Erilaisia roolipelikerrontatapoja

Roolipelejä voi pelata monella eri tavalla, eikä jonkun käyttämä terminologia aina välttämättä aukene muille. Kirjoittelen tähän omia käsityksiäni roolipelien kerrontatyyleistä ja siitä, kuinka pelinjohtaja voi valmistautua tai olla valmistautumatta pelitapahtumiin etukäteen. Listausta voi ajatella jonkinlaisena pelityylien, tai pikemminkin pelinjohtotyylien, taksonomiana. Myös muunlaisia kampanjatyylejä on varmasti olemassa, mutta en nyt tähän hätään keksinyt kuutta tyyliä enempää.… Continue reading Erilaisia roolipelikerrontatapoja

UnderRail

Olen viime viikkoina ollut pitkästä aika ihan kunnon tietokonepelikoukussa. Syyllinen on tällä kertaa vanhoista Fallouteista inspiraationsa hakeva UnderRail, joka taitaa olla yksi parhaista koskaan pelaamistani tietokonepeleistä. Pääsuunnittelija Dejan Radisic teki peliä monta vuotta yksin, eikä ole epäilystäkään että peli on pitkälti hänen näköisensä, mutta myös monella tapaa alkuperäisten Falloutien kopio. Falloutin kopioiminen ei ole alkuunkaan… Continue reading UnderRail

World of the Lost

Ihastuin aika paljon Lamentations of the Flame Princessille julkaistuun tuoreeseen World of the Lostiin. Rafael Chandlerin kirjoittama seikkailu on aika perinteinen “kadonnut manner” -henkinen avoin seikkailumaailma, jota voisi verrata vaikkapa D&D:n klassiseen X1: Isle of Dreadiin, joskin se on toteutettu vähemmän geneeriseen fantasiamaailmaan sopivilla mausteilla ja enemmän 1800-luvun seikkailukertomusten hengessä. Kyseessä on aika puhdasoppinen hiekkalaatikkoseikkailu, jossa… Continue reading World of the Lost

Marvel Super Heroes

TSR:n historiakatsauksen jatkuessa, ajattelin seuraavaksi kirjoitella vuonna 1984 julkaistusta Marvel Super Heroesista. Se ei ole lähellekään ensimmäinen supersankarimaailmaan sijoittuva roolipeli, sillä se kunnia menee ilmeisesti pelille Superheroe 2044 vuodelta 1978, eikä edes toinen, mutta tällaiselle supersankaripeleihin perehtymättömälle se on helposti ja halvasti lähestyttävissä: TSR:n myynnin yhteydessä pelin oikeudet eivät ole ilmeisesti siirtyneet millekään uudelle julkaisijalle, joten peli löytyy… Continue reading Marvel Super Heroes

Hiekkalaatikon dynaamisuudesta

Olen aikaisemmin kirjoitellut aidosti dynaamisen hiekkalaatikkokampanjan toteuttamisen raskaudesta, lähinnä liittyen omaan torstaipeliimme Elsirin laaksoon. Kampanja etenee edelleen oikein mallikkaasti, mutta tuntuu jatkuvasti pelinjohtajan näkökulmasta liian staattiselta, sillä pelaajahahmoja ympäröivä maailma ei juurikaan muutu pelaajahahmoista riippumatta. Maailma vain ikään kuin odottaa hahmojen saapumista luokseen, jotta jonkinlainen muutosten sarja käynnistyisi. Toisin sanoen vain pelaajahahmojen toimet maailmassa johtavat muutoksiin.… Continue reading Hiekkalaatikon dynaamisuudesta

<3 Judges Guild <3

Blogi on päivittynyt viime aikoina vähän harvakseltaan, kun kotinetti ei ole toiminut. Asiaan on toivottavasti tulossa jonkinlainen muutos tämän viikon aikana, mutta katsotaan nyt… Nettiä odotellessa olen lueskellut vanhoja Judges Guild -julkaisuja ja todennut että ne ovat todellakin kultaakin arvokkaampia ideavarastoja sandboxin suunnittelussa. Judges Guild oli ensimmäinen D&D:lle “play aideja” ja kampanjamateriaalia julkaissut pulju, jonka… Continue reading <3 Judges Guild <3