Syvissä vesissä

Forgotten Realmsin “pääkaupungissa” Waterdeepissä on aina ollut jotakin hyvin kiinnostavaa. Kuvittele mielessäsi 100 000 asukkaan fantasiametropoli, jonka alla on satojen metrien syvyyteen ulottuva luolasto täynnä hirvittäviä ja juonittelevia otuksia, epäjumalankuvia, aarteita ja julmia ansoja. Kaupunki itse on täynnä mitä kummallisempia kultteja, salaisia neuvostoja ja valepukuisia pahuuden kätyreitä. Jotenkin koko konsepti kutsuu seikkailemaan, eikö vain?

Waterdeepin alaisissa luolissa lymyävä beholder Xanathar Advanced Dungeons & Dragons -sarjakuvassa joskus 1980-luvun lopulla. Jan Duurseman taidetta.

Waterdeepin alaisissa luolissa lymyävä beholder Xanathar Advanced Dungeons & Dragons -sarjakuvassa joskus 1980-luvun lopulla. Jan Duurseman taidetta.

Vaikka ainesosat ovat mitä parhaimmat, on Waterdeep kuitenkin loppujen lopuksi vähän turhankin tylsä kokonaisuus. Forgotten Realmsin ilmestyessä ensimmäistä kertaa 1980-luvulla, oli TSR:n intresseissä tietysti tehdä Waterdeepistä asukkaineen poliittisesti korrektimpi kuin minkälaiseksi Ed Greenwood oli sen alunperin kuvaillut. Se myös näkyy liian monella tapaa lopputuloksessa. Waterdeepin alla oleva megaluolasto Undermountain on sekin aikamoinen sillisalaatti ja ainakin minun makuuni liian irrallinen ja epädynaaminen. Vaikka luolastossa on paljon hyvää ja tunnelmallista, ei se vastaa ihan niin hyvin omia tarpeitani ja makuani kuin se voisi.

Waterdeepin kaupungissakorostuu vähän liikaakin Forgotten Realmsin “kaikkea kaikille” -lähestymistapa, joka tekee lopputuloksesta tilkkutäkkimäisen ja sieluttoman. Kaupungissa toteutuu tietynlainen fantasinaturalismi: jos taikuus on jokapäiväistä, käytetään sitä tietysti teknologianomaisena arjen helpottajana kaikessa viemäröinnistä valaistukseen. Kaikkea kaikille -lähestymistapa tekee maailmasta vähemmän oudon ja enemmän rationaalisen. Waterdeep on myös pelinäkökulmasta hankala, kun siinä on kuvattu niin monia ylemmän tason NPC:tä ettei pelaajille enää juurikaan jää sijaa vaikuttaa maailman tapahtumiin. Omissa mielikuvissani Lankhmarmaisesta korruptoituneesta ja vaarallisesta metropolista on TSR:n (ja myöhemmin Wizards of the Coastin) käsissä tehty vähän turhankin kiltti ja high fantasymäinen.

Asetelman (ja valmiin “tuotteen”) ongelmista huolimatta Waterdeep luolastoineen edustaa monella tapaa sellaista pelaamista, josta olen kiinnostunut. Itse korjaisin TSR:n kiltteyslinjaa lisäämällä soppaan huimasti enemmän elämänmakuista juonittelua, epäjumalia, kaaoskultteja ja monimutkaista luolastoekologiaa, sekä poistaisin kaupungista sen liian monet ja kiltit papit ja hallitsijat ja tekisin näin tilaa pelaajien vaikutusvallan kasvulle.

Lords of Waterdeepissä on aikamoinen määrä nappuloita ja muuta sälää, mutta itse peli on ihan viihdyttävä.

Wizards of the Coastin julkaisemassa Lords of Waterdeepissä on aikamoinen määrä nappuloita ja muuta sälää, mutta itse peli on ihan viihdyttävä. Pelisuunnittelusta vastasivat Peter Lee ja Rodney Thompson.

Waterdeepissä voi muuten seikkailla myös uudehkossa eurotyylisessä lautapelissä Lord of Waterdeepissä. Pelillä on paljon yhteistä mm. Agricolan kanssa, ja esikuvansa mukaisesti pelisuunnittittelussa on kiinnitetty ensisijaisesti huomiota pelimekaniikaan ja -tasapainoon teeman ja tunnelman kustannuksella. Siitä huolimatta (tai sen ansiosta?) peli onnistuu olemaan ihan viihdyttävä: toimivaa fiilistelyä roolipelien ystäville ja tasapainoinen pelitilanne lautapelaajille. Itse olisin kyllä toivonut vähän enemmän teemaa ja roolipelimäisyyttä, varsinkin Waterdeepin lordien osalta, mutta kyllä peli tällaisenaankin on ihan ok.


Leave a Reply