Ei siitä nyt niin kauaa ole kun istuimme Niklaksen kanssa Joensuussa oluella, ja Niklas kertoi minulle D&D kokeiluistaan. Olin jo pidempään tuntenut sisimmässäni, että Dungeons & Dragons on paljon enemmän kuin olin siihen asti ymmärtänyt sen olevan. Mutta siihen sisään pääseminen oli vältellyt minua yrityksistäni huolimatta. Kertomukset olivat tarinoita peliporukan epätoivoisista yrityksistä päästä sisään klassiseen “Tomb of Horrors”:siin. Hahmoja kuoli kuin kärpäsiä, kunnes lopulta eräässä sessiossa tapahtui jotain ihmeellistä. Pelaajat keksivät nerokkaasti käyttää taikakilpeä estämään murskautumiskuoleman eräässä tunneliansassa, jonka katto liikkui tasaisesti alaspäin uhaten heidän elämiensä jatkuvuutta. Nämä urhoolliset sankarit palasivat voitokkaina takaisin kaupunkiin, me säilyimme elossa! Oli syntynyt tarina, jota kukaan ei ollut ennalta käsikirjoittanut.
Vaikka 80-luvun lapsena punalaatikko D&D oli ensimmäinen roolipelikokemukseni, aloitin silti vakavammin harrastamaan roolipelejä vasta uuden aallon peleistä 90-luvun alussa. Tuolloin pidettiin D&D:tä jo auttamattoman vanhentuneena jopa lapsellisena. Pelaamisen uudet tuulet olivat realismi ja storytelling. Sankarit kuolivat harvoin, pelinjohtaja yleensä kertoi omia hienoja tarinoitaan, joissa pelaajat näyttelivät lähinnä statisteja pysytellen johdatuksen näkymättömien muurien sisällä, nopat pyörivät mutta niiden tulokset olivat aina alisteisia suurelle kertomukselle. Toki liioittelen, olihan siellä helmiä joukossa, sillä ne ovat johdattaneet minut näkemään valon! Olen löytänyt Dungeons & Dragonsin ja pystynyt uudelleen tulkitsemaan omaan elämääni tuon klassikon!
Mistä siinä D&D:ssä sitten on kyse? Peli on aivan ensimmäiseksi todella vaikea ja haastava. Pelaamme tällä hetkellä jatkuvaa kampanjaa dynaamisessa “Tuomion Luolastossa”. Pelaajien haasteena on päihittää tuo luolasto ja sen pohjalla odottava paha. Syvimmillään pelaajat ovat pääseeet luolaston tasolle 3. Lukuisat hahmot ovat astuneet luolastoon sisälle vain kuollakseen välittömästi ensimmäiseen pimeydestä lentäneeseen nuoleen. Tai nykypeleihin tottuneina pelaajat ovat rynnänneet sankarin tavoin taisteluun vain tullakseen täysin julmasti teurastetuksi. Hiljalleen he ovat alkaneet oppia pelaamaan ja pelkäämään. Jos se on epäilyttävä: tökkää sitä ensin kepillä.
Toki mukaan mahtuu uskomattomia yhden hitpointin pelastumisia ja nerokkaita oivalluksia, “Hei laitetaan tää ballista ton floating discin päälle!”. Itse pelinjohtajana olen viimein alkanut ymmärtää, miksi aiemmin dungeonmasterin nimi oli Judge. En ole enää itse pitkään aikaan kertonut tarinaa olen vain tuomari ja tulkitsija luolastolle, jonka nimi Dungeons of Doom! Pelinjohtajana on uskomaton tunne vain todistaa tapahtumia! Tunnen että on jopa Luolamestarin velvollisuuteni johtaa peliä, niin kauan kuin yksikin seikkailija uskaltaa uhmata kohtaloaan Tuomion luolastossa.
En tiedä osaanko tässä ensimäisessä tekstissäni nyt täysin kuvailla valaistumiseni laatua ja määrää, mutta toivon että tämä sivusto täytyy hiljalleen pienistä sirpaleista joista kokonaiskuvaa voi ulkopuolinen lukija piirtää. Haluan myös toivottaa kaikki halukkaat ja asiasta kiinnostuneet mukaan kampanjaamme, mikäli kiinnostus herää.
Luolamestari
Ilmari Kaven
(ät)gmail(piste)com