Pikkuruhtinaat: Ostrina

Ostrina on varakas ja hyvinvoiva kreivikunta Celadon-järven lounaisrannikolla. Sitä hallitsee kreivitär Adele “Antelias” Daniess (sor6), jonka mies, kreivi Agserorm Daniess, kuoli vuosia sitten rajakahakassa Viridiumin joukkojen kanssa. Vielä nuorella ja kauniilla kreivittärellä ei ole lainkaan lapsia, joskin huhutaan että Agserorm olisi jättänyt jälkeensä avioliiton ulkopuolisen äpäräpojan. Läpi Elysian juorutaan kreivittären uudesta puolisosta, mutta sellaista ei ole vielä virallisesti ilmaantunut.

Ostrinan kuusi paronikuntaa päälinnoineen.
Ostrinan kuusi paronikuntaa päälinnoineen.

Ostrinan pääkaupunki Mariposa sijaitsee Celadon-järven rannalla. Sen ylle kohoaa Thauberet-niminen entinen kuninkaanlinna, jonka Mustassa tornissa Adele pitää hoviaan. Kaupunki on varakas ja sen muurein ympäröidyssä kaupungissa asuu satoja käsityöläisiä ja kauppiaita. Mariposa on erityisen tunnettu suurista turnajaisistaan, jotka järjestetään varhaissyksyllä kaupungin ulkopuolella levittäytyvillä nurmikentillä. Silloin ritarit ympäri maata kokoontuvat neljäksi päiväksi mittelemään Elysian rohkeimman ja taitavimman ritarin tittelistä.

Ostrinan vaakunassa onThauberet-linnan Musta torni. Kuva: Uplink Heraldry Generator
Ostrinan vaakunassa onThauberet-linnan Musta torni. Kuva: Uplink Heraldry Generator

Ostrinan kreivikunta jakautuu kuuteen paronikuntaan. Koilisessa sijaitseva pääkaupunki Mariposa on niistä kaikkein varakkain, sijaitseehan se hedelmällisillä rantatasangoilla ja tärkeiden kauppayhteyksien varrella. Läntisessä rajalinna Hatworissa hallitsee paroni Othael Armoton (ftr6), joka tunnetaan taitavana kahden käden kirveen käyttäjänä ja uljaana ritarina. Linnan lähettyvillä olevilta mutatasangoilta on löytynyt kultaa, jota louhivat maaorjat työskentelevät arvaamattomissa olosuhteissa ja petojen armoilla.

Kullankaivuuta Hatworin edustalla. Taide: Charles William Wyllie
Kullankaivuuta Hatworin edustan mutatasangoilla. Taide: Charles William Wyllie

Karjatalouden keskus Tanis sijaitsee Mariposasta pohjoiseen levittäytyvillä ruohotasangoilla, jotka kohoavat Celadon-järven ylle korkeiden kielekkeiden suojaamina. Tanisin hallitsija, vanha paroni Undusk Unelias (ftr5), tunnetaan läpi valtakunnan kitupiikkinä, mutta myös taitavana strategina. Mariposasta etelään on hurskaan Rochem Rohkean (clr4) johtama syrjäinen paronikunta, jonka päälinna Avon sijaitsee syrjäisessä kylässä Malvam-joen rannalla. Sen halltisijalla, nuorella paronitar Perinar Punaisella (ftr5), on tornissaan nuori aarnikotka, joka kiljaisut kaikuvat aavemaisina linnan ympäristössä.

Taide: Nikolai von Astudin
Paroni Undusk Uneliaan linna Tanis. Taide: Nikolai von Astudin

Kuudes Ostrinan paronikunnista, Tantrevalle, on kaikista arvoituksellisin. Tantrevallen hallitsija, lainsuojaton rosvoparoni Madoc Murskaaja (ftr6), on jo pitkään ollut avoimessa kapinassa Mariposan ylivaltaa vastaan. Madoc on jo vuosikausia uhmannut Mariposan esivaltaa, eikä syrjäisessä ja synkässä metsässä sijaitsevaa linnaa ole vielä saatu vallattua takaisin, ei vähiten siksi, että linnaa ympäröivissä tiheissä metsissä on kaikenlaisia sanoinkuvaamattomia petoja.

Leave a comment