M.A.R. Barker & Tékumel

Lupasin pari viikkoa sitten kirjoitella lisää M.A.R. Barkerista ja Tékumel-maailmasta. Aihe onkin mitä parhain, sillä M.A.R. Barker on todella mielenkiintoinen heppu ja Tékumel ainutlaatuisen upea luomus!

Phillipinä vuonna 1929 syntynyt Barker kiinnostui jo nuorena erilaisista kielistä ja kielitieteestä, mutta myös fantasiakirjallisuudesta, strategiapeleistä ja pienjulkaisujen tekemisestä. Tämä kiinnostuskohteiden hieno yhdistelmä johtikin vuosien mittaan ensin oman fiktiivisen maailman (eli Tékumelin) luomiseen, ja zinejen julkaisemisen kautta myös esim. Jack Vancen ja Lin Carterin kanssa tehtyyn kirjeen- ja ajatustenvaihtoon.

Kielistä kiinnostunut Barker ryhtyi opiskelemana kielitiedettä yliopistossa, sai stipendin ja lähti Intiaan. Siellä hän koki 21 vuotiaana jonkinlaisen uskonnollisen herätyksen ja kääntyi muslimiksi, vaikka omien sanojensa mukaan ryhtyi muslimiksi koska “It seemed like a more logical religion”. Samalla Phillip Barker vaihtoi nimensä Muhammad Abd-al-Rahman Barkeriksi, joten jonkinlaisen vaikutuksen elo Intiassa selkeästi kuitenkin teki.

M.A.R. Barker, kuvalähde http://fabledlands.blogspot.fi/2012/03/professor-m-r-barker.html

Professori M.A.R. Barker. Kuva Fabled Lands

Palattuaan jenkkeihin Barker väitteli tohtoriksi jo silloin kuolevasta klamathin intiaanikielestä, jonka arvostetuin asiantuntija hän oli elämänsä loppuun asti. Työnsä puolesta Barker vietti vielä kaksi vuotta lisää Intiassa, jossa perehtyi erityisesti urdun ja belutšin kieliin. Roolipelien kannalta oleellinen käänne tapahtui kuitenkin vuonna 1972, kun Barker sai professuurin Minneapoliksesta.

Minnesotassa Barker tutustui harrastustensa kautta ensimmäisiin roolipelaajiin, ensin Mike Mornardiin ja tämän kautta Dave Arnesoniin ja lopulta Gary Gygaxiin. Kaikkiin teki vaikutuksen Barkerin lapsuudesta lähtien kehittelemä fiktiivinen maailma Tékumel ja sen yksityiskohtaisesti kuvatut kielet ja kulttuurit. Barker puolestaan kiinnostui roolipelaamisesta niin paljon että ryhtyi peluuttamaan D&D-tyyppisiä pelejä omassa maailmassaan. Pian Barkerin peluuttamistyyli alkoi korostaa enemmän maailmanluontia ja eläytymistä hahmoihin. Barker olikin pelinjohtajana ilmeisen lahjakas, sillä Tékumel-peleihin satunnaisesti osallistunut Arneson piti Barkeria jopa suosikkipelinjohtajanaan, joka on tietysti aikamoinen kehu…

Gygaxkin innostui Barkerin maailmasta niin paljon, että julkaisi TSR:n toisena julkaisuna (heti alkuperäisen D&D:n jälkeen) Barkerin kirjoittaman roolipelin, Empire of the Petal Thronen. Barker oli kehitellyt Tékumelia ja sen kieliä ja kansoja koko elämänsä, joka näkyy sen ajan roolipeleille ihan uudenlaisena yksityiskohtaisuutena. Empire of the Petal Throne tuli ulos vuonna 1975, ja se sai heti alkuun paljon tukea TSR:ltä. The Dragon -lehdessä julkaistiin alusta asti useita artikkeleita, jotka käsittelivät mm. sodankäyntiä ja muita syventäviä aiheita.

Tékumel on ehdottomasti yksi tyylikkäimmistä ja kiinnostavimmista fantasiamaailmoista koskaan. Grognardia on kuvannut hienosti näin: “sort of like Aztecs on another planet who fell into barbarism after they got there and now they have to deal with other intelligent races and various monsters, using D&D technology levels and stuff”.

Empire of the Petal Thronen ensimmäinen laitos. Kuva: http://www.tekumel.com/

Empire of the Petal Thronen ensimmäinen laitos vuodelta 1975. Kuva: http://www.tekumel.com/

TSR:n tuesta huolimatta kävi pian ilmi, että “normiyleisö” oli enemmän kiinnostunut eurooppalaisesta pseudokeskiajasta kuin Tékumelin kaltaisesta eksoottisemmasta maailmasta. Pian mesoamerikkalaisista ja kaukoaasialaisista kulttuureista ponnistava Empire of the Petal Thronen sai roolipelaajien parissa “hankalan pelin” leiman, vaikka monimutkaisten sääntöjen sijaan kritiikki tuntui itse asiassa kohdistuvan maailman outouteen. Myöskään myöhemmät Tékumel-luomukset eivät missän vaiheessa varsinaisesti lyöneet läpi, vaikka pelejä on julkaistu Empire of the Petal Thronen jälkeen vielä kolme lisää: Swords & Glory vuonna 1983, Gardasiyal: Adventures in Tekumel vuonna 1994 ja Tekumel: Empire of the Petal Throne vuonna 2005.

