Mutant on ruotsalaisen “roolipeliteollisuuden” vanhimpia menestystarinoita, sekä yhä edelleen sen kulmakivi. Pelistä on vuosien varrella tehty useita versioita, joista ensimmäinen ilmestyi 1984 Äventyrsspelin julakisemana. Sama firma julkaisi Drakar & Demoneria vuodesta 1982 lähtien, mutta lopetti toimintansa 1999. Mutantin ensimämisen version jälkeen ilmestyivät laajennettu laitos Mutant 2 (1986), kyberpunk-henkinen Mutant 2089 (1989) ja Mutant R.Y.M.D. (1992), joka on ilmeisesti enemmänkin Warhammer 40.000:n hengessä tehty avaruuspeli. Synkkää avaruusteemaa jatkoi Mutant Chronicles (1993), johon taidettiin lisäillä vielä Kult-vaikutteitakin.
Paluu juurille tapahtui 2002, Äventyrsspelin jo lopetettua toimintansa. Järnringenin julkaisema Mutant: Undergångens arvtagare on paluu alkuperäisen Mutantin teemoihin, ja peli sijoittuu edeltäjänsä tapaan tulevaisuuden Pohjoismaiden postapokalyptisiin yhteisöihin. Järnringen lopetti toimintansa vuonna 2008, jonka jälkeen Tales from the Loopista tuttu Fria Ligan on julkaissut vielä yhden version, jonka nimi on Mutant: År Noll (2014). Viimeisin Mutant sijoittuu edeltäjistä poiketen ajallisesti heti maailman tuhonneen katastrofin jälkimaininkeihin.
Löysin Mutant: Undergångens arvtagarerin paikallisesta kirjastosta ja ilahduin sen meiningistä. Peli vaikuttaa omaan silmääni oikein pätevältä roolipeliltä, jossa on paljon kiinnostavaa. Gamma Worldista vaikutteita ammentava peli on nimenomaan pelaamista silmällä pitäen kehitetty. Sääntökirja sisältää paljon taulukoita, joiden avulla voidaan luoda joko “puhdasverinen” ihmishahmo, mutantti (eläin- tai ihmismutantti), robotti, tai psionikko. Hahmoluokat ovat hauskan erilaisia ja niillä on kaikilla pääsy kiinnostaviin erikoisominaisuuksiin ja kykyihin.
Koska ihmiset ovat Mutantin maailman johtava yhteiskuntaluokka, on vain heillä mahdollisuus aloittaa peli vaikkapa suuren omaisuuden tai statuksen turvin. Mutantit ovat monella tapaa peliteknisesti vahvempia lisäraajoineen ja regeneraatioineen, ja eläinmutantit tietysti myös söpömpiä. Roboteilla on ominaisuuksia joihin muilla ei ole pääsyä, kuten myös psionikoilla. Eri hahmoluokat ovat piristävän erilaisia, niin että niillä kaikilla on jotakin annettavaa, ja vieläpä selkeästi toisistaan poikkeavia vahvuuksia.
Säännöt vaikuttavat ainakin luettuna sopivan yksinkertaisilta, sillä ne on tehty pelaamista ja hauskanpitoa silmälläpitäen, ei niinkään kaiken mahdollisen simulaatioona. Perussääntökirja on täynnä erilaisia hauskoja satunnaistaulukoita, kekseliäitä varusteita ja aseita. Vieraan teknologian tutkimista varten on olemassa selkeä proseduuri, sekä mm. 100 satunnaisen kadotetun teknologian taulukko. Teknologia-artefaktien ostamiseen ja myymiseen on myös selkeät säännöt, joka varmasti edesauttaa pelaamista.
Maailmakuvaus ei ihan yllä sääntöjen tasolle. Peli sisältää tunnelmallisen ja hienon kuvauksen ydintuhon jälkeisistä Pohjoismaista, mutta kuvauksissa sorrutaan ehkä vähän liikaa turhan yksityiskohtaisuuden puolelle pelattavuuden kustannuksella. Olisin itse kaivannut heksakarttamaista kuvausta useista kymmenistä kiinnostavista seikkailulokaatioista ja kaupungeista, mutta sellaisen sijaan perussääntökirja keskittyy kuvailemaan “aloituskaupunki” Hindenburgia erittäin yksityiskohtaisesti eri asukkaineen ja asuinalueineen, sekä muutamaa seikkailupaikkaa hyvin yleisellä tasolla.
Toki vyöhykemäiset ydintuhoalueet tarjoavat tutkittavaa, mutta ainakaan peruskirjassa niistä ei ole hirveästi pelissä hyödynnettävää sisältöä. On mukana paljon hyvääkin, sillä esim. mutanttijänikset rubbitit ovat todella häijyjä, ja vastaan voi tulla vaikka kasvimutanttejakin. Maailmassa ei siis ole siinäkään liikaa ryppyotsaisuutta, vaan kunnon postapokalypsihuumoria. Peli ei kuitenkaan sovellu hiekkalaatikkopelaamiseen vielä sellaisenaan, vaan vaatii jonkin verran työtä pelinjohtajalta. Toinen mahdollisuus on tietysti luoda jokin valmis tarina maailmakuvauksen varaan, ja kirjassa löytyykin paljon esimerkkejä ja ideoita siihen.
Ihan mukiinmenevä taide on mustavalkoista, eikä selkeä taitto tarjoa minkäänlaisia yllätyksiä. Mutant: Undergångens arvatagare on pienistä puutteistaan huolimatta mielestäni oikein pätevä roolipeli, jolle voi ihan huoletta lätkäistä 4/5 arvion. Vielä muistutuksena etten ole siis pelannut sitä, vain lukenut.