Cardhunter yllätti minut positiivisesti. Vanhaa idylliä viljelevä, mutta täysin uudempien säännöstöjen varassa toimiva selaimella pelattava peli, jossa riittää kahvitunneille ajantappajaksi. Perusajatus on luolaston komppaus, jossa jokaisella hahmolla (joskus myös ryhmällä) on omat korttinsa, jotka perustuu pitkälti varustukseen. Taistelut ovat kuin yksittäisiä pikkupuzzleja, joiden vaikeusaste alkaa nousta 7 levelin kohdalla jo väillä hyvinkin haastavaksi, ja niputtuvat seikkailumoduuleiksi isomassa juonessa.
Pelissä seikkaillaan Cardhuntrian maailmassa, jossa moduulista toiseen säntäävät sankarimme etenevät ISOA juonta hiljalleen. Myös metatasolla pelinjohtaja Garyn isoveli käy antamassa neuvoja armottoman pelinjohtajan Zenistä, ja opastaa pienempäänsä pelinjohtamisen saloihin. Suurin osa sisällöstä on ilmaista, lisämoduuleita ja ekstra loottia saa rahaa vastaan. Mutta ilman rahaa pärjää mainiosti, mistään rahastuksesta ei ole kyse, vaan tulee halu tukea mahtavaa tuotetta.
Cardhunterissa on tällä hetkellä myös mahdollisuus pelata moninpelissä joko ihmistä vastaan areena-tyyppisessä taistelussa, tai suunnitella omia skenaarioita peluutettavaksi. Pelintekijät pitävät mahdollisuutta auki laajentaan editointityökaluja, mutteivät ole vielä luvanneet mitään. Tosin jo pelkästää ihmistä vastaan ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, ja tuntuu että käsi vääjämättä hieman hikoaa, kun hahmot alkavat tipahtelemaan.
Korttipeli-mekaniikka toimii hienosti, ja tuntuu luonnolliselta. Kaikilla tavaroilla ja roduilla on omat piirteensä ja joillakin omia erikoisuuksia, kuten haltiat, jotka saavat joka kierroksella ilmaisen “dash”-liikkumiskortin, tai kaapu, jonka mukana tulee mahdollisuus teleportata yksi ruutu suuntaansa kierroksen alussa. Dekin rakentaminen tuntuu pian hyvin selkeältä ja mukavalta pikku viilailulta.
Limun Ropellukset suosittelee kahvitunnin pikkumukavaksi!
http://www.cardhunter.com/