Asiaa linnoista

Saksalainen televisiokanava ZDF on tehnyt ansiokkaan kaksiosaisen dokumentin keskiaikaisista linnoista. Hienoa drone-kuvaa, näyteltyjä elävöittämisjaksoja, “kokeellista arkeologiaa”, kohtalaisen näyttävää tietokonegrafiikka ja asiantuntijahaastatteluja sisältävässä dokkarissa paneudutaan keskiaikaisiin linnoihin monipuolisesti, ja ennen kaikkea visuaalisesti. Parasta dokkarissa on ehdottomasti upeat ilmakuvat käsittämättömän hienoista linnoista, joita etenkin Saksassa tuntuisi riittävän. Kun samalla viellä pohditaan laajemmin näiden upeiden vallan linnakkeiden yhteiskunnallista merkitystä ja myyttistä ulottuvuutta, on dokkarissa aika lailla kaikki tarpeellinen.

Dokkarissa on todella hienoa kuvaa upeista linnoista.

Ikävä kyllä dokkarissa ei ole lainkaan englanninkielistä tekstitystä, mutta itse pysyin joten kuten kärryillä ihan tavallisella koulusaksalla, etenkin kun tekstitys oli päällä. Mythos Burg -nimisen dokkarin ensimmäisen osan voi ladata tai katsoa täältä.

Leave a comment