistelussa varas oli onneton ja kuoleman oma.
-Aavemainen Rebeackis ei mahtanut näylle mitään, puolikuolleena hänestäkään ei olisi olennoille vastusta. Sitä paitsi oli vain ajan kysymys, koska lima söisi panssarin lävitse. Muita mahdollisuuksia ei ollut, Rebeackis päätti leijua Lorioniin Waldawan pakeille. Hänellä olisi vielä aikaa palata ja raahata kumppaneidensa ruumiit luolasta ennen kuin ne mätänisivät täysin, olettaen että selviäisi itse limasta hengistä.
-Lorionissa Rebeackis ei pystynyt leijumaan suoraan Waldawan kammioon. Kääpiö oli tosin arvellutkin, että patriarkan asumus olisi suojattu riimuin ja loitsuin. Rebeackis laskeutui sisäpihalle ja muuttui aineelliseksi. Siinä samassa haarniska petti ja polttava kipu nielaisi kääpiön tajunnan.
-Rebeackis avasi silmänsä ja tuijotti Waldawan hymyileviä kasvoja. ”Päivää, kääpiö-ystäväiseni. Olet tällä hetkellä kuollut, mutta oletan että haluat herätä jälleen kerran henkiin. Maksua vastaan, ymmärräthän.”
-Rebeackis selitti sekä tilanteen että rahattomuutensa. Kääpiö kuitenkin painotti, että hänen hengestään olisi kiinni myös kahden hänen toverinsa henget. Waldawa ei pitänyt lainkaan kuulemastaan, sillä erityisesti Slod oli elintärkeä kamppailussa parittelunhaluista tuhoajajumalatarta vastaan. Patriarkka suostui herättämään Rebeackiksen henkiin, mutta lisäsi tämän jo entisestään waldawaan velkakirjaan 5000 kultapalan summan. Lisäksi Waldawa vannotti kääpiötä suojelemaan jatkossa Slodia vaikka hengellään. Alistunut ja varsin kyrpiintynyt kääpiöhaamu ei voinut muuta kuin suostua.
-Kääpiön herättyä henkiin Waldawa luki mystisistä kääröistä loitsusanoja ja Rebeackis tunsi haamun imemien muistojen ja elinvoimien palaavan. Jokin haisi silti ummehtuneelta, Waldawa ilmoitti hajun lähteen olevan Rebeackis itse. Kääpiö vilkaisi itseään peilistä ja kavahti, ennen niin reippaiden ja elinvoimaisten kasvojen tilalla oli kauhea harmaus. ”Näillä loitsuilla on toki varjopuolia, mutta ne ovat toisaalta pieni hinta maksettavaksi”, patriarkka sanoi maireasti. ”Sitä paitsi nyt kuolleet saattavat pitää sinua kaltaisenaan!”.
-Patriarkka antoi kääpiölle kahdeksan kääröä ja sanoi, että näillä voi palauttaa menetettyä elinvoimaa. Hän kuitenkin painotti, että kääröt olivat mittaamattomant arvokkaita ja harvinaisia. Rebeackis otti vain yhden, se riittäisi Slodin elinvoiman palauttamiseen. Hän jätti loput seitsemän Waldawan säilötykseen. Käärön lukemiseen tarvittiin kuitenkin temppeliritaria, joten Waldawa lähetti Rebeackiksen mukaan Awhtas-nimisen adeptin. Kääpiö sai mukaansa myös kolme henkiinherättämiskääröä.
-Kaikki Rebeackiksen normaalit tavarat olivat sulaneet, ainoastaan jalokivet olivat jäljellä. Legendaariset mahtiesineet olivat hajonneet sen verran, että tarvitsivat sepän kosketusta ja työtä. Lohikäärmemiekasta ei ollut kuitenkaan jäljellä mitään. Waldawa arvioi korjausprosessin ainakin viikon mittaiseksi, joten kääpiön oli pakko ostaa uudet varusteet, mikäli halusi ehtiä pelastamaan Slodin ja Uplaidoksen.
-Ernosin kaupasta varusteita ostettuaan kaksikko lähti Greenvilleen. Vihreän lohikäärmeen majataloa Uplaidoksen poissaollessa hoitava Boring iFag oli uutisista kauhuissaan ja lähti oitis mukaan. Hän myös lupasi maksaa mahdollisesta lisäavusta. Eteid Aning -niminen maaginalku olisi kovasti halunnut mukaan, mutta kääpiöt eivät tälle korvaansa lupsauttaneet. Lopulta mukaan otettiin Ageer-niminen soturi. Ilma oli pakastumaan päin, talvikausi alkamassa. Haarniskojen alle vedettiin ylimääräiset black horse long kalsor.
