Alkemia on kiehtova ja pitkälti unohdettu uskomusjärjestelmä, joka painui kutakuinkin täysin unholaan empiriaan pohjaavan kemian astuttua näyttämölle 1800-luvulla. Silti alkemia voisi hyvin esiintyä paljon keskeisemmässä roolissa roolipeleissä, onhan se tärkeä osa keskiaikaa, mutta myös fantasiakirjallisuutta. Siitä huolimatta en ainakaan itse ole vielä löytänyt tyydyttävää ja kokonaisvaltaista alkemiasysteemiä, joka kertoisi minkälaisia komponentteja tarvitaan taikajuomien ja -esineiden… Continue reading Alkemiasysteemi
Category: Pohdintaa
Vuoden 2025 pelit
Viime vuonna tuli taas pelailtua kaikenlaista. Roolipelirintamalla jatkoimme Basic Fantasyllä pyörivää sadunomaisesta keskiajasta ponnistavaa Avalon-kampanjaamme, jossa nähtiin taas kerran luolastokoluamista, mutta myös massataisteluita ja sekä Yliseen että Aliseen maailmaan sijoittuvaa heksaryömintää. Meneillään on monenlaisia tarinankaaria, joista päällimmäisenä nyt tulevaisuudesssa häämöttävä uusi sota. Kampanjaa on nyt pelattu laskujeni mukaan 82 pelikertaa, joista ensimmäiset kymmenen eri hahmoilla… Continue reading Vuoden 2025 pelit
Hyena Child
Massataistella vaiko ei?
Viime aikojen kampanjakuulumisia
Resident Evilin kauhu ja kiehtovuus
Dark and Darker koukuttaa!
Kirjoittelin puolitoista vuotta sitten Dark and Darker -tietokonepelistä, jossa maksimissaan kolmen hengen seikkailijaporukat suuntaavat synkeisiin luolastoihin aarteiden ja rikkauksien toivossa. Mukana ovat Dungeons & Dragonsista tutut hahmoluokat, mutta PVPVE-henkisessä pelissä ei taistella vain hirviöitä, vaan myös muita pelaajaryhmiä, vastaan, joten jännitettävää riittää monella rintamalla! Mietiskelin viimeksi että peliä olisi kiva kokeilla jos vain löytyi sopiva… Continue reading Dark and Darker koukuttaa!
RuneQuest vuonna 2025
The Legend of Robin Hood
Kirjoittelin kuukausi sitten Robin Hoodin tarinoihin pohjautuvasta kampanjaideasta, mutta unohdin täysin mainita The Legend of Robin Hood -nimisen lautapelin vuodelta 1979! Joe Bision suunnittelema ja Avalon Hillin julkaisema peli on kahden hengen lautapeli, jonka juuret ovat Magic Realmin ja Knights of Camelotin tapaan syvällä strategiapelaamisen perinteessä. Kyseessä on kaksinpeli, jonka pelaajat ohjaavat Robin Hoodin iloisia… Continue reading The Legend of Robin Hood
Kampanjaidea: Sherwoodin rosvot
Olen viime aikoina pohdiskellut (taas kerran) uutta kampanjaa, tällä kertaa Swords and Schlock -blogin kirjoituksen The Bandit Game innoittamana. Ajatuksena on pelata Sherwoodin metsän rosvojen tyylinen kampanja, jossa pelaajat ohjaavat lainsuojattomia hyväntekijöitä, jotka jakavat pahoilta ja ahneilta vallanpitäjiltä viemäänsä rahaa köyhille. Ajattelen tätä itse aika hallittuna kampanjana, joka voisi kestää vaikkapa 20–50 pelikertaa. Oleellista itselle olisi se, että pelialue… Continue reading Kampanjaidea: Sherwoodin rosvot
