Clark Ashton Smith ja oudon viehätys

Olen pitkään ihmetellyt, mikseivät ihmiset pidä enempää meteliä Clark Ashton Smithin neroudesta. Smith oli yksi Weird Tales -lehdessä julkaisseista pulp-kirjallisuuden “kolmesta suuresta” H. P. Lovecraftin ja Robert E. Howardin ohella. Kalifornian syrjäseuduilla kasvanut Smith ei juurikaan käynyt kouluja, mutta luki paljon ja sivisti itseään mm. tietosanakirjoja lukemalla. Kuten Lovecraft, oli Smithkin jonkintasoinen erakko, joka viihtyi parhaiten omissa oloissaan ja taiteensa parissa.

Monella tapaa lahjakas Smith menestyi ensin runoilijana. Alle 20-vuotias Smith eli jonkin aikaa sen ajan San Fransiscon kirjallisten piirien keskiössä ja julkaisi fantastisia ja makaabereita aiheita käsitelleen ensimmäisen runokokoelmansa The Star-Treader and Other Poems 19-vuotiaana. Kymmenisen vuotta myöhemmin ilmestyi kolmas runokokoelma Ebony and Crystal, joka sisälsi aikansa sensaation, pitkän runoelman The Hashish Eater -or- the Apocalypse of Evil, joka alkaa näin:

Bow down: I am the emperor of dreams;
I crown me with the million-colored sun
Of secret worlds incredible, and take
Their trailing skies for vestment when I soar,
Throned on the mounting zenith, and illume
The spaceward-flown horizons infinite.
[…]

Asema runomaailman parrasvaloissa ei kuitenkaan kestänyt. Sairaalloinen Smith palasi asumaan synnyinseuduilleen, jossa hän elätti itsensä ja vanhempansa erinäisillä hanttihommilla. Pian Smithille avautui kuitenkin uusi ansaintakeino. Hashish Eaterin vaikuttamana Smithiin yhteyttä ottanut Lovecraft houkutteli tämän julkaisemaan muutakin kuin runoutta. Pian Smith elätti itsensä ja vanhempansa kirjoittamalla Weird Talesiin ja muihin pulp-lehtiin fantasia-, tieteis- ja kauhukertomuksia.

Clark Ashton Smith nuorena miehenä vuonna 1912. Kuva: Wikimedia Commons
Unien keisari Clark Ashton Smith vuonna 1912. Kuva: Wikimedia Commons / Scewing

Smith kirjoittikin lyhyessä ajassa 1930-luvun alussa yli 100 tarinaa, joista suuri osa julkaistiin Weird Talesissa. Smithin tarinat ovat ennen kaikkea pulpia, mutta todella hyvin kirjoitettua ja tunnelmallista sellaista. Hän kirjoitti enimmäkseen fantasiaa, joka voidaan jakaa karkeasti neljään eri “sykliin”: Averoigne, Zothique, Hyperborea ja Poseidonis. Lisäksi on joukko Lovecraftmaisia kauhutarinoita ja outoja tähtientakaisia sivilisaatioita kuvaavia tieteiskertomuksia, jotka sijoittuvat oudoille planeetoille, kuten Xiccarphille.

Sadunomaiset Averoigne-tarinat sijoittuvat maapallon vaihtoehtoiselle keskiajalle, Averoigne-nimiseen provinssiin Ranskassa. Averoigne on täynnä erilaisia yliluonnollisia ilmiöitä, pelottavia raunioita ja syrjäisiä luostareita. Tunnelmaltaan tarinat ovat lähellä goottilaista fantasiaa, ja Averoigne onkin pullollaan ihmissusia, mystisiä kivikehiä, linnanraunioita, noitia, vampyyreitä ja synkkiä metsiä. Toisaalta se flirttailee myös satujen ja herooisen fantasian motiivien kanssa, sillä keskiössä on neitoja, ritareita ja näiden välistä rakkautta. Averoignesta hakee inspiraationsa myös Tom Moldvayn kirjoittama D&D-moduuli Castle Amber.

