PvE vai PvP?

Suurin osa pöytäroolipeleistä on suunniteltu, tietokonepelitermistöä lainatakseni, PvE (Player vs. Environment) -pelaamisen. Klassisessa D&D:ssä pelaajat liittyvät yhteen seikkailijaporukaksi ja mittelevät voimiaan pelinjohtajan ohjaamaa “elinympäristöä” vastaan. Tarviiko pöytäroolipelin asetelman kuitenkaan olla tällainen? Miltä näyttäisi peli jossa pelaajat pelaavat toisiaan vastaan? Vastauksien toivossa kannattaa suunnata katse roolipelin historiaan.

Hill Cantons -blogia pitävä Chris Kutalik pohtii esimerkillisesti vanhoja PvP-roolipelejä pari vuotta vanhassa kirjoituksessaan. PvP-pelaamisesta löytyy esimerkkejä esim. länkkäripeli Boot Hillistä ja agenttipeli Top Secretistä. Boot Hillin varhaisessa “pelimoodissa” pelaajat jakautuivat rosvoihin, sheriffeihin ja maanomistajiin, joilla kaikilla oli erilaiset voittokriteerit. Top Secretin ensimmäisen laitoksen säännöissä esitellään puolestaan pelimuoto, jossa pelaajat jakautuivat kilpaileviin agenttijärjestöihin (esim. CIA vs. KGB) ja siviileihin. Näistä vaihtoehtoisista PvP-moodeista voikin sitteen vetää yhtymäkohtia David Wesleyn roolipelejä edeltäviin erittäin kiinnostaviin Braunstein-peleihin.

Itsekin olen pyöritellyt samankaltaisia rakenteita työn alla olevaan Imnyl-kampanjaan. Imnylistä on siis tulossa MMRPG, eli roolipelikampanja sellaisena kuin se ymmärrettiin Gygaxin ja Arnesonin alkuaikojen peleissä, toisin sanoen useiden kymmenien ja eri ryhmiin jakautuneiden peliporukoiden “jaettu maailma”. Imnylin kohdalla tavoitteena on mallintaa erilaisista faktioista koostuva dynaaminen maailma, jossa pelihahmot saavat käyttöönsä erilaisia etuja liittyessään kaupungin ja sen alaisen luolaston hallinasta kamppaileviin ryhmittymiin. En kuitenkaan vielä tässä vaiheessa avaa Imnylin takana olevia ajatuksia sen enempää, mutta eiköhän näihin palata jossakin vaiheessa.


Leave a Reply