Kampanjaidea: Cthulhu mielisairaalassa

Aina välillä mieleen juolahtaa erilaisia kampanjaideoita, joita ei kuitenkaan realistisesti ehdi ikinä peluuttaa. Minulla on pöytälaatikossa jo nyt kourallinen puoliaktiivisesti kehittyviä kampanjoita, jotka toivon vielä jonain päivänä pelaavani. Niiden lisäksi on sitten loputon määrä kiinnostavia ideoita, joita voisi lähteä kehittämään, mutta joihin aika ei yksinkertaisesti riitä. Yksi tällainen peli-idea käsittelee kahdessa eri ulottuvuudessa pelattavaa kampanjaa,… Continue reading Kampanjaidea: Cthulhu mielisairaalassa

Kampanjaidea: Psykedeelinen ulottuvuuskampanja

Vaikka suurin osa peliporukoista tuntuu viihtyvän aika geneeristen örkki- ja goblinseikkailuiden parissa, on julkaistuissa D&D-materiaaleissa valtavasti potentiaalia myös muunlaisten kampanjoiden vetämiseen. Yksi kiehtovimmista D&D:n piirteistä käsittelee eri ulottuvuuksia, jotka ovet olleet osana peliä jo sen varhaisista versioista asti. Ensimmäisen laitoksen Player’s Handbookissa käsitellään aihetta muutaman sivun verran ja tiedetään että Gygaxin kotikampanjoissa sovellettiin erilaisia malleja… Continue reading Kampanjaidea: Psykedeelinen ulottuvuuskampanja