Drellinin lossille saapuneeseen seikkailijajoukkoon kuuluu kahdeksan sankaria: huono-onninen varas Norton, pappi Kyrass, häikäilemätön taikuri Faustus, heiveröinen druidi Cathrian, samooja Alderagnimer, kiukkuinen kääpiö Robert, sinisilmäinen ritari Zapkilla ja puoliörkki Oggnogg. Yhdessä he ovat ryhtyneet tutkimaan kaupungin ympärille levittäytyvää erämaata paronikunnan hallitsijoiden lupaaman palkkion toiveessa.
—
Viimekertaisista tutkimuksistaan säikähtäneet seikkailijat lepäilivät Drellinin lossilla muutaman päivän, mutta kokoontuivat sen jälkeen jälleen yhteen, tällä kertaa tavoitteenaan perustaa tukikohta viime kerralla löytyneeseen palaneeseen maataloon. Alue tutkittiin ja varmistettiin ettei lähistöllä enää ollut mitään kaupungin turvallisuutta uhkaavia otuksia. Tutkimusten tuoksinnassa tavattiin Vapauden miekat -niminen seikkailijaryhmä, jota johti haltija Serild. Vapauden miekat olivat hyvin kiinnostuneita erämaan asioista, jonka seikkalijat kokivat uhkana. Häikäilemätön Faustus suositteli kilpailijoille tutustumista samaisiin kukkuloihin, joilla peikko oli raadellut seikkailijoiden muulin. Pahaa aavistamattomat Vapauden miekat lähtivät kohti kuolemaansa.
Tukikohdaksi suunniteltu maatalo oli huonossa kunnossa, mutta seikkailjat arvioivat että siitä saisi muutaman kuukauden työllä asumiskelpoisen. Talolle palkattiin työmies Otono, joka ryhtyi kunnostamaan uutta tukikohtaa kymmenen kultapalan kuukausikorvausta vastaan.
Vaikka seikkailijoita oli useasti varoiteltu pohjoisessa levittäytyvästä Noitametsästä, päätettiin kuitenkin lähteä sinne tutkimaan. Erityisesti haluttiin tavata yksinäinen erakko Jorr, sillä oli kuultu että erakolla saattaisi olla tietoa metsän aarteista ja mysteereistä. Pientä polkua taivaltaessa kävi ilmi, että metsä oli todella vaikeakulkuinen, miltei kuin sademetsä. Pian edestä kuului kovaäänistä röhkintää. Ennen kuin seikkailijat ehtivät reagoimaan, oli heidän kimpussaan kolme valtavan kokoista metsän petoa. Villisiat heittelivät sotureita kuin tikkuja, mutta pitkällisen taistelun jälkeen ne kuitenkin voitettiin.
Hämärän laskeutuessa saavuttiin pienen metsälammen luokse. Lammen reunalla oli pieni mökki ja sen ympärillä aukio, mutta missään ei näkynyt elonmerkkejä. Seikkailijoiden lähestyessä mökkiä kuului sen takaa outoa maiskuttavaa ääntä ja ulinaa. Pelottavista äänistä huolimatta päätettiin edetä lähemmäksi, osa seikkailjoista astui mökkiin sisälle ja loput kiipesivät sen katolle. Ikkunan raosta tirkisteleviä seikkailijoita kohtasi kammottava näky: kasa yhteen sulautuneita koiria, jotka vaikeroivat takapihan maakuopassa.
Seikkailijat luulivat olevansa turvallisen välimatkan päässä katsellessaan tätä hirvittävää näkyä, mutta he saivat totisesti huomata olevansa väärässä. Salamannopeasti kaksi koiran päätä syöksähti kohti talon ikkunaa kun koirahirviön ruumiista erkanevat kaulat venyivät epäluonnollisella tavalla. Syntyi kova kamppailu mökin sisällä ja hetken kuluttua myös sen katolla, kun raivoisat koiran päät ensi hyökkäyksen jälkeen kohdistivat huomionsa katolla oleviin Kyrassiin ja Alderagnimeriin. Päät onnistuivat ottamaan tukevan otteen Alderagnimeristä ja vetämään haltijan kohti niiden kuopassa viruvaa limaista ruumista. Kohta veri ja sisäelimet lensivät ympäriinsä koirien raadellessa armottoman tehokkaasti epäonnisen Alderagnimerin kappaleiksi. Kuolema oli nopea, mutta ei kaunis.
