Koronavuosien pelit

Taas on vuosi vierähtänyt, ja jonkin verran on tullut koronasta huolimatta pelailtua roolipelejä ja muuta. En tainnut viime vuoden lopulla lainkaan kirjoittaa tällaista “vuosiraporttia”, joten käsitellään nyt sitten samalla kaksi viimeistä vuotta samassa kirjoituksessa. Korona on tietysti haitannut pelaamista aika paljon, mutta toisaalta pistänyt vauhtia etäpelaamiseen. Katselin että olen pelannut viimeisen kahden vuoden aikana etänä… Continue reading Koronavuosien pelit

Kuluneen vuoden pelihommia

Vuosi 2019 on ollut keskivertoa raskaampi opiskeluiden ja työn osalta ja välillä on tuntunut ettei hereilläoloaika riitä kaikkeen mitä tarvitsisi tehdä. Se on luonnollisesti rajoittanut myös pelaamista, vaikka säännöllinen roolipelaaminen hienosti purkaakin arkipäivän stressiä ja monotoniaa. Nyt kun on sopiva aika katsoa taaksepäin, huomaan kuitenkin että pelejä on ollut ihan kiitettävästi, ja että moni kampanja… Continue reading Kuluneen vuoden pelihommia

Ei tarpeeksi seikkailtavaa?

Tuntuuko joskus siltä, ettei saatavana ole tarpeeksi seikkailuita D&D:n? Jos näin on päässyt käymään, löytyy täältä kätevä lista vuoden 2000 jälkeen julkaistuista yli 1 500 seikkailusta. Listalla on mukana OSR-henkiset versiot D&D:stä, joten kaikki sisältö pitäisi periaatteessa olla helppo muuttaa miltei mihin tahansa D&D-versioon. Siinä on valtavasti sisältöä! Seikkailujen määrä ei siis ole ongelma, muttei niiden laatukaan… Continue reading Ei tarpeeksi seikkailtavaa?

Top 10 tietokonepelit kautta aikojen

Täysin henkilökohtainen ja subjektiivinen lista niistä peleistä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet mieleen. Bubble Bobble Kahden lohikäärmeen eeppinen seikkailu on parasta co-opia koskaan. Jostain syystä olen eniten mieltynyt PC:n “rikkinäiseen” versioon, NES- ja C64-versiot ovat aivan liian helppoja. Myös MAMElla ja PS-versiolla on tullut pelattua. Itse pelaan useimmiten Bobia ja hienointa on kun yhteistyö pelaa… Continue reading Top 10 tietokonepelit kautta aikojen

Vuosi 2015: 10 parasta!

Vuosi 2015 loppui ja uusi alkoi. Lienee paikallaan kerrata kuluneen vuoden kohokohdat. Mikä oli kiinnostavaa pelien ja pelaamisen suhteen vuonna 2015? Mikä inspiroi ja mikä innoitti? Koostimme Iimun kanssa juhlan kunniaksi omat TOP 10 -listamme. Samalla voidaan juhlistaa sitä, että Limun ropelluksissa meni tänään rikki 50 000 yksittäisen kävijän raja!   Niklaksen vuoden 2015 kohokohdat pelinäkökulmasta, satunnaisessa… Continue reading Vuosi 2015: 10 parasta!