Pikkuruhtinaat: Ilmasto-olosuhteet

Olen jo pidemmän aikaa kaivannut kunnollista sää-taulukkoa. Elsirin laaksoon tein taulukon joka tuotti periaatteessa ihan loogisia säätuloksia 2d10-heitolla, mutta tulokset olivat pidemmän päälle kovin tylsiä. Kun ensimmäinen noppa mallintaa lämpötilaa ja toinen sademääriä, on lopputuloksena aika yksitoikkoista säätä. Erityisen vaikeaa systeemillä on tuottaa äärimmäisiä sääolosuhteita, tai ainakin pelinjohtajan (ja tämän mielikuvituksen) pitää olla hereillä tuloksia tulkitessaan. Näin ei aina ole…

Pikkuruhtinaisiin lähdin tekemään yksinkertaisempaa säätaulukkoa, joka tuottaisi hyvinkin erilaisia tuloksia, mutta vain yhdellä heitolla. Lopputuloksena on alla hahmottelemani taulukko, jossa 2d6-tulos vastaa erilaisia säätyyppejä, riippuen pelimaailman vuodenajasta ja kuukaudesta. Huomionarvoista on, ettei Pikkuruhtinailla ole (vielä?) omia nimiä kuukausille, että taulukko pohjaa keskihajontaan ja että se tällaisenaan tuottaa tuloksia vain yhdelle ilmastovyöhykkeelle.

Pikkuruhtinaiden maailma vastaa jossakin määrin Reinin-laaksoa, joten katselin vähän alueen sademääriä ja lisäsin jonkin verran ilmastollisia ääri-ilmiöitä. Halusin pitää sääilmiöiden tuolokset mahdollisimman simppeleinä ilman hankalia taito- tai ominaisuusmuuttujia, joten säätilat vaikuttavat pääasiallisesti suoraan hahmojen kestopisteisiin. Tärkeää oli myös tuottaa monenlaisia erilaisia sääilmiöitä, vaikkeivat ne kaikki vaikutakaan peliin mekaniikan tasolla. Säätila on kuitenkin tärkeä osa mitä tahansa realismiin kallellaan olevaa tarinaa, joten tässä nyt sitten realistisia sää-ilmiöitä fantasiakampanjan taustalle.

Alla olevat säännöt ovat D&D Nextille, tai ainakin ne vastaavat minun mielikuvaani ko. säännöistä. Sääntöjä ei myöskään ole testattu tai hienosäädetty…

Elysian ilmasto-olosuhteet
Elysian ilmasto-olosuhteet

Lumimyrsky: Eksymisvaara/Nuotion tekeminen: Wisdom (Survival) DC20. Näkyvyys 30′. Liikkuminen hidasta. Kylmävaurio: Constitution DC20 tai -1d6hp
Ukkos- tai syysmyrsky: Eksymisvaara/Nuotion tekeminen: Wisdom (Survival) DC15. Näkyvyys 150′. Kastuminen.

Lumisadetta: Eksymisvaara/Nuotion tekeminen: Wisdom (Survival) DC10. Näkyvyys 100′. Liikkuminen hidasta. Kylmävaurio: Constitution DC10 tai -1d6hp
Rankkasadetta: Eksymisvaara/Nuotion tekeminen: Wisdom (Survival) DC15. Näkyvyys 30′. Kastuminen.
Räntäsadetta: Eksymisvaara/Nuotion tekeminen: Wisdom (Survival) DC15. Näkyvyys 100′. Liikkuminen hidasta. Kastuminen.
Sumua: Eksymisvaara: Wisdom (Survival) DC15. Näkyvyys 30′.
Sadekuuroja: Nuotion tekeminen: Wisdom (Survival) DC10. Kastuminen. 50% mahdollisuudella näkyy sateenkaari viereisessä heksassa, jossa on maahisen aarre.

