Pelivuosi 2023

Vuosi lähenee loppuaan, joten lienee paikallaan hieman kerrata mitä kaikkea on tullut pelattua. Meneillään on tällä hetkellä kolme aktiivisesti pelinjohtamaani kampanjaa, joista Sheirtalariin tällä hetkellä sijoittuva kampanja on pitkäikäisin 84:llä pelikerrallaan ja yli kymmenen vuoden iällään. Toiseksi vanhin kampanja Avalon on puolestaan kestänyt pari vuotta ja 37 pelikertaa ja Salaperäinen saari vasta alle vuoden, jona… Continue reading Pelivuosi 2023

Erään kampanjan vaiheita

En ole aikaisemmin tainnut kirjoitella tänne blogiin meidän “torstaikampanjastamme”, jolle ei ole vielä edes lähes sadan pelikerran jälkeen löytynyt vakiintunutta nimeä. Käytän tässä nyt paremman puutteessa nimitystä torstaikampanja, sillä olemme suurimman osan kampanja-ajasta pelailleet torstaisin. Tosin sekään ei ole mikään kauhean hyvä nimi, koska olemme viime aikoina pelanneet torstain sijaan tiistaisin, mutta käytetään nyt kuitenkin… Continue reading Erään kampanjan vaiheita

Kaupunkiseikkailujen johtamisesta

Olen kirjoittanut aikaisemminkin erilaisista peliproseduureista ja niiden sielunmaisemasta, mutta keskittynyt paljon enemmän vaikkapa heksaryömintään tai luolastokomppaukseen kuin kaupunkiseikkailuihin. Viime aikoina on kertynyt jonkin verran lisäkokemusta myös kaupunkipelaamisesta, perustuihan Shahar-kampanjamme kaupungissa ja sen alaisissa luolastoissa tapahtuvien seikkailujen vuorotteluun. Samalla pitkäikäinen mutta viime aikoina verkkaisesti edennyt Red Hand of Doom -moduulista lähtöisin oleva ja toistaiseksi nimetön kampanjamme… Continue reading Kaupunkiseikkailujen johtamisesta