Ruotsalaiset roolipelit: Mutant

Mutant on ruotsalaisen “roolipeliteollisuuden” vanhimpia menestystarinoita, sekä yhä edelleen sen kulmakivi. Pelistä on vuosien varrella tehty useita versioita, joista ensimmäinen ilmestyi 1984 Äventyrsspelin julakisemana. Sama firma julkaisi Drakar & Demoneria vuodesta 1982 lähtien, mutta lopetti toimintansa 1999. Mutantin ensimämisen version … Continue reading

Syksyn touhuja

Syksy on tuonut mukanaan muutoksia, sillä muutimme pulisoni kanssa Tampereelta Visbyyseen neljäksi kuukaudeksi. Täällä aika kuluu tohtoriopintojen parissa Uppsalan yliopiston paikallisessa Campus Gotlandissa, mutta tietysti myös saarta ja kaupunkia tutkien. Tutkimusvapaa on tervetullutta vaihtelua hektiselle työelämälle, ja toivon ehtiväni kirjoittamaan … Continue reading

Image

Lisää upeita heksakarttoja!

Kirjoittelin jo aikaisemmin strategiapelikartoista ja sivusin niiden vaikutusta roolipelikarttoihin. Onkin aika kiinnostavaa, miten strategiapelien jo 70-luvulla erittäin näyttävät kartat saivat vaikuttaa myös roolipelien maailmakuvauksiin. Heksapohjainen kartta oli kätevä apuväline roolipelimaailmoissa liikkumiselle, voihan sen avulla mitata etäisyyksiä kätevästi, tai peräti abstrahoida ulkoilmaliikkumisen heksasta toiseen etenemiseksi. Heksakartan edut ovat toki huomattavia myös paronikuntien ja muiden läänitysten hallitsemisessa.

Poimin viimeksi hienoja esimerkkejä etenkin strategiapelien puolelta, mutta löytyy varhaisista roolipelikartoista myös kaikenlaisia helmiä Darlenen Greyhawk kartan lisäksi. Itse arvostan ennen kaikkea sitä, että kartassa on yksityiskohtaisen informaation lisäksi myös seikkailun tuntua, hienoja vahvoja värejä ja elämää suurempia maisemia. Ei olekaan järkevää tehdä kartasta täydellistä keskiaikamaailman simulaatiota, vaan pikemminkin aina lisätä ripaus ekstraa, joka tekee kartasta riittävän mielenkiintoisen peliä ajatellen.

Toista maailmansotaa simuloivan Europa-sarjan kartat ovat aina olleet upeita yksityiskohtaisuudessaan. Kuva: WorthPoint

Dave Arnesonin Blackmoor-kampanjan kartta taitaa olla ensimmäinen fantasiaroolipelikartta? Kuva: Havard’s Blackmoor Blog

Judge’s Guildin alkuperäinen Wilderlands of High Fantasy oli mustavalkoisuudestaan huolimatta kartografian juhlaa. Kuva: Bat in the Attic

Judge’s Guildin uudemmat Wilderlands-kartat ovat nekin upeita. Kuva: Judge’s Guild

Mystara / Known World -kartoitus on nykyisin useiden sitoutuneiden harrastajien ansiosta aivan omalla tasollaan. Kuva: Thorfinn Tait Cartography

Columbia Gamesin julkaiseman Hârnin kartta on roolipelikarttojen klassikko. Kuva: Columbia Games

Mahtavan mutanttiroolipeli Gamma Worldinkin kartta on upean tunnelmallinen. Kuva: EN World

Kampanjaidea: Viikingit Obsidiaanikaupungissa

Viikingit ja roolipelit sopivat hyvin yhteen, onhan kummassakin kyse ryöstelevistä omaneduntavoittelijoista. Kirjoittelin vuosi sitten Venäjän jokia pitkin seikkailevista varjageista ja näiden edesottamusten soveltumisesta roolipelikampanjan perustaksi. Ajatuksena oli silloin realistissävytteinen kampanja varjageista, mutta miksei soppaan voisi lisätä vähän yliluonnolista ja pulp-henkeäkin? Koska … Continue reading

Metamorphosis Alpha

Scifi-roolipeli Metamorphosis Alpha on yksi outolintu lisää TSR:n monipuolisesta ja usein aika äkkiväärästä alkuaikojen tuotannosta. Se ilmestyi ensimmäisen kerran 1976, vain kaksi vuotta D&D:n jälkeen. Siinä onkin paljon samankaltaisia piirteitä, niin että sitä usein ajatellaan “vain” eräänlaisena avaruuteen sijoittuvana luolastokomppauksena (“dungeon … Continue reading