Suurin osa lukijoista on varmaan tietoisia että Paradoxin Crusader Kings 2 oli viime viikolla ilmaiseksi ladattavissa Steamin kautta. Nyt peli on taas maksullinen, mutta mainostempaus on nostanut kuusi vuotta vanhan pelin uudestaan parrasvaloihin. Ja ilmaiseksihan sai pelkän peruspelin, kaikki lisäosat pysyivät maksullisina. Tempaus sai minutkin latailemaan, lähinnä sen vuoksi että pidin aikoinaan paljon Crusader Kings ykkösestä ja ajattelin että pääsisin suorilta nauttimaan myös kakkosesta. Kakkosessa on kuitenkin niin paljon enemmän nippeleitä ja yksityiskohtia, että opetteluun meni käytännössä useampikin tunti. Nyt peli jo sujuu, mutta on se niin monimutkainen, että vasallien tyytyväisinä pitäminen ja sotiminen samanaikaisesti ei vielä oikein taivu.
Peli on ihailtavan monipuolinen mallinnos keskiaikaisesta elämäntavasta, mutta osa monimutkaisuudesta johtuu kyllä ihan puhtaasti myös surkeasta käyttöliittymäsuunnittelusta. Tarvittava tieto on siroteltu sinne-tänne eri välilehdille ja piilopaikkoihin, eikä mistään oikein tunnu saavan tyydyttävää yleiskuvaa hallittavista alueista. Se ei sinänsä ole mikään uutinen Paradoxin pelejä aikaisemmin pelanneille, sillä sama ongelma on vainonnut firman pelejä alusta asti. Jo valmiiksi monimutkainen peli saadaan vaikuttamaan todellisuutta monipuolisemmalta surkealla käyttöliittymäsuunnittelulla, etenkin kun pelintekofilosofiana tuntuisi olevan pelkkä asioiden simulointi elegantin pelikokemuksen tai abstrahoinnin sijaan.
On Crusader Kings 2 kuitenkin ihan mukiinmenevä peli, ja jonkinlainen addiktiotaso on päällä tälläkin hetkellä. Peliä pelatessa on myös tullut pohdittua miten sen feodaaliajan mallia voisi käyttää roolipelikampanjan osana. Ehkä suurin yskittäinen oivallus on, että vasallit ovat lähtökohtaisesti epälojaaleja, eikä sisällissodilta lopulta edes voi välttyä. Kun naapurikreivikunnan sekopää juonittelee jatkuvasti selkäsi tavalla ja yrittää kaikin keinoin päästä kanssasi tukkanuottasille, ei auta kuin ruveta tekemään vastasuunnitelmia. Miten kelmin saa vangittua ja teloitettua mahdollisimman vähin seurauksin? Entäpä kuinka täyttää tyhjänä ammottava valtionkassa kiinni otettujen ruhtinaiden lunnasrahoilla?
Crusader Kingsin machiavellimäisestä maailmasta voi rivien välistä lukea, kuinka valta korruptoi aina, tavalla tai toisella. Korruptio on ilmaistu hahmojen keräämien traitien avulla, ja pelaaja saa olla aikamoinen velho että pystyy välttämään kaikki negatiiviset ominaisuudet tai muuten vain pitämään hallitsijansa hengissä. Hahmon keräämiä traiteja ei voi täysin hallita, jossa taitaa lopulta piillä systeemin viehätysvoima. Täydellisen hahmon kehittely suotuisia geenejä yhdistelemällä ja hyvän kasvatuksen avulla on juuri sopivasti peli (eikä pelkkä simulaatio), että siitä voi nauttia kerta toisensa jälkeen. Ja sinänsä pelihahmon jälkeläisille periytyvät ominaisuudet sopii systeeminä pitkään roolipelikampanjaan paremmin kuin hyvin…