Olen aikaisemminkin kirjoittanut Dwimmermount-kampanjastamme, jossa ryhmä rohkeita (vai ahneita?) seikkailijoita tunkeutuu yhä syvemmälle muinaisen vuoren uumeniin. Minulla on nyt takana 15 peluuttamiskertaa, jota ennen Topi veti suunnilleen saman verran sessioita. En ollut itse mukana alusta asti, mutta ehdin kuitenkin pelailemaan Zenisc-papillani kymmenkunta kertaa ennen kuin siirryin “taistelusuojuksen” toiselle puolen.
Pelikertoja on siis takana n. 30 ja vaikka kampanja nyt menee hetkeksi tauolle, ei pelaajien tai pelinjohtajankaan pelimotivaatio ole laantumaan päin. Osa teistää saattaa ihmetellä mitä järkeä on koluta viikosta toiseen samaa luolastoa, pyrkien viikko viikolta yhä syvemmälle? Miksi tunkeutua Dwimmermountin syvimpiiin syövereihin, laskeutua kerros kerrokselta alemmaksi luolaston pimeyteen?
Pitkä vastaus pitää sisällään pohdintaa emergentistä pelaamisesta suljetussa ympäristössä. Luolastossa on juuri sopiva määrä taktisia vaihtoehtoja ja pitkän linjan tavoitteita, jotta pelissä on sopivasti imua ja se lähtee elämään omaa elämäänsä. Megaluolastoon mahtuu riittävästi erilaisia faktioita ja npc:tä, jotta pelaajat voivat tasapainoilla niiden muodostamien valtablokkien välillä. Luolaston mysteerien ratkaiseminen on jatkuva prosessi, jossa jokainen selvitetty asia johtaa yhä syvemmälle maan alle.
Lyhyt vastaus mukailee vuorikiipelilijä Gregory Mallorya: Koska se on olemassa.
Nyt kampanja on pienellä tauolla keskiviikkoporukan siirtyessä pelailemaan Cthulhua loppuvuodeksi, joten on varmaan paikallaan hieman katsoa taaksepäin kampanjan vaiheita. Tässä siis pelaajien pelimuistiinpanoista ponnistava jonkinlainen Dwimmermount-historiikki, tai pikemminkin sen ensimmäinen osa, joka pitää sisällään kolme-neljä pelikertaa.
“Puhdistuveljet” tauolle siirryttäessä: Svennis (fighter 5), Jeera (bladedancer 6), Fjaal (mage 5), Frobozz (mage 5), Frida (dwarven vaultguard 4), Feynord (elven paladin 5), Meloz (NPC cleric 4).
—
Dwimmermountin historia #1
Liityin mukaan Dwimmermountia koluavien joukkoon joskus alkukeväästä 2013. Seikkailijaryhmä oli silloin tutkimassa Dwimmermountin kakkostasoa ja oli juuri taistellut menestyksekkäästi örkkejä vastaan. Taistelun tiimellyksessä örkkien “kuningas” oli charmattu lisätaistelijaksi ja nyt seikkailjat olivat tunkeutumassa syvemmälle luolan uumeniin. Suurin osa seikkailjioista oli kolmostasolla, muutama vasta kakkosella.
Luolastokoluamisen myötä kävi ilmi, että kakkostasolle tunkeutui jostakin erittäin suuria määriä ghouleja. Ghoulit väijyttivät seikkailijatkin pahoin muutamaan otteeseen ja niiden paralysoivat hyökkäykset olivat koitua koko ryhmän kohtaloksi. Taas kerran oli TPK lähellä, kuten myös muutaman kerran raatoryömijöitä kohdatessa. Aikaa myöten raatoryömijöitä ja kaikenlaisia limoja opittiin varomaan, mutta ghoulit pysyivät jatkuvana riesana. Yleinen konsensus oli, että ghoulit tulevat alhaaltapäin erilaisia tuuletuskanavia pitkin, joten suljimme niitä parhaamme mukaan.
Tutkimusten jatkuessa kakkostason länsipuolelta löytyi outoja koneita, joilla oli ilmeisesti mahdollista luoda, tai ainakin monistaa, eläviä olentoja. Koneiden luota löytyi gnolleja, jotka puolustivat niitä fanaattisesti. Pian kävi ilmi että gnolleja johti jonkinlainen “mestari”, jota otukset kunnoittivat ja pelkäsivät suuresti. Tutkimusten jatkuessa kohdattiin ennen pitkää tämä mestari henkivartijoineen. Pikaisen neuvottelun jälkeen seikkailijaryhmän verenhimoisimmat jäsenet halusivat kuitenkin käydä hyökkäykseen. Lyhyen ja verisen taistelun jälkeen mestari saatiin surmattua. Mutta oliko mestari kloonannut itsensä koneiden avulla?
Luolastosta oli myös aikaisemmin löytynyt jonkinlainen aarrekartta, joka osoitti aarteen sijainnin tiheässä metsässä, joen varrella. Tarkempi sijanti selvisi kartan mukana tulevasta lorusta. Päätettiin lähteä etsimään aarretta lisätienestien toivossa. Kartan kuvailemalle seudulle saavuttaessa kävi kuitenkin ilmi, ettei alueella ollut enää lainkaan metsää, vaan uinuva pieni kylä.