Paukkupakkasta: Kylmävaurio: Constitution DC15 tai -1d6hp
Pakkasta: Kylmävaurio: Constitution DC10 tai -1d6hp
Suojasäätä: Aikaisemmin satanut lumi sulaa.
Lämmintä: Ei erityisiä vaikutuksia.
Hellettä: Jos encumbered, niin heitetään Constritution save DC10 joka päivä. Yöllä heitto on -5DC helpompi. Jos heitto epäonnistuu on hahmolla disadvantage kuten heavily encumbered.
Paahtavaa hellettä: Kaikki hahmot heittävät Constritution save DC15 joka päivä/yö. Yöllä heitto on -5DC helpompi. Jos heitto epäonnistuu on hahmolla disadvantage kuten heavily encumbered. Lisäksi 25% mahdollisuus että syttyy maastopalo.

Eksymisvaara: Jos save vs. Wisdom (Survival) epäonnistuu, liikkuvat hahmot satunnaiseen suuntaan.
Liikkuminen hidasta: Liikkuminen hankalimman/hitaimman maastotyypin mukaan.
Lunta maassa: Jäljittämiseen advantage kunnes sataa lunta tai lumi sulaa. Liikkuminen lumessa yhden asteen hitaampaa.
Kastuminen: Kastuneet hahmot toimivat disadvantagella kunnes pääsevät lämpimään ja kuivaan.
Kylmävaurio: Hahmot heittävät save-heiton vauriota vastaan kerran päivällä ja kerran yöllä. Yöllä heitto on aina +5DC vaikeampi.
Nuotion pitäminen: Kastuneet hahmot kuivuvat. Kylmävaurio-heitto -5DC helpompi. Houkuttelee paikalle satunnaiskohtaamisia.

Talvivaatteet 5gp, 10lb: Advantage kylmävaurio-heittoihin päivällä.
Lämmin makuupussi 10gp, 10lb: Advantage kylmävaurio-heittoihin yöllä.
Teltta (2 hengen) 2gp, 20lb: Suojaa kastumiselta yöllä.
Sadevaatteet 2gp, 5lb: Suojaa kastumiselta päivällä.

15 comments

  1. Ole hyvä!

    Vähän olen kallistumassa vitoslaitoksen suuntaan, kun on ollut puhetta sillä pelailun aloittamisesta ja tästä voisi saada uuden kampanjamaailman. Vitoslaitoksessa on paljon hyvää, mutta myös paljon sellaista, joka ihan oikeasti häiritsee, joten veikkaisin että lopputuloksena on pikemminkin omaan käyttöön modattu vitonen. Ja tämä siis edelleen ilman mitään varsinaista pelikokemusta, joten kaikkeen kirjoittamaani kannattaa suhtautua varauksella…

  2. Jos saat aikaiseksi, harkitse korttipakan tekoa. Mulla oli sellainen käytössä. korteissa oli kätevästi säätilaan liittyvät erikoissäännöt, ja mukana oli myös erikoiskortteja kuten sateenkaria ja tähdenlentoja, jotka antoivat erikoisbonareita.

    Itse asiassa voin jakaa sulle mun sääkorttipakan, jos haluat. se on Magic set editorilla tehty.

  3. Ainiin, korttipakkaa voi modata helposti vuodenajan mukaan vaihtamalla helteen, sateiden ja tietysti lumimyrskyjen ja paukkupakkasten suhteita.

  4. Systeemi siis n20 ja peli jota pelattiin ultima-tyyppisellä kartalla, jossa athletics- skillicheckki määräs kuinka monta ruutua pääsi liikkumaan per “aika”.

    Jotkut noista eventeistä on maailmasidonnaisia, kuten musta kuu, joka oli vähän kuin sauronin silmä sielläpäin, saaden kuolleet nousemaan jne.

    esineitten kulumista mallinneettiin sillä oops-kortilla, joka nousee aina satunnaisesti ja sitten voi tavarat hajota.

    sitte oli semmosia häröeventtejä, kuten tilapäinen kyky nähdä henkiä (esim keskutella puiden kanssa) (liittyi pelimaailman metafysiikkaan) ja kultaiset kedot, joilla hahmot saavat mystisesti ekspaa mutta tuhlaavat aikaa.