Zothique on juuri näin häijy paikka. Kuva: thisisnotatrueending.com
Zothique on juuri näin häijy paikka. Kuva: thisisnotatrueending.com

Makaaberit ja synkät Zothique-tarinat ovat Smithiä voimallisimmillaan. Ne kuvaavat maailmamme loppua Zothique-nimisellä mantereella, jossa elää synkkiä nekromantikkoja, korruptoituneita kuninkaita, vallanhimoisia astrologeja ja ahneita kauppiaita. Zothique-kertomukset ovat vaikuttaneet paljon erityisesti Jack Vancen The Dying Earth -tarinoihin, mutta niiden pohjavire on astetta epätoivoisempi. The Empire of the Necromancers on kertomus kahdesta velhosta, jotka nostavat kokonaisen kansakunnan kuolleista palvelijoikseen. Se on sysimusta vallan, mutta toisaalta myös vallankumouksen, kuvaus. Muutenkin tarinoiden sävy on niin mustanpuhuva, että se saa aivan oman unenomaisen vireensä. Näin Smith itse kuvaa itse Zothiquea:

“The science and machinery of our present civilization have long been forgotten, together with our present religions. But many gods are worshipped; and sorcery and demonism prevail again as in ancient days.” (Letter to L. Sprague de Camp, November 3, 1953.)

Hyperborea sisältää puolestaan Smithin Conan-henkisiä miekka ja magia -kertomuksia maailmassa, jossa cthulhu-jumalat elävät ihmisten parissa. Ne ovat täydellinen yhdistelmä Howardia ja Lovecraftia mustalla huumorilla ja synkällä maailmankuvalla maustettuna. Lähin vertailukohde voisi olla Fritz Leiberin Fafhrd & Gray Mauser -tarinat, mutta Hyperboreassa on jotakin alkukantaisempaa. Tarinoissa jumalien temppeleitä ryöstävät roistot saavat kokea hirviöjumalien koston hyvinkin konkreettisesti. Kysykää vaikka yksikätiseltä varkaalta Satampra Zeivosilta, joka menetti toisen kätensä Tsathoggualle…

Smithin kirjallinen ura ei kestänyt juurikaan kymmentä vuotta pidempään. Vain joitain yksittäisiä tarinoita ilmestyi 30-luvun alun tuotteliaan kauden ulkopuolella. Vanhemmiten Smith keskittyi runouden ja proosan sijaan lähinnä maalaustaiteeseen ja kuvanveistoon. Näissä Smith ammensi samoista aiheista kuin kirjallisessa tuotannossaan, sillä aiheina olivat oudot vieraat kulttuurit, avaruusoliot ja hirviöt. Toisin kuin kirjallisuudessa, ei Smith ollut kuvataiteessaan mikään tekninen nero, mutta sitäkin ilmaisuvoimaisempi.

Smithin Azathoth-patsas. Kuva: Eldritch Dark
Smithin Azathoth-patsas. Kuva: Eldritch Dark

Vaikkei Gygax koskaan maininnut Smithiä D&D:n vaikuttaneena kirjailijana, on Smithin tarinoilla silti ollut suuri vaikutus roolipelien kehityksessä. Etenkin “ensimmäisen punalaatikon” kirjoittanut Tom Moldvay piti Smithiä esikuvanaan, mutta Smithin vaikutus näkyy loppujen lopuksi miltei kaikessa mustaa magiaa, sadunomaisia elementtejä tai outoja jumalia käsittelevässä D&D-aineistossa. Itse arvostan Smithiä ennen kaikkea tämän lyömättömän mielikuvituksen ja oudot maailmat henkiin herättävän kielenkäyttönsä vuoksi. Kuten Smith kirjoitti ystävälleen Lovecraftille:

“My own standpoint is that there is absolutely no justification for literature unless it serves to release the imagination from the bounds of everyday life” (Letter to H. P. Lovecraft, ca. early October 1930.)

Smithiä ei ole juurikaan käännetty suomeksi. Novellikokoelma Viimeisen hieroglyfin lisäksi yksittäisiä Smithin tarinoita on muutamissa suomennetuissa novelliantologioissa. Koska Smithin tarinat ovat usein lyhyitä, ja koukeroisesta ja tunnelmoivasta kielestään huolimatta verrattain helppolukuisia, kannattaa niihin kuitenkin tutustua myös alkukielellä. Käsittääkseni kaikki Smithin tarinat löytyvät ilmaiseksi täältä, joten nyt lukemaan!

Leave a comment