Barkeria ja Tékumelia on luonnollisesti verrattu Tolkieniin ja Keski-Maahan ja onpahan hänestä käytetty nimitystä “unohdettu Tolkienkin”. Tämä on tietysti ihan hyvä vertauskuva, sillä Barker on luonut Tékumelista ihan yhtä yksityiskohtaisen “sekundaarimaailman” kuin Tolkien omasta Keski-Maastaan. Roolipelien näkökulmasta on kuitenkin mielenkiintoista että Barkerin maailma on luotu myös pelattavaksi, jonka huomaa esim. sen avoimuudesta, moniäänisyydestä ja monimutkaisuudesta. Tékumeliin verrattuna Keski-Maa onkin aika suoraviivainen ja yksiulotteinen kokonaisuus, joka tietysti selittyy sillä että se on (osittain) luotu romaanin taustamaailmaksi.

Barker ponnistaa maailmanluonnissaan mesoamerikkalaisten kansojen, intialaisten, muinaisen Egyptin ja lähi-idän mytologiasta ja yhteiskunnista, joten Barkeria innoittaneet kulttuurit ovat myös kivan “tuoreita” verrattuna (nyt jo kliseiseen) Tolkien kaltaiseen germaanisen mytologian hyödyntämiseen.

Toisin kuin Tolkienilla, on Barkerin maailmalla myös “tieteellinen” historia. Itse asiassa Tékumel sijaitsee todellisen maailman Nu Ophiuchi -aurinkokunnassa, jonka neljännen planeetan ihmiset asuttavat Barkerin fiktiossa 60 000 vuoden päästä. Samalla ihmiset ajavat planeetan alkuperäiset älylliset eliömuodot, mm. hyönteismäiset Hlüssit ja nelijalkaiset Ssút, reservaatteihin.

Jonkin tuntemattoman katastrofin syystä syystä planeetta ja sen aurinkokunta joutuvat kuitenkin eristyksiin muusta ihmiskunnasta. Jonkinlaisen “ulottuvuusvääristymän” vuoksi planeetalle ilmestyy myös erilaisia kammottavia otuksia, joita Tékumelilla kutsutaan demoneiksi. Eristyksiin joutuneen planeetan ihmisasukkaat taantuvat keskiaikaiselle sivistystasolle ja reservaatteihin suljetut muukalaisrodut pääsevät vapaiksi, joka johtaa tuhoisiin planeettaa ravisteleviin sotiin. Lopulta jäljelle jää viisi perinnetietoista ihmisten imperiumia, jotka selviävät katastrofista hallitsemansa “maagisen” teknologian avulla.

Kuva: http://www.flickr.com/photos/clementk777/

Tékumelin alla kulkeva maanalaisverkosto on hyönteismäisten Hlüssien aluetta. Kuva: clementk777

Barker kuoli viime vuonna ja nykyisin Tékumeliin liittyvä aineisto on Tékumel Foundationin käsissä. Säätiön tarkoituksena on ylläpitää Barkerin itsensä ja tämän seuraajien kehittämää maailmaa. Säätiön hallussa on valtavasti materiaalia: kymmeniä tuhansia sivuja taustaa ja tuhansia miniatyyrejä ja pienoismalleja. Vaikkei Tékumeliin sijoittuvista roolipeleistä koskaan tullut varsinaisia hittejä, on Tékumelilla edelleen paljon muitakin harrastajia. Aktiiviseen yhteisöön voi tutustua vaikkapa täällä, täällä ja täällä.

Tässä vielä kylmään joulukuuhun sopiva (?) chumetl-resepti, jos haluaa nautiskella Tékumeliläisestä juomasta:

1 cup plain unsweetened yogurt
1 cup water
½ tsp roasted cumin powder
a shot or two of Tabasco sauce
salt to taste.
Or substitute 2 cups buttermilk for the yogurt and water.


Comments

M.A.R. Barker & Tékumel — 5 Comments

  1. Hmm, mielenkiintoista. Jotenkin mulla on aina ollut Arnesonista semmonen kuva että se olisi nimenomaan hämmentävän hyvä pelinjohtaja.

    Täytyy tutustua lähemmin, mutta en oo vielä saanut tilattua tuota Petersonin kirjaa…

  2. Toki nuo GenCon IX:n raportit ovat vuodelta 1976, jolloin Arnesonin lähtölaskenta TSR:ltä oli jo käynnissä, joten ehkäpä miestä ei enää napannut.

    Joka tapauksessa toinen kuvauksista oli aika järkyttävä: conipelaajien joukossa oli yksi alkuperäisen Blackmoor-peliporukan jäsen vanhalla hahmollaan, joka lievästi sanottuna varasti show’n.

    “…apparently Svenny killed seventeen orcs in a single melee round.” (s. 565) “Paley’s description abounds with expressions of bafflement, and is perhaps best summed up by his aside: ‘don’t blame me; it’s Arneson’s dungeon.'” (s. 566)

    Kaiken kaikkiaan raporteista tuli mieleen joku yläasteaikojen huonoin PJ.

  3. Heheh! Oon tainnut törmätä samaiseen raporttiin jossain muussa yhteydessä.

    Veikkaisin että kyse on myös pelityylien eroista. Arnesonin “porukka” oli ilmeisesti aika kilpailuhenkistä. Arnesonin pelikavereistahan oli semmonen liikuttava lehtijuttukin, mutta en nyt löydä linkkiä mistään…

  4. Pingback: Kriittinen osuma! | Limun Ropellukset

Leave a Reply