Moderni luolasto

Perinteistä haaste- ja kartoitusvetoista D&D:tä on totuttu pelaamaan fantasiaympäristössä, jossa on scifivaikutteita vain tunnelmaa luomassa, kuten vaikkapa mainiossa Expedition to the Barrier Peaksissa. Koska D&D:tä on niin pitkään ajateltu pseudokeskiaikaisena luolastosimulaattorina, tuntuu peräti oudolta ajatella että sen kodifioimia pelikäytänteitä voisi ihan suoraan käyttää myös muunlaisissa genreissä. Tämä ajatus on toki väistymässä, ja löytyyhän nyky-OSR:stä myös… Continue reading Moderni luolasto

Ison peliporukan puolustuspuhe

Kuinka monta pelaajaa on sopiva määrä? Itse olen aikaisemmin johtanut enimmäkseen 3-5 hengen pelejä, mutta luku tuntuisi viime aikoina olevan nousussa. Dwimmermount-kampanjassamme on DM:n lisäksi kuusi pelaaja, joskaan kaikki eivät aina pääse paikalle. Elsirin laaksossa on tässä vaiheessa jo yhteensä DM:n lisäksi kahdeksan pelaajaa, joskin enimmillään pelaajia on samanaikaisesti ollut paikalla seitsemän. Yleensä osallistujien määrä… Continue reading Ison peliporukan puolustuspuhe

Seikkailijasta kuninkaaksi

Retroklooneja tutkiessa tulee välillä vastaan oikein mielenkiintoisia systeemejä. Viimeisin kokeilemamme on nimeltään Adventurer Conqueror King System (ACKS). ACKS pohjaa Tom Moldvayn punalaatikkoon, eli vuoden 1981 ensimmäiseen Basic Setiin. ACKS on kuitenkin esikuvaansa monipuolisempi, joten OD&D:sta lainatuilla perinteisillä hahmoluokilla on enemmän vaihtoehtoja (eli tekemistä) luolaston uumenissa. ACKS myös keskittyy esikuvaansa enemmän seikkalijoiden elämän loppuvaiheisiin, eli ns.… Continue reading Seikkailijasta kuninkaaksi