Minkälainen on hyvä roolipeliseikkailu? “Bryce Lynchin” tenfootpole.org-sivusto on todellinen seikkailuarvosteluiden mekka, jonka tarkkanäköinen kritiikki on aukaissut silmäni roolipelijulkaisujen typeryyksille useammin kuin kerran.
Brycen arvostelutyyli on paitsi tarkkanäköisen ja huvittava, myös pelottavan suora, varsinkin mitä tulee ala-arvoisiin Dungeon-seikkailuihin. Mutta minkälainen ihminen jaksaa arvostella satoja ja taas satoja roolipeliseikkailuita blogiinsa? Jos sellainen kiinnostaa, on False Machine -blogissa luettavana kattava Brycen haastattelu.
“There’s no actual game in these things. It’s just a 3 hour group wankfest of coming up with some bizarre shit and spreading it around. It’s not ‘free-form & exploratory narrative role-playing’, it’s telling a story for a few hours in a pointless exercise.”
Aika äkkijyrkkiähän noi Brycen jutut välillä on, mutta ainakin ne ovat rehellisiä?
Itse arvostan hänen kirjoituksissaan lähinnä tarkkanäköistä analyysiä siitä, mitä julkaistuissa seikkailuissa pitäisi olla että siitä on hyötyä pelinjohtajalle. Allekirjoitan Brycen kritiikin siitä että suuri osa julkaistuista seikkailuista on huonosti toimitettuja, ja että niissä hyvät ideat ja tunnelmapalat peittyvät useimmiten aivan liian tarkasti kuvailtujen arkisten asioiden alle.
Joo, tuntuu että pelinjohtaja tarvitsisi vain statit ja joukon ranskalaisia viivoja, mutta olennainen tieto pitää kaivaa aina jostain valtavasta tekstimassasta, jossa yhdistellään vaivalloisesti asiaproosaa ja fantasiaromaania. Tämä tietysti korostuu silloin, kun vetää englanninkielistä moduulia suomeksi – eihän se tunnelma välity pelaajille prima vista -tulkkauksena, vaikka alkutekstissä yritettäisiin kuinka helskytellä, joten olisi paljon helpompaa lähteä kehimään omaa suullista esitystään mahdollisimman niukan ja ytimekkään rungon pohjalta.