-Luolaston edessä oli lumessa jonkin suuren eläimen jälkiä, mutta muita merkkejä elämästä ei näkynyt. Vankkurit olivat tallella, mutta hevoset tiessään. Ruumiiden luokse päästiin ilman välikohtauksia. Kalmot oli putsattu arvotavaroista ja varusteista. Poissa olivat niin Slodin taikavasara kuin Uplaidoksen fantastinen tikarikin. Ei enää helistintä, ei parantavaa sormusta, ei varkaan uurnasta näpistämiä jalokiviä.
-Awhtas ryki kurkkuaan, otti teatraalisen asennon, koetti peittää pullistuneen housunetumuksensa, avasi kääröt ja luki. Uplaidos ja Slod avasivat silmänsä, mutta olivat niin heikossa kunnossa, että pystyivät hädin tuskin kävelemään. Awhtas palautti toisella kääröllä Slodin elinvoimat samalla kun temppeliritari kaivoi läheiseltä, kovaa kyytiä mätänevältä raadolta levyhaarniskan ylleen. Onneton visvakasa oli ollut joku seurueen lukemattomista apureista, mutta sitä sankarimme eivät viitsineet Awhtasille, Bourej’lle ja Ageerille kertoa.
-Uplaidos ja Slod olivat varusteetta ja niin surkeassa kunnossa, että päätettiin palata Greenvilleen toipumaan. Vankkurit kiskottiin mukaan. Paljon oli menetetty, mutta Rebeackiksen haarniska ja kilpi sentään pelastuisivat. Lisäksi kääpiö muisti vasta nyt jalokivensä, joita lima ei ollut sulattanut.
-Linnunluinen magiankäyttäjä Uje Glafloro liittyi seurueeseen. Hän kertoi osaavansa lumousloitsun, mikä sai oitis Uplaidoksen silmät kiilumaan. Voro ja maagi lähtivät etsimään mielenköyhiä seikkailijoita lumottaviksi, sillä mitä typerämpi kohde, sitä heikompi vastustuskyky taialle.
-Sillä välin Rebeackis haki korjauksesta panssarinsa ja kilpensä. Esineet olivat säilyttäneet ominaisuutensa, mutta muuttuneet liman ja korjaustyön tuloksena ulkoisesti niin kamaliksi, että kääpiö näytti niissä lähinnä pimeyden ruhtinaalta. ”Hyvä”, Rebeackis mutisi.
-Rebeackis lähti mukaan yhdelle Ujen ja Uplaidoksen seikkailijametsästysreissulle, mutta lumoustarkoituksessa sivummalle houkuteltu kääpiö lähti oitis pois nähtyään hirvittävän näköisen Rebeackiksen.
-Uplaidos ja Uje pystyttivät teltan, jossa koettivat ”värvätä” seikkailijoita. Vähänkin liian älykkäät käännytettiin pois.
-Lopulta paikalle saapui Yechourne Mos’sero -niminen mielenköyhä kääpiösoturi. Tämä houkuteltiin kultaa luvaten sivummalle ja loitsu luettiin. Ujella oli uusi paras ystävä.
-Mos’sero ja Uplaidos kaipasivat uusia haarniskoita, mutta niiden hankkimisen kanssa oli ongelmia, sillä Ernosin hinnat olivat syystä tai toisesta kymmenkertaiset. Liekö heittänyt ne nopalla?
-Seurue suuntansi kulkunsa luostarille, sillä ilman neljännestä (tms.) henkiinheräämisestään edelleen heikkona olevaa Slodia ei Tuomion Luolastoon ollut asiaa.
-Luostarin ympäristössä tavattiin tuttu maagiseurue, mutta johtajan puheille ei päästy. Julkeasti käyttäytyvät maagit olivat hyvin lähellä päästä hengestään, mutta sankarimme päättivät kuitenkin olla hyökkäämättä näiden kimppuun.
-Luostariraunion vierestä löydettiin pieni järvi, Uplaidos lähti kiertämään veden ääreltä raunion sivua. Lähistöllä pörisevä jättiläisampiainen hyökkäsi kimppuun, mutta Uplaidos väisti ja vetäytyi kunnes muu seurue ennätti apuun. Hyönteinen kuoli ensimmäisestä iskusta.
-Uje halusi ampiaisen pistimen, joten ruho kannettiin sivummalle ja aloitettiin ruumiinavausoperaatio. Pistimen ja myrkkypussin Uje sitoi seipäänsä päähän kiinni.
-Raunion sisäpihalla vastaan tuli toisen ampiaisen lisäksi muutama leijona. Ampiaisen Rebeackis tappoi heti, leijonat juoksivat karkuun.
-Sisäpihalla oli edellisellä vierailulla huomaamatta jäänyt koppero, jonka oven takana odotti neljä irstaasti irvistävää mörköpeikkoa. Rebeackis siirtyi eturiviin ovensuuhun, jotta lähitaistelut käytäisiin aina yksi kääpiö yhtä mörköä vastaan. Uje lumosi yhden mörköpeikoista, joka jätti taistelun sikseen ja meni läheisen arkun äärelle syömään. Toista hakattiin oikein olan takaa, mutta kyseessä oli uskomattoman kestävä yksilö joka ei suostunut kuolemaan. Lopulta hirviöt pakenivat huoneessa olevaan portaikkoon. Lumottukin lähti lopulta, kunhan söi ensin pullan loppuun ja iski silmää.
