Olen aikaisemminkin kirjoitellut muutamista varhaisimmista D&D-pelaamista käsittelevistä lähteistä, kuten 70-luvulla pelatun Rythlondar-kampanjan kampanjaraporteista. Näitä varhaisia ikkunoita D&D:n alkuvaiheisiin on harvassa, mutta onneksi joitakin lähteitä on selvinnyt nykypäiviin asti ja on nyt helposti saatavilla netin kautta. Ilman tällaisia omakustanteita, tai Gary Alan Finen (Shared Fantasy – Role-Playing Games as Social Worlds, 1983) tutkimusta, ei varsinaisia pelikirjoja täydentäviä lähteitä juurikaan ole.
Rythlondarin kaltainen toinen varhainen ‘zine-lähde on Chimaera-lehti, joka käsitteli alkuun lähinnä Diplomacya, mutta kiinnostui numerosta #5 eteenpäin myös D&D:stä. Brittiläisen Clive F. Booth koordinoimaa ‘zineä julkaistiin yhteensä 102 numeroa kesäkuun 1975 ja heinäkuun 1983 välillä. Lehdykkä keskittyi lähinnä postipeleihin, joista alkuun ylivoimaisesti suosituin oli tosiaan Diplomacy. Pikkuhiljaa ilmaantui muitakin postipelejä, monet niistä fantasia- tai scifi-aiheisia. Myös samoihin aikoihin britteihin ilmaantunut D&D:kin kiinnosti ‘zinessä alkuun etenkin postipelipotentiaalinsa vuoksi.
Roolipeleistä kuuluu lisää vuoden 1976 numerossa #11, jossa on Empire of the Petal Thronen esittely. EotPT:sta povataan esittelyssä yksityiskohtaisimpaa koskaan julkaistavaa fantasiapeliä –ennustus pitänee ainakin osittain paikkansa? Samassa numerossa aletaan pyörittää postipelinä myös GDW:n pseudoroolipeliä En Garde!, jossa seikkailee sellaisia hahmoja kuin Noah Speke De Inglisch ja Charles Hercule de Thingy. Pelit kiinnostivat toisin sanoen sen ajan yleisöä hyvin laajasti, meininki ei ollut kovinkaan vakavaa ja postipelejä pelaavat kokeilivat mielellään kaikenlaista uutta
Varsinaista D&D-sisältöä alkaa löytyä enemmän numerosta #18 eteenpäin, ensin lähinnä Paul Cookin Hope Castle -seikkailuiden muodossa, myöhemmin myös ihan kampanjaraporteina. Numerossa #18 alkaa myös Avalon Hillin Outdoor Survival 14 hengen postipelinä, joten voidaan todeta että kaikki D&D:n syntyyn osallistuneet keskeiset vaikutteet olivat kiirineet Atlantin ylitse muutamassa vuodessa. Cookin D&D-kampanjasta julkaistaan ‘zinessä kaksi luolastoa, joista ensimmäisen yhteydessä on tämä loistava intro:
Hope Castle is situated on the borders of the great empire of the Conans. It was built thousands of years ago by the gold dragons – for then they were still plentiful and prosperous – as time went by, various dynasties destroyed most of the great dragons, including Shaeron, the oldest and greatest of them all. As a last piece of great working the remaining dragons built the dungeons to the castle, hiding much of their gold therein, and creating various monsters to guard their treasure. (Paul Cook, Chimaera #18)
Hope Castle on monella tapaa todella “raakilemainen” luolasto. Koska yhteisiä kulttuurisia käytänteitä seikkailujen tekemiselle ei 70-luvulla vielä varsinaisesti ollut, pohjaavat sen huonekuvaukset tekijänsä tulkintoihin OD&D:n vaikeaselkoisista ohjenuorista. Hope Castlen kuvaukset ovat hyvin minimaalisia, esim. “Acid fountain” tai “Three orcs guarding fear wand”. Tällaisia kuvauksia pidettiin ilmeisesti ihan riittävinä julkaistavalle luolastolle, ja kyllähän niiden avulla ihan hyvin peliä vetää!
Hope Castle on lyhyydestään huolimatta varsin mielenkiintoinen seikkailupaikka. Kyseessä ei ole mikään putkijuoksu, vaan suunnittelussa on huomioitu paljon erilaisia etenemisvaihtoehtoja. Kartassa on jonkin verran käytävien muodostamia vaihtoehtoja, sekä useita alaskäyntejä. Mikäli alakerran huoneista (niitä ei seikkailu käsittele) pääsee yhtä monipuolisesti ylöspäin, muodostaa luolasto varsin kiinnostavia “luuppeja”, ja on siten koettavissa verrattain monella tavalla. Hauska myös huomata että mukana on useita eri faktioita, eikoishuoneita ja ansoja. Kaikki D&D:n parhaat puolet ovat siis jo läsnä!
