Viime päivinä on tullut pelattua muutama matsi Ares Gamesin uudehkoa War of the Ring -lautapeliä. Kyseessä on siis Taru sormusten herrasta -aiheinen keskiraskas strategiapeli, jossa liikutellaan armeijoita, mutta yritetään samalla viedä sormusta Mordoriin. Pelin perushommat ovat kunnossa, sormuksen kuljettaminen hoituu sopivan abstraktisti ja armeijoiden siirtelyssä on paljon strategisia ja taktisia valintoja. Myös teema toimii, joten kaikki tuntuu oikein paljon Keski-Maalta, lähinnä kiitos kiinnostavien toimintakorttien ja pelin todella hienojen komponenttien. Tuotantoarvosta kertoo ehkä parhaiten se, kuinka pelissä liikuteltavilla sankareilla, joita on yli kymmenen, on jokaisella oma muovinen miniatyyrinsä!
Pelaaminen pyörii pääasiassa toimintanoppien ympärillä. Vapaiden kansojen pelaajalla on alussa vain neljä noppaa, kun Pimeyden voimilla on seitsemän. Noppia voi saada lisää pelaamalla laudalle keskeisiä hahmoja, kuten Sarumanin tai Gandalf Valkoisen. Toimintanopilla tehdään kaikenlaista, mm. liikutellaan armeijoita ja sankareita, pelataan kortteja, sekä liikutetaan koko ajan piilossa kulkevaa sormuksen retkikuntaa. Kun armeijoita on pöydällä kymmeniä, kädessä kuusi tietyt olosuhteet vaativaa korttia ja liikkuvia osia muutenkin älyttömästi, on kierroskohtaisia siirtovaihtoehtoja ihastuttavan paljon, jopa liikaa.
Pidin erityisesti siitä, kuinka Vapaiden kansojen pelaajan on säästeltävä muutenkin rajallisia resurssejaan, ja pohdittava edistääkö retkikuntaa, vai yrittääkö pelastaa jonkin Pimeyden voimien uhkaaman kansan örkkien kurimukselta. Sauronin pelaaja joutuu puolestaan pohtimaan, moneenko eri kohteeseen lähtee hyökkäämään, mutta myös kuinka paljon käyttää resurssejaan sormuksen löytämiseksi. Peli on myös Vapaille kansoille sopivan vaikea, sillä pelaaminen tuntuu todella hankalalta ennen kuin sopiva kortti-sankari-kombinaatio sitten lopulta osuu silmään. Lopputulos on oikein hyvä peli, joskin muutama seikka on jäänyt hieman kaihertamaan.
Perusnoppien heittelyyn perustuvat taistelut ovat ihan kiinnostavia, varsinkin stronghold-mekaniikka tarjoaa Vapaiden kansojen pelaajalle keinoja selvitä örkkien loputtoman vyöryn alla. Taisteluissa on myös paljon kirjoista tuttua eeppisyyttä, kun yksi ainoa sankari ja sen mukanaan tuoma erityistapahtuma voi kääntää muuten selvän taistelun kulun täysin. Aluksi tuntui että Vapaat kansat voivat vähän turhankin helposti vetäytyä Pimeyden voimien edeltä ilman että kärsivät mainittavia tappioita, mutta toisaalta strongholdit rajaavat puolustavien joukkojen määrän niin pieneksi, ettei se lopulta taida edes kannattaa.
Suuremmat ongelmat löytyvät selkeydestä. Pelin kartta on jokseenkin valju, ja myös sääntöjen näkökulmasta epämääräinen. Muutaman kerran olemme pelatessa missanneet missä on vuoria ja missä ei. Se on lautapelin kohdalla miltei anteeksiantamatonta, varsinkin kun kyseessä on jo pelin toinen laitos. Kartta on myös kovin geneerinen, sillä vaikka siihen on piirretty jokia ja muita maaston muotoja, ei niillä ole pelin kannalta mitään merkitystä. Olisin kaivannut karttaan lisää Tolkienin omien karttojen dramatiikkaa ja lisäksi maantieteellisesti merkityksellisiä pullonkauloja ja paikkoja sinne-tänne, sekä jokien ja muun maaston vaikutusten mallintamista. Osa käytetyistä symboleista on todella hankalasti tulkittavissa ja moni pelin monimutkainen setup-yksityiskohta olisi hyvin voinut näkyä myös kartalla. Lisäksi haltioiden, rohanilaisten, gondorilaisten ja pohjoisen miesten johtaja- ja eliittifiguurit ovat aivan liian saman näköisiä, jolla on rajallisiin joukkomääriin perustuvassa pelissä ihan oikeasti väliä.
Pahimmat ongelmat löytyvät säännöistä. Ne ovat todella epämääräiset, joka ei lainkaan auta pelin aika omintakeisten mekaniikkojen avaamisessa. Keskeiset käsitteet on selitetty liian pitkästi, pääsääntöisesti toimintakohtaisesti, niin ettei niiden vaikutusta muihin pelielementteihin missään vaiheessa avata. Lisäksi pelissä on paljon erikoiskäsitteitä, joita avataan vähän vaihtelevasti eri puolilla. Olisin kaivannut selkeää esitystä pelin eri elementtien vaikutuksesta toisiinsa, sekä hyviä taulukoita joukkojen ja johtajien kyvyistä. Nyt sääntöjen tavaamiseen menee aivan pitkään, eikä epäselviä kohtia avata missään.
Loppujen lopuksi War of the Ring on hyvä peli, jossa on erinomaiset perusmekaniikat, mutta myös joitain aika pahoja puutteita. Vaikka miniatyyrien ja noppien tuotantoarvot ovat korkeat, olisin kaivannut enemmän pelin esikuvana toimineen alkuperäisen SPI:n War of the Ringin (1977) kartan dramatiikkaa. Lisäksi säännöistä puuttuu pelin avainkäsitteiden ja sääntömekaniikkojen selkeämpi avaaminen, joka tekee pelistä vähän turhankin takkuavaa. Ehkäpä tätä voi silti suositella, joskin pienin varauksin, ainakin hieman edistyneemmille lautapelaajille.