    1. Myös kätevää sisällyttää toi tavaroiden entropia säätilakortteihin! Miten aikaresurssi toimii? Onko iso riski vaellella expakedoilla? Mitä siitä voi seurata?

  5. niin sulla ei oo Magic set editoria? sehän ei itse asiassa vielä edes riittäis, tarvalutessasi.s meidän templatet. Saat nekin kyllä halutessasi.

    Joka tapauksessa tässä on nyt pdf-versio, mutta näitähän ei voi valitettavasti muokata mitenkään.

    Tossa muuten on myös kompassiruusu tuulen suuntaa varten. sillä oli merkitystä, jos yritti purjehtia. Paha ilma tuli aina pohjoisesta.

    Lisäksi vasemman yläkulman numero kertoi vaikeuasteen, jolla sai yrittää gämblätä parempaa keliä. Jos heitto epäonnistui, kortti oli pakko pitää. gämblääminen maksoi latauksia ja oli siis taitoheitto d20 + bonarit, ja mustaa kuuta, joka oli se pahin, ei voinut vaihtaa. Pakkaa ei myöskään sekoitettu ennenkuin vasta chapterin päätteeksi, joten myllyttämistä piti vakavasti harkita, ennenkuin sitä yritti.

    Hyvä syy oli, jos oli kaveri haavoittunut ja penaltynopilla, jolloin pohjoisten tuulien aiheuttama damage olisi voinut koitua kohtalokkaaksi ilman suojaa.

    https://www.dropbox.com/s/yd99tujuunypsx9/n20%20tutkielma%20kohtalonkortit.pdf?dl=0

    1. Joo, templatejen puuttumista se valitti. Tää PDF on oikein mainio, tästä saa kyllä käsityksen siitä miten toi teidän systeemi toimii! Tykkään erityisesti tosta tuulen suunnasta, jota voi näppärästi hyödyntää myös purjehdustilanteissa. Ilmeisesti joka päivä vedetään uusi säätilakortti? Onko pakan hallinnointi pelaajien vastuulla?

  6. Pelinjohtaja hallinnoi pakkaa. Teamleaderi ainoastaan nosti kortin ja teki päätöksen, yrittääkö vaihtaa sitä gambling-checkillä.

    Jos sulla on MSE niin tässä on linkki templeitteihin. Toivottavasti saat toimimaan.

    https://www.dropbox.com/s/2f5tzpoz812va62/JHP%205.0.4%202011-08-11.mse-installer?dl=0

    ja jos saat sen toimiin, niin tässä pitäs olla linkki kansioon, jossa on erilaisia korttisettejä, mitä meillä oli

    https://www.dropbox.com/sh/l4dwsobpaseosjb/AADNAn_z4nYlhpNSPqS3efACa?dl=0

    Pelissä ei mitattu aikaa päivissä vaan ajoissa, joka oli abstrakti ja epämääräinen. Chapterissa oli yleensä 10 aikaa käytettävänä, mutta periaatteessa määrä olisi voinut olla joku muukin. Käytännössä pelinjohtaja päättää mitä kaikkea yhden ajan sisällä tapahtuu.

    ekspakedoilla vaeltamsiesta ei ollut muuta ongelmaa kuin ajankuluminen. Se oli ennenkaikkea siis onnellinen sattuma. Jos aika loppui, tarkoitti se yleensä sitä että tehtävä epäonnistui (mitä ikinä sitten tavoiteltiinkin).

    Halyusin myös noilla random-eventeillä luoda mystistä maailmankuvaa fantasiamaailmasta, ja mielestäni ne tuki tätä tavoitetta.

  7. Eipä kestä. Templatet teki yks meidän porukan tyyppi, joka joutui kuulemma aika paljon venyttämään MSE:n rajoja saadakseen aikaan ton, mitä noissa nyt sitte onkaan. Lisäpäivityksiä ei ole kyllä odotettavissa.

Leave a comment