Viime aikoina olen tullut yhä vakuuttunemmaksi siitä, että roolipeleille ominainen kerrontatapa on pulp, eli “kioskikirjallisuus”. Roolipeleille ei oikein sovi mikään muukaan vakiintunut fantasiagenre. Game of Thrones -tyyppinen juonitteleva “ensemblefantasia” on vaikea saada toimimaan seikkailijaryhmää korostavassa roolipelaamisessa ja sen “yllättävät” juonenkäänteet tuntuvat helposti pelinjohtajan ohjailulta (“GM fiat”). Realistinen keskiaikasimulaatio maistuu pelaajien mielestä helposti pakkopullalta, jossa maailman “näkymättömät… Continue reading Enemmän on enemmän
Category: Roolipelit kerrontana
Hyvien ja pahojen hahmoluokkien tuolla puolen
Hahmoluokkien synty on mielenkiintoinen ajatusrakennelma. Strategiapeleissä on luontevaa, että eri aselajit omaavat erilaisia kykyjä ja niitä kuvatetaan erilaisilla ominaisuuksilla pelissä. Mutta siirryttäessä roolipelien puolelle hahmoluokat saavat kuitenkin myös toisenlaisen sävyn, joka tuo mukanaan jotain muutakin kuin vain luettelon taidoista. Itse olen viime aikoina hahmottanut roolipelaamista melkolailla (keittiö)psykoanalyyttiset silmälasit nenälläni ja niiden lävitse hahmoluokat näyttäytyvät eräänlaisina… Continue reading Hyvien ja pahojen hahmoluokkien tuolla puolen