Mitä roolipelejä olen pelannut?

Useimmat roolipelit ovat perussäännöiltään aika samanlaisia. Siitä huolimatta pelipiireissä kiistellään paljon sääntöjen eduista muihin nähden. Silloin pienetkin yksityiskohdat säännöissä voivat tuntua merkityksellisiltä. Pidän itsekin jossain määrin sääntöjen lueskelusta ja vertailusta, joskin sääntönippeliys on viime vuosina saanut monen kohdin väistyä erilaisen … Continue reading

Korkeafantasian puolustuspuhe

Suomessa on aina pidetty vähän rosoisemmasta fantasiasta. Fantasiapeleistä RuneQuest, Rolemaster ja Harn ovat olleet suuressa suosiossa. Muissa genreissä Twilight: 2000:n kaltaiset simulaatiohenkiset olivat kovinta huutoa 90-luvulla, ja lienevät suosittuja edelleen. Muutkin realistiset ja “elämänmakuiset” pelit ovat keränneet pelaajia jo pitkään, mikä … Continue reading

200. blogikirjoitus

Niklas: Limun ropellukset on edennyt kunnioitettavaan kahdensadan blogikirjoituksen ikään. Touhu on syksyn ajan jatkunut pitkälti entisenlaisena, joskin kirjoitusten tahti on vähän hiipunut kesän määristä. Kaikki näyttää kuitenkin tulevaisuuden suhteen valoisalta, sillä Limun Ropellusten maailmanvalloitussuunnitelma etenee suunnitelmien mukaan. Mutta mistä tässä kaikessa on oikein … Continue reading

“Ja sodan koirat irroittaa”

Pienen väliamerikkalaisen Megeran tasavallan asiat ovat viime aikoina muuttuneet yhä huonompaan suuntaan. Commandante Manuel Ortega kaappasi vallan vuonna 1970, ja on 30-vuotisen hallituskautensa systemaattisesti keskittänyt maan luonnonvarat harvavaltaisen eliitin käsiin. Kansa näkee nälkää Ortegan solmiessa yhteistyösopimuksia kansainvälisten suuryritysten kanssa, mutta Ortegan … Continue reading

Ajatuksia pelistä: Twilight 2000 1ed.

Päätin palata pitkän tauon jälkeen takaisin kirjoittavaan kokoonpanoon. Vaikka olenkin ollut poissa se ei tarkoita kuitenkaan, että roolipelit olisivat olleet täysin paitsiossa. Seuraavassa kirjoitan joitakin ajatuksia, joita heräsi lyhyehkön kampanjakokeilun aikana Twilight 2000 1. editionia pelailessamme.. Säännöt: Sääntökirja noudattelee klassista … Continue reading

Twilight: 2000 ja sodan avoin maailma

Iimu on alkanut vetämään Roll20-alustan avulla pelattavaa Twilight: 2000 kamppanjaa. Twilight: 2000 on todellinen roolipelien klassikko kasikytluvulta, ajalta jolloin ydinsodan uhka leijaili maailman yllä ihan eri tavalla kuin nykyään. GDW:n julkaiseman Twilightin tulkinnassa maailma on suistunut (rajoitetun) ydinsodan jälkeiseen anarkiaan, … Continue reading

Totta vai tarua?

Roolipelien yhteydessä puhutaan vähän väliä pelien ja pelaamisen realistisuudesta. Useimmiten realismia kaivataan lisää, mutta mitä sillä loppujen lopuksi tarkoitetaan? Jos jokin tapahtuma, hahmo tai teko ei ole realistinen, niin mitä se sitten on? Kuinka realistisia tai epärealistisia kuvitteelisen maailman tapahtumat … Continue reading

50. blogiposti!

Kun viisi kuukautta sitten aloittelimme tätä blogia Ilmarin kanssa, ei varmaan kumpikaan osannut sanoa mihin se oli menossa. Selvää oli että halusimme kirjoittaa roolipeleistä, niiden historiasta ja erilaisista pelityyleistä. Yhtenä ajatuksena oli myös kehittää jotakin uutta. Meitä kumpaakin kiinnosti roolipelaaminen … Continue reading