World of the Lost

Ihastuin aika paljon Lamentations of the Flame Princessille julkaistuun tuoreeseen World of the Lostiin. Rafael Chandlerin kirjoittama seikkailu on aika perinteinen “kadonnut manner” -henkinen avoin seikkailumaailma, jota voisi verrata vaikkapa D&D:n klassiseen X1: Isle of Dreadiin, joskin se on toteutettu vähemmän geneeriseen fantasiamaailmaan sopivilla mausteilla ja enemmän 1800-luvun seikkailukertomusten hengessä.

Kyseessä on aika puhdasoppinen hiekkalaatikkoseikkailu, jossa pelaajat saavat vapaat kädet lähestyä maailmaa ja sen mysteereitä omalla tavallaan. World of the Lostin kadonneessa laaksossa on myös enemmän kuin tarpeeksi mahdollisuuksia liittoutua erilaisten tahojen ja faktioiden kanssa ja paljon salaisuuksia löydettävänä, joten hiekkalaatikkomaisuus toteutuu myös tässä mielessä.

LotFP-säännöt ovat tarpeeksi geneeriset, jotta sille julkaistua materiaalia voisi hyödyntää myös ihan missä tahansa muussakin D&D-tyyppisessä roolipelissä. Tuntuu kuitenkin että World of the Lost toimisi parhaiten ihan klassisena “eurooppalainen tutkimusmatkailija etsii kadonnutta sivilisaatiota -tyyppisessä pelissä, mutta miksei toisaalta myös osana fantasiakampanjaa. Itse pelaisin sen mieluiten ihan omana kampanjanaan ja veikkaisin että pelattavaa riittää kymmeniksi pelikerroiksi.

Pulp-maista tutkimusmatkailua?
Monelle liiankin “juustoista” tutkimusmatkailua?

Heksakuvaukset ovat suurin osa sopivan ytimekkäitä ja luonteikkaita. Niiden kohdalla herätti kuitenkin huomiota valmiiden syy-seuraus-suhteiden aukikirjoittaminen, tyyliin “tässä heksassa lymyilevät tyypit tulivat tänne kolmen heksan päästä ja odottavat nyt toisesta suunnasta tulevia ystäviään”. Formaatti on kiinnostava ja se toki auttaa pelinjohtajan työtä, mutta se vie aika paljon tilaa. Olisiko saman asian saanut aikaiseksi kartan avulla?

World of the Lost on hyvinkin kunnianhimoinen paketti, mutta se on järjestelty aika kauhealla tavalla. PDF:tä on mahdotonta löytää mitään tolkullista, kartta on hieno mutta erittäin epäinformatiivinen ja kampanjasta puuttuu aika paljon pelinjohtajan työtä helpottavaa, kuten faktioiden ja NPC:n tavoitteita kiteyttävää materiaalia. Se vaatii siis aika paljon työtä ennen pelin alkua. Itse harkitsisin myös laakson kartan uudelleenpiirtämistä, tai ainakin erilaisten maamerkkien merkitsemistä siihen jollain tavalla.

Kaikille World of the Lostin pulp-seikkailu ei sovi, mutta niille jotka osaavat arvostaa dinosauruksia, laseraseita ja omituisia muukalaisrotuja, on seikkailussa varmasti tarpeeksi hyödynnettävää. PDF:n voi lunastaa Drive Thru’ RPG:tä hintaan $9,99, joka on mielestäni ihan sopiva lähes 200-sivuiselle julkaisulle.

Leave a comment