We found 6 results for your search.

Ruotsalaiset roolipelit: Drakar och Demoner

Olen syksyn mittaan kirjoitellut muutamista ruotsalaisista roolipeleistä, mutta yksi peli on jäänyt käsittelemättä, nimittäin legendaarinen Drakar och Demoner (DoD). DoD on monella tapaa ruotsalaispelien kruununjalokivi. Äventyrsspeletin ensimmäisen kerran vuonna 1982 julkaisemasta roolipelistä tuli nopeasti kokonaisen teinipoikasukupolven läpäissyt ilmiö Ruotsissa, jota muistellaan edelleen lämpimästi ruotsalaisissa pelipiireissä. DoD:n ikonisin versio lienee vuoden 1984 toinen laitos, jonka kannessa komeilee Michael… Continue reading Ruotsalaiset roolipelit: Drakar och Demoner

Ruotsalaiset roolipelit: Saga

Tomas Arfertin ja Johan Danforth kynästä lähtöisin oleva Saga vuodelta 2006 lienee Suomessa vähemmän tunnettu ruotsinkielinen roolipeli. Keskiaikaisvaikutteiseen Albioniin sijoittuva peli edustaa koulukunnaltaan “realistista korkeafantasiaa”, joka yhdistelee satuja ja myyttejä todellisen kaltaiseen feodaaliyhteiskuntaan. Myönnettäköön heti alkuun että minulla on senlaiselle genrelle heikko paikka, olenhan kehitellyt vastaavanlaista ideaa Pikkuruhtinaat-kampanjassani. Toinen laitos on julkaistu 2015. Pelin julkaisija SagaGames on… Continue reading Ruotsalaiset roolipelit: Saga

Ruotsalaiset roolipelit: Eon

En ollut ennen Ruotsiin muuttoa kuullut ruotsalaisesta Eon-roolipelistä, mutta se tuntuu olevan aika keskeisellä paikalla paikallisessa roolipelikulttuurissa, sillä siihen on ilmeisesti ilmestynyt sivumääräisesti eniten materiaalia. Vahvasti simulaatiopainotteisten pelien leiriin kuuluvaa Eonia on julkaistu vuodesta 1996 lähtien. Kolme ensimmäistä laitosta tulivat ulos aikaisemmin kyberpunkpeli NeoTechin (1993) julkaisseen Neogamesin kustantamina. Neogamesin kustantamien kolmen ensimmäisen laitoksen jälkeen on ilmestynyt vielä neljäs laitos vuonna… Continue reading Ruotsalaiset roolipelit: Eon

Ruotsalaiset roolipelit: Mutant

Mutant on ruotsalaisen “roolipeliteollisuuden” vanhimpia menestystarinoita, sekä yhä edelleen sen kulmakivi. Pelistä on vuosien varrella tehty useita versioita, joista ensimmäinen ilmestyi 1984 Äventyrsspelin julakisemana. Sama firma julkaisi Drakar & Demoneria vuodesta 1982 lähtien, mutta lopetti toimintansa 1999. Mutantin ensimämisen version jälkeen ilmestyivät laajennettu laitos Mutant 2 (1986), kyberpunk-henkinen Mutant 2089 (1989) ja Mutant R.Y.M.D. (1992), joka… Continue reading Ruotsalaiset roolipelit: Mutant

Saksalaiset roolipelit: Das Schwarze Auge

Olen viime aikoina kirjoitellut ruotsalaisista roolipeleistä, mutta pääsin syksyn mittaan myös testaamaan Das Schwarze Augen (DSA) kolmoslaitosta vuodelta 1993. Kyseessä on siis saksalaisten oma D&D, jolla on edelleen todella vahva asema sakansankielisillä markkinoilla. DSA ei sääntöteknisesti ole kovin lähellä D&D:tä, vaan pikemminkin ihan oma versionsa D&D-tyyppisestä, suhteellisen korkeafantastisesta maailmasta. Pelin oletusmaailma Aventuria on täynnä D&D-henkisiä fantastisia genrekliseitä, niin… Continue reading Saksalaiset roolipelit: Das Schwarze Auge

Syksyn touhuja

Syksy on tuonut mukanaan muutoksia, sillä muutimme pulisoni kanssa Tampereelta Visbyyseen neljäksi kuukaudeksi. Täällä aika kuluu tohtoriopintojen parissa Uppsalan yliopiston paikallisessa Campus Gotlandissa, mutta tietysti myös saarta ja kaupunkia tutkien. Tutkimusvapaa on tervetullutta vaihtelua hektiselle työelämälle, ja toivon ehtiväni kirjoittamaan enemmän myös blogitekstejä ja muuta pelimateriaalia. Keskiaikaisessa kaupungissa asumisessa on siinäkin omat hyvät puolensa, varsinkin… Continue reading Syksyn touhuja