Kylän asukkaat olivat raivanneet peltoja joen ympäristöön, eikä kartan kuvailemia maamerkkejä näkynyt missään. Koska seikkailjat epäilivät että paikalla on merkittävä aarre, etenivät tutkimukset varovaisesti. Kävi ilmi että aarteen sijainnin osoittavat riimukivet oli otettu käyttöön myllyn rakentamisessa ja muutenkin kaikki kartan merkit olivat arvottomia. Varovaisten kysymysten ja pitkällisen pohdinnan jälkeen oltiin kuitenkin varmoja, että aarre löytyisi myllylammesta. Lampi tyhjennettiin vähin äänin yön pimeydessä ja täytettiin uudelleen ennen kuin kyläläiset osasivat epäillä mitään. Seikkailijat poistuivat kylästä huomattavasti rikkaampina kuin tullessaan.
Dwimmermountiin palatessa matka vei mestarin laboratoriota alemmalle tasolle. Sitä ennen koluttiin kuitenkin vielä jonkin verran kakkostason varastohuoneita, joista löytyi mm. pakkausmustekaloja (!), turvalasia, itseloistavia valoja, hopeisia kiiloja ja jonkinlaisen vakoojan muinaisia kirjoituksia. Kirjoituksiin päätettiin paneutua myöhemmin tarkemmin. Lopulta löytyi myös jonkinlaisia maagisia koneita, joiden avulla oli mahdollista avata reitti alemmalle tasolle. Pitkällisten neuvotteluiden jälkeen päätettiin lähteä alemmaksi, vaikka siellä epäiltiin olevan huomattavasti enemmän ghouleja.
Portaiden alapäässä ei kuitenkaan törmätty ghouleihin, vaan erikoisesti pukeutuneisiin ja murtaen puhuviin sotilaisiin. Sotilaiden kanssa päätettiin neuvotella ja kävi ilmi että sotilaat olivat tulleet luolastoon jonkinlaisen taikaoven kautta. Sotilaat olivat Thulian imperiumin vanhasta siirtokunnasta Volmarista ja ne olivat tulleet palauttamaan vanhan emämaansa kunnian. Vakaumukselliset Typhonilaiset herättivät seikkailijoissa jonkin verran epäluuloja ja “natsismiepäilyjä”. Seikkailijat kuitenkin erosivat Thulialaisista sovussa, mutta epäilivät samalla että tulevaisuudessa asiat eivät olisi niin auvoisesti. Jompi kumpi osapuolista tulisi ennen pitkää menehtymään, ja seikkailijat olivat varmoja siitä että heidän tulisi iskeä ensin…
Ryhmien erotessa Thulialaiset antoivat seikkailijoille “luvan” tutkia luolastoa, joka oli heidän tulkintansa mukaan “valtakunnan omaisuutta”. Sekään sivuseikka ei ollut omiaan luomaan syvempää luottamusta pelaajien ja volmarilaisten välille.
Pian törmättiin mörköpeikkoihin, jotka päästettiin pikaisesti päiviltä. Kävi kuitenkin ilmi, että mörköpeikot olivat julmien muinaishaltijoiden käskyläisiä. Punaisten haltijoiden ilmaantuessa paikalle oli todellinen voimien mittelö käsillä. Lopulta viisi haltijaa demonikäskyläisineen ja viisi seikkailijaa makasi maassa. Seikkailijat saatiin palautettua henkiin, mutta hirvittävän taistelun myötä haltija Feynord ja sormeton pappi Zenisc saivat pysyvän aivovaurion. Taikuri Fjaal menetti etuhampaansa, suuri soturi Svennis miehuutensa ja Frobozzin seuralainen Ole siirtyi eläkkeelle lonkkavamman vuoksi. Myös Onan barbaarin kääpiöseuralainen Frida sai vakavan aivovamman.
Haltijoiden johtajanaisen kuulustelussa kävi ilmi, että punahaltijat olivat saapuneet Dwimmermountiin vasta hiljattain omalta kotiplaneetaltaan, punaiselta Areonilta. Muinainen taikaportaali oli yllättäen auennut satojen vuosien jälkeen. Haltijoilta saatiin myös päteviä taikaesineitä, mm. haltijoiden taiten käyttämä wand of cold, taikasormus ja maagisia panssareita. Kuulustelujen lopuksi Fjaal myrkytti haltijan. Dramaattisen taistelun jälkeen oli selvää että seikkailijajoukko oli kohdannut vertaisensa vastustajan.
Henkihieveriin hakatut seikkailijat siirtyivät vuorokaudeksi piiloon ylemmän kerroksen salahuoneeseen, jotta porukka saatiin sellaiseen kuntoon, että uskallettiin lähteä kotia kohti. Reissu luolaston yläosiin oli onneksi suhteellisen rauhallinen, joten koko ryhmä pääsi Muntburgin tutkikohtaansa lepäämään.
Kesti useita viikkoja, ennen kuin seikkailjiat olivat jälleen valmiita palaamaan luolastoon. Sinä aikana ehdittiin myös tutkia luolastosta löytyneitä erikoisia esineitä, joiden parempaan ymmärtämiseen kysyttiin neuvoa myös pääkaupunki Adamaksen oppineilta.
1 comment