Alderagnimerin kuolemasta ei ehtinyt kulua kuin hetki kun loput seikkailijat ryntäsivät pedon kimppuun ja surmasivat tämän hirvittävän sekasikiön. Niin lähellä oli pelastus, mutta samalla niin kaukana. Pappi Kyras ja muut kiirehtivät kaatuneen toverinsa luokse yrittämään melkein mahdotonta, Alderagnimerin pelastamista. Suurin ponnistuksin samooja saatiin raahattua kuoleman porteilta takaisin, mutta haltija oli erittäin heikossa kunnossa ja oli menettänyt välikohtauksessa lopullisesti toisen jalkansa.
Majassa yöpymisen jälkeen haltija kuljetettiin paareilla kohti tuoretta tukikohtaa. Alderagnimerin kieriessä kuolontuskissaan muut seikkailijat kävivät anomassa apua kaupungin pääpappi Carlokselta. Tuhannen kultarahan hintaa vastaan Carlos kutsui apuun Moradinin voimat ja kasvatti haltijalle uuden jalan. Niin mahtavaa oli papin taikuus, että viikon lepäämisen ja kaupungissa saadun hoidon ansiosta Alderagnimer oli toipunut vammoistansa. Seikkailijat olivat taasen valmiit kohtaamaan erämaan vaarat.
Kaupungissa majailun aikana tavattiin metsästäjät Ilted, Lovebo ja Ekhel, joilta yritettiin kysellä Noitametsän asioista, mutta jostakin syystä nämä karskit metsien miehet eivät halunneet paljastaa tietoja metsästysmaistaan, arvatenkin koska pelkäsivät elinkeinonsa puolesta. Alderagnimerin toivuttua päätettiin lähteä tutkimaan Elsir-joen itäpuolisia alueita, joten lähdettiin kulkemaan joen vartta koilliseen päin. Muutaman tunnin kulkemisen jälkeen tarkkasilmäiset seikkailijat huomasivat rantatörmän alla sijaitsevan eriskummallisen asumuksen tai pesän.
Pienessä luolassa olevan esineistön perusteella heräsi epäilys, että kyseessä olisi ihmissuden pesä, sillä sellaisesta otuksesta oli kuultu kaupungissa tarinoita. Seikkailijat ansoittivat luolan suuaukon ja piiloutuivat lähimaastoon odottamaan petoa. Vasta myöhään illalla alkoi tapahtua, mutta yllättäjinä eivät olleet seikkailijat vaan paikalle saapuva ihmissusi.
Kyrass joutui taas hyökkäyksen kohteeksi ja kaatui nopeasti maahan ihmissuden repiessä ja raastaessa. Pappi onnistui säilyttämään henkikultansa vain hädin tuskin. Kovan taistelun jälkeen kohtaaminen päättyi eräänlaiseen tasapeliin seikkailijoiden vetäytyessä kohti kaupunkia ja ihmissuden peräytyessä vastakkaiseen suuntaan. Heräsi epäilys että Kyrass olisi sairastunut lykantropiaan, joten käytiin toistamiseen pappi Carloksen puheilla. Seikkailijat alkoivat olla korviansa myöten velkaa ja rahapussit ammottivat tyhjyyttään. Jonkinlainen ratkaisu ongelmaan täytyisi keksiä…
Talvi oli saapunut Elsirin laaksoon ja Drellinin lossin asukkaat olivat alkaneet valmistella keskitalven juhlaa. Seikkailjoiden pohtiessa kaupungin juottoloissa seuraavaa siirtoaan, jouduttiin miltei käsikähmään Vapauden miekkojen kanssa. Kilpailijat olivat ohjeiden mukaisesti lähteneet tutkimaan peikkokukkuloita ja olivat siellä menettäneet taistelijansa Tannalin kohtaamisessa peikon kanssa. Nyt Vapauden miekat vaativat korvausta menetetystä taistelijastaan ja halusivat seikkalijat tilille morralittomasta toiminnastaan. Faustuksen hunajaisen kielen ansiosta vältyttiin kuitenkin yhteenotolta.
Drellinin lossilla ajauduttiin myös puheisiin Pyhän Cuthbertin papin Mellarin kanssa. Mellar palkkasi pelaajat tutkimaan kanssaan etelässä sijaitsevia hautakammioita, sillä oikeamielinen pappi oli vakuuttunut siitä että ne olivat epäkuolleiden riivaamia.
