Tomas Arfertin ja Johan Danforth kynästä lähtöisin oleva Saga vuodelta 2006 lienee Suomessa vähemmän tunnettu ruotsinkielinen roolipeli. Keskiaikaisvaikutteiseen Albioniin sijoittuva peli edustaa koulukunnaltaan “realistista korkeafantasiaa”, joka yhdistelee satuja ja myyttejä todellisen kaltaiseen feodaaliyhteiskuntaan. Myönnettäköön heti alkuun että minulla on senlaiselle genrelle heikko paikka, olenhan kehitellyt vastaavanlaista ideaa Pikkuruhtinaat-kampanjassani. Toinen laitos on julkaistu 2015.
Pelin julkaisija SagaGames on yksi ruotsalaisen roolipelikustantamisen pienemmistä toimijoista, joka on muuten vastuussa myös mm. Svenska Kulter -kultistiroolipelistä. Svenska Kulteriin on saatavilla myös Matti Järvisen suomenkielinen lisäosa Isoeno Australiasta, joten SagaGamesin tuotanto on tiedossa ainakin joissain piireissä. Muita kustantamon pelejä ovat aloittelijaystävälliset Fantasy! ja Sci-Fi!, jotka ovat minulle ennestään täysin tuntemattomia. Ihan vaikuttava määrä pelejä ja lisäosia on kuitenkin saatu ilmoille. Tuotantoon voi perehtyä lähemmin SagaGamesin RPGNow-myyntisivulla.
Pelin sääntöjärjestelmä on suhteellisen yksinkertainen. Hahmoilla on neljä perusominaisuutta (voima, motoriikka, äly ja aistit), magiaominaisuus ja näistä johdetut lisäominaisuudet. Lisäksi hahmoilla on etuja ja haittoja, kuten kuudes aisti tai yksisilmäisyys, sekä jokin hahmoluokan tapainen ammatti. Näiden lisäksi tulee vielä joukko taitoja, joten kokonaispaletti on hyvinkin tuttu useimmille roolipelaajille. Magiasysteemi perustuu manapisteisiin ja on varsin tavanomainen, mutta tunnelmalliset ja latinaishenkisillä nimillä varustetut taiat eroavat edukseen monista muista vastaavista systeemeistä.
Säännöt ovat elegantin yksinkertaiset ja niistä tulee D&D:n ja muiden vanhan koulukunnan pelien sijaan mieleen modernit tarinankerrontapelit, vaikkei pelissä mitään varsinaisia kerrontasääntöjä olekaan. Hahmonluonti on suhteellisen yksinkertaista, ja tuntuu että koko homma on tehty pelattavuuden ehdoilla. Tämä tosin pelkkänä mutuna, koska en ole kokeillut peliä tositoimissa. Ruotsinkielisiin perussääntöihin voi tutustua ilmaiseksi täällä.
Perinteisen kovakantisen romaanin kokoiseksi taitetussa sääntökirjassa on sääntöjen lisäksi varsin paljon maailmakuvausta. Se on perusteellista ja tunnelmallista, eikä maailman mittakaava tunnu useimpien maailmakirjojen tapaan “liian suurelta”, vaan sopivan pieneltä ja intiimiltä. Maailma koostuu valtavien imperiumien ja kaupunkien sijaan pienistä kuningaskunnista, joten pelaajahahmot voivat heti kampanjan alusta vaikuttaa maailman tapahtumiin. Koska maailma lainailee paljon tarujen ja satujen Britanniasta, tulee monessa kohtaa mieleen myös Greg Staffordin Pendragon.
Sääntöjen, maailmakuvauksen ja muutamien hirviöiden lisäksi kirjasta löytyy kaksi esimerkkiseikkailua, joissa satumaisuus on hieman pienemmässä roolissa synkeän Witcher– ja Game of Thrones -tyyppisen realistisuuden sijaan. Mukana on myös tunnelmalliset turnajaissäännöt. Olisin pitänyt enemmän satumaisista seikkailuista, mutta ei näissäkään mitään suoranaista vikaa ole. Seikkailuissa jäädään kuitenkin kauaksi Pendragonin myyttisistä kohtaamisista tai parhaista satumaisista D&D-seikkailuista.
Taitto ja kuvitus ovat kauttaaltaan hyviä, ja etenkin taitto erottuu edukseen esim. Eoniin tai Mutant: Undergångens arvtagariin verrattuna. Myös kartat ovat hienoja, joskin ne olisivat voineet olla vähän enemmän pelimäisiä hyödyntämällä esim. heksoja tai taisteluruudukoita. Ei niissä kuitenkaan mitään suoranaista vikaa ole. Ulkoasulta ei siis odottaa mitään ihmeellistä, mutta perusasiat ovat kunnossa ja ne tukevat pelin teemaa.
Saga on kaiken kaikkiaan oikein positiivinen yllätys, joskaan se ei ota läheskään kaikkea irti satumaisesta keskiaikaisuudestaan. Vaikka säännöt ja hahmonluonti ovat kompaktit, kuluu niihin tietysti suuri osa miltei kolmesataasivuisesta kirjasta, eikä satutrooppien kehittelylle jää kauheasti tilaa. Tämä on tietysti roolipelijulkaisujen ongelma laajemminkin. Ainakin minusta tuntuu turhan usein siltä, ettei varsinaisen sisällön pariin päästä läheskään tarpeeksi usein. Muutama vähän laadukkaampi seikkailu ja tarinallisempi EPH olisi paikannut ongelmaa, mutta nyt jäädään kauaksi nappisuorituksesta.
Laadukasta työtä oleva julkaisu onnistuu kuitenkin viestimään tyylikkäästi kiinnostavasta kampanjamaailmasta, ja tiiviit säännöt antavat keskivertoa enemmän tilaa myös muille asioille kuin sääntöjen läpikäymiselle. Maailmakuvauksessa keskitytään pitkien historiakuvauksien sijaan pelaamiselle olennaisiin yksityskohtiin, paikkoihin ja henkilöihin. Esimerkkiseikkailut ja taide eivät ihan yllä muun sisällön tasolle, joten loppuarvosanaksi jää 4/5.
Tämäkin peli löytyi muuten Visbyn kirjastosta. All hail Hypatia!