Cookin seuraava luolasto ilmaantuu Chimaeran numerossa #23. The Temples of Set and Seker on jo paljon monimutkaisempi kyhäelmä, jossa kuvataan Gods, Demi-Gods & Heroesin (1976) inspiroimana kahden eri jumalan palvontaan erikoistuneet temppelit. Temppeleiden huoneet ovat täynnä yliluonnollisia erikoisuuksia, kuten hämähäkeiksi muuttuvaa ruokaa, taikapeilejä ja loputtomia portaita. Mukana on toki myös neitsyiden uhraamista jumalille, joten varsin lähellä D&D:n alkuperäisiä “miekka & magia” -vaikutteita liikutaan.
Samassa numerossa alkaa Dave Tantin organisoima D&D-postipelikampanja, jota on suunniteltu jo numerosta #19 asti. Kampanjan nimi on The Pits of Cil ja se sijoittuu post-apokalyptiselle maapallolle, jota asuttavat oudot hirviöt. Peli alkaa sillä että luolastoa lähtee tutkimaan yksitoista eri pelaajan ohjaamaa ryhmää, joista jokainen saa käyttöönsä varsin muhkean kokemuspistemäärän jo ennen pelin alkua. Siitä syystä The Hill Booth Boysin ja Leviathan’s Angelsin kaltaiset seikkailijaryhmät sisältävät jo kampanjan käynnistyessä jopa seitsemännen tai kahdeksannen tason hahmoja ja näiden seuraajia.
Monen seikkailijaryhmän koluama luolasto ei siis ole mikään uusi idea! Täytyy kuitenkin huomioida, että formaatin ongelmat korostuvat postipelimuodossa. Kun pelaajat lopettavat ryhmänsä ohjaistamisen, muuttuvat sen jäsenet muutaman pelikerran jälkeen kaoottisiksi. Näistä villeistä seikkailijaryhmistä muodostuu kampanjan edetessä todellinen uhka. Koska luolaston tutkiminen on postipelissä varsin hidasta, mutta tunnetuilla alueilla liikkuminen verrattain nopeaa, muodostuu toisia seikkailijaryhmiä tai kaoottisiksi muuttuneita ex-seikkailijoita vastaan taisteleminen keskeiseksi osaksi peliä.
The Pits of Cil jatkui neljä vuotta ja yhteensä yli 850 kirjettä ennen kuin se loppui Chimaeran numerossa #69 (1980). Pelinjohtaja Dave Tantin mukaan suurin ongelma oli hylättyjen pelaajaryhmien kaoottisiksi muuttuneet jäänteet, jotka hankaloittivat aktiivisten pelaajien elämää. Pelaajamäärä oli numeroon #62 pudonnut jo kymmeneen, kun se parhaimmillaan oli neljäkymmentä. Kun luolastossa pyörii jokaista seikkailijaryhmää kohtaan neljä hylätyistä seikkailijaryhmistä muodostunutta “rival adventuring partyä”, on niitä vastaan taistelemisessa ymmärretävästi jo liikaakin tekemistä.
Chimeaeran varhaiset luolastot ja monen pelaajaryhmän kampanja ovat nykynäkökulmasta äärimmäisen kiinnostavia. Ne ovat helposti tunnistettavissa D&D:ksi, mutta sisältävät ainesosia jotka olisivat voineet kehittää roolipelejä toistaiseksi tuntemattomiin suuntiin. Pits of Cilin kaltainen ylätkylläinen PvP muodostuu peruskauraksi vasta MUD:n ja MMORPG:n myötä, eikä sitä juurikaan nähdä pöytäroolipeleissä missään vaiheessa. Muutenkin kiinnostavaa kuinka paljon Chimaeran erilaisilla postipeleillä (esim. Kingmaker, Warlord) on yhteistä varhaisten tietokonepelien kanssa. Vaikutteet totisesti virtasivat pöytäpeleistä tietokonemaailmaan!
Bongasin Chimaeran olemassaolon alun perin Melanin blogista Beyond Fomalhaut ja oma juttuni pohjaa pitkälti Melanin analyysiin. Kiinnostuneiden kannattaa siis lukea sieltä lisää!
1 comment