Joe Deverin Lone Wolf –pelikirjat ovat lajityyppinsä ehdotonta kärkikastia. Gary Chalkin upeasti kuvittamat kirjat ovat edelleen kuranttia tavaraa, mutta jokin vanhassa kirjakäyttöliittymässä silti hiertää. Ei hätää, sillä 20 Lone Wolf -pelikirjaa on pelattavissa myös erinomaisen digiversion avulla. Digiversion nimi on Seventh Sense, ja se toimii kuin unelma, tehden pelikirjan pelaamisesta aavistuksen helpompaa ja nautinnollisempaa. Ohjelman asentaminen vaatii tosin pientä säätämistä, sillä itse ohjelma pitää hakea täältä ja itse kirjat täältä. Kirjat on vielä purettava ja asennettava oikeaan paikkaan, vinkkejä voi hakea täältä.
Kuten sanottua, on Lone Wolf -sarja erittäin laadukas kokonaisuus, joka yhdistelee roolipelielementtejä interaktiiviseen tarinaan. Kirjan aikana voi taistella, löytää uusia varusteita, sekä kirjojen välillä myös saada uusia ja parempia kykyjä. Kaikki kirjat sijoittuvat Deverin luomaan Magnamund-maailmaan, jossa pelaaja ottaa jedimäisen Kai-munkin roolin pelastaakseen hyvät kansat pahuuden voimilta. Sarjan ensimmäinen kirja Flight from the Dark (1984) on vielä suhteellisen helppo, mutta sen jälkeen vaikeustaso nousee kun edetään kohti Fire on the Wateria (1984) ja The Caverns of Kaltea (1984). Sen jälkeen ilmestyi vielä kaksi perustason kirjaa, ja kuusi Magnakai-tason kirjaa, ja sitten tietysti reilusti muutakin johon en ole vielä ehtinyt perehtyä.
Vaikeustaso nousee kirjasarjan edetessä, sillä ideana on että pelaaja voi ottaa mukaansa keräämänsä varusteet kirjasta toiseen. Vaikeustason noustessa valinnoista tulee entistä ratkaisevampia, sillä tyylilaji tarjoaa myös paljon “instakuolemia”, mutta useimmiten niistä varoitetaan jollakin tavalla etukäteen. Etenkin Kai-ritareiden erikoiskyvyillä saa tietoa todella vaarallisista paikoista, joten peli helpottuu sitä mukaa, mitä enemmän erikoistaitoja on käytössä. Näin ollen viimeiset kirjat voivat olla miltei mahdottomia ratkaista ilman että on pelannut koko aikaisemman sarjan ja selvinnyt hengissä.
Kirjat ovat hienoja, ja matkan varrella on rutkasti upeaa taidetta ja karttoja. Myös maailmakuvaus on huippuluokkaa, sillä vaikka kirjoissa käydään kliseistä taistelua hyvien ja pahojen voimien välillä, eivät viholliset tai hyvyyden voimat ole Tolkienistä tuttuja, vaan pikemminkin satumaisia. Kirjat vilisevät rohkeita ritareita, mystisiä taikureita ja monenlaisia vaaran paikkoja, ja eteenpäin päästäkseen on osattava valita paitsi pelillisesti myös moraalisesti oikea polku. Maailmankuva ei tunnu kuitenkaan saarnaavalta, vaan juuri sopivan juurevalta, mutta silti korkeafantastiselta.
Pelattavuus vaihtelee hieman kirjasta toiseen. Olen pelannut tähän mennessä vain kolmea ensimmäistä kirjaa, ja siinä missä ensimmäinen osa on helpohko, on toinen osa jo huomattavasti vaikeampi. Siinä on pääosassa resurssienhallinta, eli kultarahojen säästäminen tarpeellisiin matkakustannuksiin. Kaikki maksaa, ja vähä vähältä rahat loppuvat. Matka Holmgardista Durenorin pääkaupunki Hammerdaliin on pitkä, ja matkalle mahtuu haaksirikkoja, ryöväreitä ja kitsaita kauppiaita. Parhaimmillaan mieleen tuolee Jack Vancen veijarifantasia, huonoimillaan taulukkolaskentasimulaattori.
Kolmas osa on minulle ennestään tuttu, sillä pelasin Äventyrsspeletin tekemää ruotsinkielistä käännöstä jo joskus reilusti alle kymmenvuotiaana. Muistikuvat ovat hataria, mutta ainakin näin jälkikäteen tuntuu että se ja muut sen myötä löytämäni pelikirjat asettuivat aika saumattomasti sen ajan muuhunkin fantasibuumiin, johon tutustuttiin ensin lautapelien, tietokonepelien ja pelikirjojen, ja myöhemmin sitten ihan oikeiden roolipelien kautta. Kolmas osa käsittelee pohjoisessa sijaitsevaa jäätikköalue Kaltea, ja sinne paennutta pahaa taikuria. Taikurin hakeminen jääluolastosta ei ole mikään helppo homma, enkä tainnut onnistua siinä lapsena kertaakaan. Erityisen haastavaksi sen tekee se, jos ei ole pelannut kahta aiempaa osaa, eikä saa siten hyötyä uusista kyvyistä ja matkan varrella löytyneistä esineistä.
Lone Wolf -pelikirjat ovat yhä edelleen täyttä rautaa, ja Seventh Sense tekee niiden pelaamisesta sopivan vaivatonta tällaiselle keskittymiskykyiselle nykyihmiselle. Uudenlainen käyttöliittymää kolmisenkymmentä vuotta vanhaan viihdemuotoon tekee hommasta myös jollain oudolla tavalla kiinnostavampaa, yhdisteleehän Seventh Sense kirjallisuutta, roolipelejä, pelikirjoja ja tietokonepelejä ainutlaatuisella tavalla. Kannattaa siis tutustua, varsinkin jos Lone Wolf ja muut pelikirjat eivät ole ennestään tuttuja.