Roolipelaamisen alkuaikoina seikkailut sijoittuivat luolastoihin. Gygaxin kotikampanjassa seikkailijat tutkivat Greyhawkin linnan kellareita, löytäen sieltä ansoja, hirviöitä ja aarteita. Luolasto oli itsestään selvä osa roolipelaamista, muodostihan sen pohjapiirros eräänlaisen monivalintatarinan, jonka avulla pelinjohtaja ja pelaajat kertoivat yhdessä tarinaa.
Greyhawk kutsui tutkimaan silkalla olemassaolollaan. Se oli dynaaminen, sillä se muuttui pelikerrasta toiseen luolaston valtaryhmittymien hyödyntäessä pelaajien jättämiä valtatyhjiöitä. Ennen pitkää luolaston alimpaan kerrokseen pääsemisestä muodostui Gygaxin kampanjan seikkailijoille päähänpinttymä. Pelaajien oli pakko nähdä mitä pohjalla on. Greyhawk oli kuin käänteinen Mount Everest, joka kutsui pelaajia alimpaan kerrokseen silkalla olemassaolollaan.
Pian D&D alkoi kuitenkin käsittelemään muitakin aiheita kuin luolia. Kun tarinalliset ja valmiiksi käsikirjoitetut seikkailut kuten Dragonlance yleistyivät, muodostui luolista vain pienempiä välietappeja osana suurempaa tarinaa. Ne eivät enää olleet valtavia maanalaisia kokonaisuuksia, vaan paikkoja jotka pystyi tutkimaan ja ottamaan haltuun. Sana megadungeon, eli megaluolasto, syntyi erottamaan jättiläisluolastot pienemmistä “episodiluolista”. Kuten The Megadungeon -blogi toteaa:
Dungeon levels have shrunk over the years… as the hobby shifts from being a game that tells a story, to a story told by playing a game.
Ensimmäinen megaluolasto oli tietysti Gygaxin Greyhawk. Siitä ei kuteinkaan ole säilynyt mitään varsinaista “oikeaa ja täydellistä” laitosta jälkipolville. TSR:n vuonna 1988 julkaisema Castle Greyhawk oli pilailuversio, “fun house dungeon”, jolla ei ollut mitään tekemistä oikean Greyhawkin kanssa. Monet epäilevätkin että TSR julkaisi sen vain mustatakseen Gygaxin maineen. TSR:n vuoden 1990 Greyhawk Ruins oli jo vakavammin otettava kokonaisuus, joskin kaukana Gygaxin alkuperäisestä. Troll Lord Gamesin julkaisema ja Gygaxin itsensä kirjoittama Castle Zagyg vuodelta 2005 on ilmeisesti kaikkein autenttisin versio, mutta loppuunmyyty ja erittäin harvinainen.
Greyhawkin lisäksi on toki olemassa muitakin megaluolastoja. Gygaxin ja Arnesonin luolaston määritelmä Dungeon & Dragonsin ensimmäisestä laitoksesta vuodelta 1974 inspiroi lukemattomia pelinjohtajia kehittämään omia megaluoliaan:
A good dungeon will have no less than a dozen levels down, with offshoot levels in addition, and new levels under construction so that players will never grow tired of it. There is no real limit to the number of levels, nor is there any restriction on their size (other than the size of graph paper available). “Greyhawk Castle”, for example, has over a dozen levels in succession downwards, more than that number branching from these, and not less than two new levels under construction at any given time. These levels contain such things as a museum from another age, an underground lake, a series of caverns filled with giant fungi, a bowling alley for 20′ high Giants, an arena of evil, crypts, and so on.
Yksi Gygaxin ja Arnesonin kirjoituksesta inspiraationsa saanut megaluolasto oli Ed Greenwoodin Undermountain. Undermountain sijaitsee Forgotten Realmsin tunnetuimman kaupungin Waterdeepin alla. Luolasta on tässä vaiheessa jo julkaistu monta eri versioita, mutta ne kaikki pohjaavat Greenwoodin alkuperäiseen vuodelta 1975. Kuten Greyhawk, myös Undermountain on läpeensä maaginen. Mahtava velho Halaster on luonut Undermountainin omaksi laboratoriokseen ja leikkikentäkseen, joten se on täynnä outoja (ja kuolemanvaarallisia) ansoja ja outoja rakennelmia. Undermountain muistetaan myös monesta tietokoneroolipelistä, esim. Eye of the Beholderista ja Neverwinter Nightsin lisäosasta Hordes of the Underdark.
Megaluolastot ovat siis isoja, vähintäänkin kymmenkerroksisia ja satojen huoneiden muodostamia kokonaisuuksia. Tarkoituksena on että yksi ja sama luola vastaa koko kampanjan tarpeisiin, jolloin luolasto itse asiassa on ikään kuin koko kampanja. Megaluolastot muodostuvat vaikeammiksi mitä syvemmälle seikkailijat tutkivat, niin että yksi luolaston kerros vastaa yhtä seikkailijoiden tasoa. Useimmiten ne myös muuttuvat yhä maagisemmiksi mitä syvemmälle mennään, mikä Greyhawkin tapauksessa tarkoittaa luolaston arkkitehdin, hullun arkkimaagi Zagigin loitsuja ja ansoja ja Undermountainissa Halasterin taikavoimien kaikkialle ulottuvaa vaikutusta.
Hyvän megaluolaston tunnistaa siitä, ettei se ole pelkkä “hirviöhotelli” eli monster hotel. Käsite monster hotel syntyi kuvaamaan “tarinatonta” luolastoa, jossa huoneet eivät liity toisiinsa millään tavalla ja jotka eivät ole dynaamisia. Hyvässä luolastossa hirviöt ja muut vastustajat eivät asustele sulassa sovussa keskenään. Lohikäärme ei voi odotella pelaajia ryyppäävien viikinkien viereisessä huoneessa ilman pätevää syytä. Hyvässä megaluolastossa luolaston asukeilla on omia motiivejaan, jotka vaikuttavat luolaston tilanteeseen. Puhutaan myös luolastoekologiasta.
Viime aikojen kohutuin ja puhutuin megaluolasto on eittämättä James Maliszewskin Dwimmermount, josta ehdin kirjoittamaan jo aikaisemmin. Vaikkei Dwimmermount koskaan ilmestyisi valmiina, on se kuitenkin hyvä esimerkki siitä mistä megaluolastossa on kyse. Dwimmermount on iso, sillä jokaisessa kerroksessa on kymmeniä ellei satoja huoneita. Se on myös dynaaminen. Kun seikkailijaporukkamme tappoi kakkoskerrosta hallitsevan, Mestariksi kutsutun taikurin henkivartijoineen, nousivat ghoulit kolmostasolta täyttämään valtatyhjiön.
Katsotaan minkälainen megaluolasto tänne Limun ropelluksiin syntyy…