Rythlondar

Nykynäkökulmasta on joskus vaikeaa käsittää sitä, minkälaisia roolipelaaminen on kaukaisella 1970-luvulla ollut. Sen ajan pelaamisesta on säilynyt hyvin vähän luotettavaa tietoa, varsinkin kun tiedetään että ihmisen muisti uppaa muokkaamaan menneitä tapahtumia muistelijan myöhempien mielikuvien ja -piteiden mukaiseksi. Joitain alkuperäislähteitä pelaamisesta sentään on olemassa, esimerkiksi Risus Monkey -blogin sivuilta jo useita vuosia löytynyt Rythlondar-kampanjakuvaus, jossa todellakin riittää ihmettelemistä jälkipolville.

Rythlondar-kampanja kesti vuodesta 1975 vuoteen 1977, joten siitä saa aika autenttisen (ja pitkäjaksoisen) kuvan siitä, minkälaista pelaaminen alkuaikojen roolipelikampanjassa on voinut olla. Rythlondar on alkuun neljän eri pelinjohtajan jakama maailma, joka paisuu muutaman vuoden kuluessa parhaimmillaan kuuden eri pelinjohtajan vetämäksi. Kampanjakuvauksesta saa sellaisen kuvan, että kampanjan hahmot ovat voineet liikkua vapaasti eri pelinjohtajien vetämien luolien ja alueiden, esim. Castle Morbunduksen, the Weirin, the Caverns of Rythwoodin ja the Dungeons of Pallin, välillä.

Rythlondar

Vaikkei Rythlondarista tarkasti käy ilmi, miten siirtyminen eri pelinjohtajien hallitsemien alueiden välillä on käytännössä tapahtunut, on niinkin monen eri pelaajan ja pelinjohtajan jakaman maailman järjestäminen nykynäkökulmasta vaikuttava. Kampanjamaailman organisoimisen on täytynyt olla varsin työläs projekti, joka kenties osaltaan selittää sen, että Rythlondar lopulta oli vain lyhyaikainen kokeilu. Se myös herättää kysymyksiä pelin käytänteistä, joista kuulisin mielelläni lisää!

Toki täytyy muistaa, ettei Rythlondar ole mikään keskivertoroolipeli. Se on kampanjana vakavammasta päästä ja ainakin osaa sen pelinjohtajista on kiinnostanut maailmanluonti myös roolipelaamisen ulkopuolella. Mistään keskivertokampanjasta tai pelkästä hauskanpidosta ei siis ole kyse, vaan pikemminkin vakavasta yrityksestä luoda jaettu fantasiamaailma roolipelaamalla. Rythlondaria voisikin kuvata astetta kunnianhimoisemmaksi roolipelikampanjaksi, joka kenties vertautuisi luontevasti MMORPG-kiltoihin tai vaikkapa Lindefirioniin.

Rythlondar2

Rythlondaria lukiessa käy myös ilmi, että 1970-luvun pelaaminen on ollut yllättävän samankaltaista myöhemmän roolipelaamisen kanssa. Silmään pistää esim. kuvaus miniatyyrien hyödyistä ja haitoista:

Remember that this is a short outline, and the DM will have to resolve arguments and add any extra rules for the desired degree of realism; on the other hand, it is a game and excessive attention to minutiae will slow the game. We have not striven for perfect realism, only for playable balance.

Toisaalta kampanjakuvauksesta huomaa varsin kouriintuntuvasti, miten yleistä hahmojen kuolemat olivat: aika monella tehtävällä on menetetty jopa puolet luolastoon lähteneistä, vaikka porukkaa on lähtökohtaisestikin ollut pitkälle toistakymmentä. Lisäksi löytyy selvennyksiä D&D:n klassisille aukkokohdille, kuten sille mistä saa kokemusta ja onko avuttomien vihollisten tappaminen lainmukaista. Samat keskusteluthan jatkuvat yhä nykyäänkin, joten aika iättömien kysymysten äärellä ollaan.

Experience points are awarded only for monsters killed and for treasure gained. Sleeping, Charming, or driving off monsters will not gain experience unless the monsters are then killed. It is now considered “lawful” for you to kill sleeping or charmed monsters. Also, the automatic effect of clerics upon Undead does not gain EP.

 


Comments

Rythlondar — 3 Comments

  1. Pingback: Varhaista D&D-pelaamista Chimaera-zinessä | Limun Ropellukset

Leave a Reply