Pelivuosi 2023

Vuosi lähenee loppuaan, joten lienee paikallaan hieman kerrata mitä kaikkea on tullut pelattua. Meneillään on tällä hetkellä kolme aktiivisesti pelinjohtamaani kampanjaa, joista Sheirtalariin tällä hetkellä sijoittuva kampanja on pitkäikäisin 84:llä pelikerrallaan ja yli kymmenen vuoden iällään. Toiseksi vanhin kampanja Avalon on puolestaan kestänyt pari vuotta ja 37 pelikertaa ja Salaperäinen saari vasta alle vuoden, jona… Continue reading Pelivuosi 2023

Viime aikojen pelit

En ole ehtinyt päivittämään blogia viime aikoina, mutta kerrataan nyt sentään että mitä on tullut syksyn mittaan pelattua. Olenkin jo pariin otteeseen kirjoittanut siitä kuinka saimme päätökseen Shahar-kampanjamme. Toinen juuri päättymässä oleva kampanja on D&D:n vitoslaitokselle julkaistu Curse of Strahd, jossa olen mukana ihan pelaajana. Kampanja on nyt edennyt finaalin asti, joten olemme kohdanneet Strahd… Continue reading Viime aikojen pelit

Avalon-kampanja

Olen jo aikaisemmin maininnut että olemme aloittaneet uuden kampanjan, joka kulkee nimen Avalon alla. Muutama sananen uudesta kampanjasta lieneen paikallaan nyt, kun olemme juuri pääsemässä alkuun. Tähän mennessä kampanjaa on pelattu 12 kertaa, joista osa on ollut lyhyitä hahmonluontisessioita tai netin yli pelattuja parin tunnin rykäisyjä. Muutama kunnollinenkin pelikerta on takanapäin, joten pelitunteja on yhteensä… Continue reading Avalon-kampanja