Kampanjaidea: Haamulinna

Monet roolipeliseikkailut sijoittuvat Forgotten Realmsin kaltaisiin geneerisiin korkeafantasiamaailmoihin. Muitakin vaihtoehtoja, vaikkapa miekka ja magia -henkisiä barbaarimaailmoja, tietysti on, mutta seikkailujen ja julkaistujen kampanjoiden pääpaino on silti geneerisessä “D&D-fantasiassa”. Yksi aikoinaan suosittu roolipelityyli oli goottilainen romantiikka ja kauhu, mutta siitä on suodattunut D&D-fantasian nykyiseen muotokieleen vain pieniä hippusia. Goottilaisen romantiikan ja kauhun ytimessä on nykyisin kliseisiksi… Continue reading Kampanjaidea: Haamulinna

Koronavuosien pelit

Taas on vuosi vierähtänyt, ja jonkin verran on tullut koronasta huolimatta pelailtua roolipelejä ja muuta. En tainnut viime vuoden lopulla lainkaan kirjoittaa tällaista “vuosiraporttia”, joten käsitellään nyt sitten samalla kaksi viimeistä vuotta samassa kirjoituksessa. Korona on tietysti haitannut pelaamista aika paljon, mutta toisaalta pistänyt vauhtia etäpelaamiseen. Katselin että olen pelannut viimeisen kahden vuoden aikana etänä… Continue reading Koronavuosien pelit

Castle Xyntillan

Koska Melanin (aka Gabor Luxin) Swords & Wizardry -systeemille julkaisema Castle Xyntillan on kerännyt viime aikoina runsaasti kehuja niin päädyin pohdiskelemaan pitäisikö seikkailu oikein hankkia. Siitä ei taida olla toistaiseksi myynnissä kuin fyysinen ja kovakantinen versio (jonka mukana tulee toki pdf), joten ei auta muu kuin sijoittaa kuolleeseen puutavaraan. Melan mainitsee blogissaan että Castle Xyntillanin… Continue reading Castle Xyntillan

Echoes from Fomalhaut

Gabor Lux aka Melan on julkaisemassa ensimmäisen numeron OSR-fanzinestaan Echoes from Fomalhaut. PDF-teaseri on vapaasti ladattavissa Melanin blogista Beyond Fomalhaut, ja siinä on mukana osa lopullisen sisällöstä. Lopullisessa julkaisussa näyttäisi olevan kaikenlaista OSR-henkistä sisältöä, aina satunnaistaulukoista ja talon säännöistä lyhyisiin seikkailuihin. Melanin tuottaman materiaalin laatu on tunnetusti korkealla ja teaserin perusteella lehti on oikein hyvä.… Continue reading Echoes from Fomalhaut

Parasta D&D:lle julkaistua seikkailumateriaalia, ilmaiseksi…

D&D-seikkailujen tekeminen on vaikeaa. Useimmat julkaistut jutut tuntuvat keskittyvän aivan liikaa epäolennaisuuksiin, kuten tavallisten huoneiden kuvailuun tai seikkailun ohjailemiseen tiettyyn suuntaan. Unkarilainen Gabor Lux, joka tunnetaan myös nimellä Melan, on yksi niistä harvoista jotka osaavat tehdä oikeasti hyödyllistä ja inspiroivaa seikkailumateriaalia. Unvisible Citadel on koonnut hienon listan unkarilaisen Gabor Luxin tekemistä englanninkielisistä seikkailuista ja linkittänyt… Continue reading Parasta D&D:lle julkaistua seikkailumateriaalia, ilmaiseksi…