Onneksi olkoon, Tom Moldvay!

Olen monesti maininnut Tom Moldvayn nimen blogissa. Vuonna 2007 kuollut Moldvay muistetaan varmasti parhaiten Basic D&D -säännöstöstään, eli TSR:n vuonna 1980 julkaisemasta Moldvayn “punalaatikosta”. Monet pitävät sitä säännöiltään ylivoimaisena D&D-iteraationa, parempana ja selkeämpänä kuin pari vuotta myöhemmin julkaistu ja suomeksikin käännetty Mentzerin “punalaatikko”, joka pitkälti seuraa Moldvayn jalanjälkiä. Itse olen vain selaillut alkuperäistä Moldvayn D&D:tä, mutta… Continue reading Onneksi olkoon, Tom Moldvay!

Pelaajat pelaajahahmoina

Olen jo jonkin aikaa miettinyt uutta nykypäivään sijoittuvaa kampanjaa. Ideana on luoda pelaajahahmot kampanjassa pelaavien oikeiden ihmisten pohjalta, niin että kaikki ikään kuin pelaavat itseään. Hahmojen ominaisuudet määritetään TimeLords-pelin hengessä esikuviensa kaltaisiksi niin, että voimakkuus liittyy pelaajan kykyyn punnertaa ja vetää leukoja, älykkyys älykkyystestin tulokseen jne. Kampanjan säännöiksi olen kaavaillut D20 Call of Cthulhua, lähinnä… Continue reading Pelaajat pelaajahahmoina

Ajan ja paikan tuolla puolen

Viime aikoina olen fiilistellyt Tom Moldvayn Lords of Creation -multigenre-roolipeliä, joka julkaistiin aikoinaan Avalon Hillin toimesta vuonna 1983. Pelissä pelaajahahmot liikuvat erilaisten maailmojen välillä, niin että samat hahmot seikkailevat niin fantasia-, kauhu- kuin scifimaailmoissakin. Tällainen multiversumin haltuunotto, jossa hahmot liikkuvat erilaisten ulottuvuuksien välillä, on aina tuntunut kiinnostavalta. Netistä löytyvien arvosteluiden (täällä, täällä ja täällä) mukaan… Continue reading Ajan ja paikan tuolla puolen