Kätyrit, eli henchmenit ja hirelingit, ovat tärkeä osa alkuperäisen D&D:n geeniperimää ja historiaa, mutta nykyisin niitä käytetään yhä vähemmän. Vielä Mentzerin punalaatikossa ja AD&D:ssa kätyreitä ja niiden palkkaamista käsitellään ihailtavan yksityiskohtaistesti, mutta uudemmista laitoksista kätyreiden (varsinkin luolastoon mukaan lähtevän tykinruuan) käsite on aika lailla kadonnut. Kuten alla olevasta vuoden 1980 Grenadier-kuvastosta käy ilmi, ovat kätyrit varsin monikäyttöisiä. Niitä voi käyttää esim. lyhdyn tai soihdun kantamiseen, taikajuomien maisteluun ja palkkaajan ruumiin tuomiseen ulos luolastosta. Vaikea (ellei mahdoton) kuvitella sellaisiin tehtäviin hankittuja palkollisia kolmos- tai neloslaitoksissa.
Tuomion luolastossa kätyreitä tuli ja meni liukuhihnalta. Kymmeniä ja taas kymmeniä palkollisia menehtyi luolaston eri tasoille, eikä niitä useinkaan (koskaan?) viitsitty edes kantaa ulos haudattaviksi; useimmiten pahaonniset palkkasäilät saivat jäädä siihen mihin olivat tuupertuneetkin. Dwimmermountissa kätyreitä on liikkeellä vähän rajoitetummin, tällä hetkellä vain Typhonin seuraaja Meloz (eli “Natsipappi”) ja Onan barbaarin uskollinen seuralainen Frida. Totta kai muitakin (edesmenneitä) seuralaisia on ollut, mutta Dwimmermountissakin kätyrit tuntuvat olevan ensimmäisiä uhreja taistelutantereella.
Dwimmermountissa on alusta lähtien käytetty ACKS:n sääntöä kätyreille jaettavasta puolikkaasta kokemusmäärästä, joka on nyt otettu käyttöön Elsirin laaksossakin. Lisäksi kätyreiden määrälle on asetettu yläraja: pelaajan charisma-bonusta. Kaikki eivät siis voi palkata kätyreitä ja karismaattisimmatkin vain muutamia kerrallaan. Kätyreille täytyy tietysti myös maksaa palkkaa, joka pulitetaan palkkaajan omasta pussista eikä ryhmän yhteisistä varoista. Usein palkkaneuvottelut ovat olleet pitkiä ja yksityiskohtaisia, mutta minimissään palkka on pyörinyt siellä 10-20%:ssa palkkaajan omista tienesteistä.