Suomenkielisen ja ilmaisen OSR-zinen Siniset Luolat & Valkeat Lohikäärmeet ensimmäinen numero julkaistiin pari viikkoa sitten ja sen voi käydä lataamassa täältä. Zine on mielenkiintoinen ja hyvin tehty, joten kannattaa käydä katsomassa. Lisää hyvyyttä on luvussa, sillä lehden seuraava numero käsittelee avaruusvelhoja! Avaruusvelhot kiinnostavat, joten olemme päättäneet Iimun kanssa kontribuoida aiheeseen sopivaa sisältöä zineen.
Avaruusvelhojen innoitamana päätin kirjoittaa pienen fantasiaa ja scifiä yhdistelevien roolipelien historiikin. Kuten monen muunkin asian kohdalla, ei scifi-elementtien käyttäminen fantasiaroolipeleissä ole mitään uutta. Itse asiassa kaikkein ensimmäiset roolipelikampanjat, Dave Arnesonin Blackmoor ja Gary Gygaxin Greyhawk sisälsivät kummatkin scifi-elementtejä. Arnesonin maailmassa ne olivat korostetumpia ja olipa pelaajahahmoilla mahdollisuus saada käyttöönsä laseraseita ja muita selkeästi scifistä ponnistavia esineitä. Blackmoorin julkaistuista scifi-elementeistä vaikuttavin on varmasti vasta AD&D:n kakkoslaitokselle julkaistu City of the Gods.
Gygaxin Greyhawkissa scifi-vaikutteet olivat vähän hienovaraisempia, mutta oli Greyhawkissakin jonkin verran scifiä. Parhaiten Greyhawkin scifi-elementit näkyvät Gygaxin itsensä kirjoittamassa Expedition to the Barrier Peaksissa, jossa pahaa-aavistamattomat seikkailjat päätyvät tutkimaan maahan syöksynyttä avaruusalusta ja sen omituisuuksia. Barrier Peaks on luultavasti kuuluisin scifiä perinteiseen fantasiaan yhdistelevä roolipeliseikkailu, josta jotkut pitävät kuin hullut puurosta, mutta toiset eivät sulata lainkaan. Itse lukeudun ensiksi mainittuihin, niin hienosti se hyödyntää scifi-elementtejä vähän erilaisen roolipelikokemuksen luomiseksi.
Scifielementit olivat läsnä ensimmäisissä roolipelikampanjoissa tietysti sen vuoksi, että niitä käsiteltiin myös aikansa sarjakuvissa ja pulp-kirjallisuudessa. Scifi- ja fantasiagenreiden kehittyessä toisen maailmansodan jälkeen oli yksi tapa kapinoida genreiden uraauurtavien teoksia, ja etenkin Tolkienin kuuluisaksi tekemien ja meidän maailmastamme selkeästi erossa pysyviä “sekundaarimaailmoja”, vastaan, scifi- ja fantasiaelementtien sekoittaminen toisiinsa. Tietoisesti tolkienilaista fantasiaa vastaan kirjoittaneen Michael Moorcockin History of the Runestaff on hyvä 1960-luvun esimerkki laseraseiden ja ritareiden kohtaamisesta. Hyvä kirjasarja se on muutenkin, varsinkin loppua kohden kun Moorcock päästää irti lopuistakin fantasiakonventioista.
Täytyy muistaa, että sekä fantasia että scifi olivat vielä 1960- ja 1970-luvuilla kaukana valtavirrasta ja parhaimmillaan aika vallankumouksellista kamaa. Happoisimmat fantasia- ja scifi-teokset käsittelivät hippiaikakauden ideaaleja ja kapinaa vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vastaan. On ainakin jollain tapaa loogista, että scifiä ja fantasiaa yhdistelevät teokset olivat niistä kaikkein radikaaleimpia ja kaikkein tietoisimmin vastakulttuurin käyttöön sovitettuja.
Koska Gygax ja Arneson lukivat paljon aikansa scifiä ja fantasiaa, on selvää että he törmäsivät myös genreitä toisiinsa sekoittaviin teoksiin. Siksi heille kummallekin oli täysin luontevaa sekoittaa elementtejä toisiinsa kun ensimmäiset roolipelikampanjat lähtivät 1970-luvulla käyntiin. Greyhawkin lähestymistapa oli pitää scifi-elementit alkuun salassa ja ottaa ne käyttöön vasta kampanjan edetessä, jolloin scifi-laitteiden kautta avautuu kampanjan suurempi mysteeri. Blackmoorin suoraviivaisempi “kaikki käy” -mentaliteetti sekoittelee alusta lähtien kaikkea mahdollista pinnalla fantasialta vaikuttavaan pelimaailmaan. Vaikutteita voi tulla scifistä, hirviöelokuvista ja kaikesta muustakin. Kummatkin lähestymistavat ovat aivan yhtä toimivia, joten ei kun sekoittelemaan!