Seikkailijat lähtivät Drellinin lossilta kohti etelää. Hucrelen maatilalla käännyttiin etelään johtavalle “uudelle tielle”, jota pitkin ei oltu aikaisemmin kuljettu. Puolen päivän jälkeen tasangoilla näkyi yksinäinen maatalo, jonka päärakennus oli yllättävän hyvässä kunnossa, varsinkin kun ympäröivät piharakennukset olivat kaikki romahduspisteessä. Talon ovessa oli outo taikamerkki, joka Faustuksen mielestä oli jonkinlainen kirous. Ovella kuunnellessa sisältä kuului jonkinlainen syvä huokaus. Pahaenteisestä tunnelmasta huolimatta päätettiin astua sisään. Tuvassa oli suurikokoinen vaatekaappi ja pöytä, jolle oli katettu ateria. Ruoka näytti olevan syötävässä kunnossa; ilmeisesti talon sisäinen aika oli jollakin tapaa pysähtynyt.
Seikkailijat alkoivat tutkia huonetta. Yhtäkkiä huokaus kuului uudestaan vaatekaapin suunnalta. Ritari Zapkilla meni tutkimaan ja siinä samassa kaapin ovi aukesi ja lattialle kaatui luuranko. Nälkäinen kaappi tarttui ritaria tiukasti kiinni ja hotkaisi tämän kokonaan. Kauhistuneet seikkailjat yrittivät epätoivoisesti pelastaa toveriaan, mutta kaappi oli kammottava vastus. Lopulta taistelu päättyi ja kaappi oli lattialla säpäleinä. Ryhdyttiin tutkimaan taloa, josta löytyi Faustuksen oitis haltuun ottama kaukoputki ja muuta tarpeellista.
Seikkailijat uskalsivat yöpyä talossa ja seuraavana aamuna jatkettiin kohti etelää. Muutaman tunnin matkaamisen jälkeen edessä näkyi jonkinlainen hautakumpu, jota Mellar halusi tutkia. Kryptaan johti kuparinen ovi, johon oli kuvattu erilaisia leijona-aiheita. Norton löysi ovesta ansan, joka oli ilmeisesti karkottanut aikaisemmat hautarosvot. Ovi aukesi ja edesssä oli portaat alas pimeyteen.
Ryhmä lähti laskeutumaan varoen. Tultiin hautakammioon, jonka keskellä olevalla kivipaadella makasi liikkumaton ruumis. Paaden takana näkyi jonkinlainen alttari, jonka päällä näytti olevan kynttilöitä ja koristeellinen sotavasara. Seikkailjoiden edetessä varovaisesti kohti kutsuvaa aarretta, nousi paadella makavaa hahmo kuitenkin äänettömästi istumaan ja kiinnitti katseensa druidi Cathrianiin.
Pappi Kyrass yritti epätoivoisesti käännyttää tämän pahuuden epäsikiön, mutta se oli liian voimallinen papin taikavoimille. Pian hahmo oli astellut Catrianin luokse. Druidi ja epäkuollut tarttuivat toisiaan kädestä, druidi yrittäen karkoittaa hyvällä taikavoimallaan epäkuollutta ja luurankomies imien Cathrianista elinvoimaa. Pian hyvä ja paha kaatuivat maahan: epäkuollut karkoitettuna maan päältä ja Cathrian vapisten kuin haavan lehti. Vain onnekas sattuma oli pelastanut Cathrianin hengen.
Cathrian virui tuskissaan kryptan lattialla. Päätettiin palata pikimmiten tukikohtaan. Seikkailjat kulkivat läpi yön ja seuraavana aamuna näkyi taivaanrannassa nopeasti lähestyvä tomupilvi. Pian kuusi ratsumiestä pysähtyi seikkailjoiden eteen. Roistot naureskelivat itsekseen: näistä terveen näköisistä orjista saataisiin varmasti mehevä palkkio Hirvaslordilta. Seikkailijoilla oli kuitenkin muuta mielessä, sillä Nortonin piileskeli heinikossa ja onnistui yllättämään roistot. Pian roistojen johtaja ja tämän lähimmät miehet makasivat maassa kuolleina. Loput roistot päättivät pinkoa pakoon, joten seikkailijat ottivat parempaan talteen näiden hevoset ja lähtivät ratsastamaan kohti kaupunkia.
Ratsastaessa taivaalta alkoi hiljakseen sataa lunta. Keskitalven juhla oli alkamassa kun kuusi rohkeaa seikkailijaa ratsasti lopen uupuneina kaupunkiin.