-Uplaidos ja Uje alkoivat heitellä portaikkoon palavaa öljyä. Alakerrasta kuului ivanaurua. Tila ei ilmeisesti ollut erityisen ahdas.
-Portaikon palaessa Uplaidos tutki huoneessa olevia arkkuja, löysi toisesta pelkkää mädäntynyttä ruokaa. Toista varas ei saanut tiirikoitua auki. Yechourne hakkasi arkun rikki, mutta säleiköstä paljastui vain lisää mätää.
-Odoteltiin tulen sammuvan ja mentiin mörköpeikkojen perässä alakertaan. Kellari osoittautui suureksi halliksi, jonka huoneiden uumenissa oli mörköpeikkoja ainakin kymmenkunta. Mörköpeikot tyytyivät ampuilemaan nuolia piiloistaan ja jokin heitti muutaman loitsunkin. Kääpiöt eivät heppoisesta magiasta kavahtaneet. Palattiin portaita ylös ja ulos, ovi laitettiin lukkoon.
-Rebeackis meni päärakennuksen ovesta sisään, sai oitis ansanuolen kylkeensä. Muut hyppäsivät ansan yli. Yechournea piti maanitella, sillä ”loikkiminen ei ollut hänen arvolleen sopivaa”. Lopulta vähä-älyinen kääpiökin tuli yli ryminällä.
-Vetäydyttiin lepäämään palvontahuoneeseen, jossa oli suuri paljasrintainen naispatsas. Huoneessa ollut ampiainen piti päästää päiviltä, sillä se häiritsi lepäämistä. Patsasta tutkiessaan seurue huomasi, että sen kyljessä oli salaluukku. Luukun takaa paljastui arvokkaan näköisiä vihreitä jalokiviä ja kasa kultaa ja hopeaa. Päätettiin palata saman tien Greenvilleen, sillä Uje arveli tulevansa vahvemmaksi mikäli pääsisi kaupunkiin. Paluumatka meinasi tyssätä Uplaidoksen kohdalla lyhyeen, kun hän melkein kuoli äsken tutuksi tulleeseen ansaan yrittäessään purkaa sitä.
-Palattiin Greenvilleen, jossa 5% osuutta vastaan paikallinen kivituntija kertoi jalokivien arvon. Tosiaan, arvokkaita olivat, yli 13.000 kultapalaa. Rannekorusta hän ei tosin osannut sanoa mitään, joten Uje talkoi utkia sitä. Koru kiristyi oitis hänen kätensä ympärille, mutta majatalossa lepäilevä Slod poisti kirouksen hetkeksi, jotta koru saatiin kädestä irti.
-Lähdettiin Lorioniin ostoksille ja tutkituttamaan korua Waldawalla. Patriarkka sanoi, että se on supistusrengas, kauhistuttava rihkama, jota ei halua nähdä silmissään. Noidalle se sen sijaan kelpasi, tämä ehdotti diiliä: hän antaisi Ujelle kolme loitsua sillä ehdolla, että ne saatuaan seurue poistaisi luostarista hämähäkit. Ehdotukseen suostuttiin.
-Taiat olivat hyviä, mm. uni. Nyt oli myös rahaa ostaa kunnon haarniskat. Haarniskaton Uje (magiankäyttäjä kun oli) tunsi kuitenkin olonsa kovin suojattomaksi ja pyysi noidalta taikasuojausta. Raivostunut noita heitti Ujea amuletilla. Amuletti tutkitutettiin oitis ja selvisi, että se parantaa hieman suojausta lähitaistelusta, mutta vähän enemmän nuolia vastaan.
-Oli aika lumota mukaan lisää seikkailijoita. Lorionista ei tuntunut löytyvän ketään, mutta Greenvillen majatalossa majaili hyytävän typerä Ageer, josta tuli oitis Ujen ystävä.
-Myös Yechourne tykästyi Ageeriin ja pian olikin jo painiottelu pystyssä. Palattiin luostarille
-Luostarin sisäpihalla oli kaivo, johon Uplaidos laskettiin köydellä. Varas löysi sormuksen, mutta ei paljastanut sitä muille. Uje sätti tätä typerästä ajan hukkaamisesta. Mentiin sisälle luostariin.
-Hämähäkkejä kohti mentäessä löydettiin muutamia sammaloituneita ja jumissa olevia ovia, jotka hakattiin säleiksi. Niiden takaa ei kuitenkaan löydetty mitään järkevää. Mentiin (seurueen aiemmin rakentaman) barrikadin ja raatomatelijan ruumiin yli portaikkoon, joka johti alemmille tasoille.
4 comments