Vuosi 2024 on saatu päätökseen, joten lienee taas paikallaan vähän muistella viime vuoden pelejä. Roolipelejä tuli edelleen pelattua viikottain, useimmiten jopa kaksi kertaa viikossa, ja aika montaa pelikertaa tuli myös johdettua. Kun mukaan lasketaan myös muut pelit, kertyi pelitunteja vuoden aikana ihan mukavasti. Roolipelirintamalla eniten edistyi Avalon-kampanja, jota pelattiin yhteensä parikymmentä kertaa. Avalonin maailma on… Continue reading Vuoden 2024 pelit
Tag: Salaperäinen saari
Luolasto linnakkeena
Kampanjaidea: Kaapparit Itämerellä
Olisi välillä kiva pelata jotakin historiallista roolipeliä. Salaperäisen saaren fantastinen 1600-luku oli oikein hauskaa, mutta varsinaisesta historiallisuudesta siinä ei ollut kyse, vaan kampanja oli tiiviisti kiinni seikkailukirjallisuuden perinteissä ja D&D-troopeissa. Yksi hieman historiallisempi idea mikä on pyörinyt mielessä jossakin vaiheessa on ns. saltbox-kampanja Itämerellä Vitaaliveljien aikaan 1300-luvun lopulla, aikana jolloin Ruotsin kuningas Albrekt Mecklenburgilainen kamppaili… Continue reading Kampanjaidea: Kaapparit Itämerellä
Salaperäinen saari post mortem
Pelasimme tämän viikon keskiviikkona loppuun puolitoista vuotta kestäneen Salaperäinen saari -kampanjamme. Kampanjaa pelattiin yhteensä 22 pelikertaa, mutta niin että välissä oli välillä jopa useiden kuukausien taukoja. Intensiivisimmät pelirupeamat ajoittuvat tämän vuoden kesään, alkukevääseen, viime vuoden kesään ja puolentoista vuoden takaiseen tammi-helmikuuhun. Salaperäinen saari on perusluonteeltaan hiekkalaatikkokampanja, jossa vuoden 1650 ranskalaiset tutkimusmatkailijat tutkiavat eteläiseltä Tyyneltä valtamereltä… Continue reading Salaperäinen saari post mortem
Pelivuosi 2023
Vuosi lähenee loppuaan, joten lienee paikallaan hieman kerrata mitä kaikkea on tullut pelattua. Meneillään on tällä hetkellä kolme aktiivisesti pelinjohtamaani kampanjaa, joista Sheirtalariin tällä hetkellä sijoittuva kampanja on pitkäikäisin 84:llä pelikerrallaan ja yli kymmenen vuoden iällään. Toiseksi vanhin kampanja Avalon on puolestaan kestänyt pari vuotta ja 37 pelikertaa ja Salaperäinen saari vasta alle vuoden, jona… Continue reading Pelivuosi 2023
Save vs. death
Pelaajahahmojen kuolemat ovat D&D:n kauheimpia ja kauneimpia asioita. Joskus hahmo kuolee aivan turhaan, toisinaan kohtaloa on koeteltu jo liiankin kauan. Melkein aina kuolema kuitenkin jää mieleen. Nykypelaajalle saattaa tulla järkytyksenä, ettei alle yhteen kestopisteeseen pudonneella hahmolla ole enää paluuta vanhan koulukunnan peleissä. Ja vaikka D&D:stä löytyy kaikenlaista kuolleiden hahmojen henkiinherättämisikeinoja, ovat sen tason taiat usein… Continue reading Save vs. death
Kokemuksia Salaperäiseltä saarelta
L’Île Mysterieuse: Weapons and armor
WEAPONS AND ARMOR ARMOR AND SHIELDS ITEM AC PRIZE WEIGHT SPECIAL Helmet – 10gp 1/3 Can not use ranged weapons at long range, surprise -1, fortitude saving throw against critical hits. Shield AC+1 10gp 1 – Gambeson AC+1 10gp 1 Can be combined with other armor sets Leather armor AC2 20gp 2 – Hide armor… Continue reading L’Île Mysterieuse: Weapons and armor
L’Île Mysterieuse: Equipment
ENCUMBRANCE Encumbrance is designated in encumbrance points. A character can carry as many encumbrance points as their strength score without any penalties. When carrying encumbrance points up to two times their strength score, characters are considered encumbered, which gives them a 50 % slower movement score, makes them automatically surprised and gives them an initiative… Continue reading L’Île Mysterieuse: Equipment
L’Île Mysterieuse: Character Classes
CHARACTER GENERATION Roll 3d6 for each ability in order. Re-roll characters without a positive ability bonus. 3d6 x 20gp of starting gold. Characters start with maximum HP at first level. AC is 10+dex+armor. Characters start play with a shared mule, one weeks worth of iron rations / pc and a ten man tent. ABILITIES Strength:… Continue reading L’Île Mysterieuse: Character Classes