Iimu on alkanut vetämään Roll20-alustan avulla pelattavaa Twilight: 2000 kamppanjaa.
Twilight: 2000 on todellinen roolipelien klassikko kasikytluvulta, ajalta jolloin ydinsodan uhka leijaili maailman yllä ihan eri tavalla kuin nykyään. GDW:n julkaiseman Twilightin tulkinnassa maailma on suistunut (rajoitetun) ydinsodan jälkeiseen anarkiaan, jossa sotilasyksiköt vastaavat vain itselleen. Tässä synkeässä maailmassa pelaajat ovat sodan runtelemalta Puolan maaseudulta takaisin kotiin pyrkiviä NATO-sotilaita.
Pelin julkaisija Game Designer’s Workshop oli Twilightin ensimmäisen laitoksen ilmestymiseen aikaan (1984) jo yli kymmen vuotta vanha peliyritys, joka oli aikaisemmin julkaissut lähinnä strategiapelejä. Roolipelien puolella firmalta oli tullut pihalle vain palkittu scifipeli Traveller (1977) ja sitä ennen 1600-luvun Ranskaan sijoittuvan En Garde! -protoroolipeli. Jälkimmäistä olisi muuten ihan älyttömän kiva pelata joskus – ehkäpä ensi vuoden JokkeConissa?
Twilightin “pääsuunnitelija” Frank Chadwick kehitteli myöhemmin mm. Space: 1889 ja 2300AD -roolipelit, mutta kirjoittelee nykyään roolipelien sijaan steampunk-romaaneja.
Itselleni Twilight oli itse asiassa yksi ensimmäisistä roolipeleistä, jota pelattiin joskus 80-luvun lopulla isoveljen ja serkkupoikien kanssa. Mitään kauhean tarkkaa muistikuvaa sen ajan peleistä ei enää ole, mutta sen muistan että maailma oli avoin ja seikkailut käsittelivät ihan jokapäiväistä hengissä säilymistä etanolin keittelyneineen ja nälkäkuoleman uhkineen.
Tähän mennessä Iimun pelissä on vasta ehditty tekemään hahmoja ja ostamaan niille kamoja, eikä vielä varsinaisesti päästy pelaamaan, mutta silti peli pyörii mielessä jatkuvasti. Tällä hetkellä valmistaudutaan tietysti vielä määrittelemättömiin uhkiin, sillä pelitavasta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta siitä huolimatta (vai sen vuoksi?) kamojen ostaminen on yllättävän palkitsevaa. Se on ennen kaikkea sopivan avointa, sillä kamalistoissa on tarpeeksi vaihtoehtoja jotta pelaajilla olisi mahdollisuus räätälöidä oma selviämisstrategiansa apokalypsin jälkeisessä maailmassa.
Jännittävää on myös, kuinka anarkiaan suistunut maailma synnyttää ikään kuin itsekseen moraalisia dilemmoita pelaajien pureskeltaviksi: pelatako itsekkäitä maailman tilasta hyötyviä hahmoja, vai jonkinlaisia altruisteja jotka yrittävät tehdä hyvää pahassa maailmassa? GDW:n Twilightiin julkaisemat seikkailut olettavat, kuten Grognariakin kirjoittaa, pelaajien ottavan kannettavakseen jonkinlaisen välimuotoroolin, eli länkkäreistä tutun vigilantismin:
Despite this, the adventures GDW actually produced to support the game assumed a somewhat more altruistic approach, with the PCs being akin to the “necessary barbarians” of many a tale of the Old West. Thus, they’d hire themselves out to defend villages from bandits, overthrow would-be tyrants, and generally attempt to maintain a veneer of civilization amidst the the societal upheaval of World War III.
Koska suuri osa pelin tavotteista muodostuu pelaajaporukassa, on Twilight tavallaan helppo peli pelinjohtaa. Pelinjohtajakin voi aika pitkälti luottaa siihen, että pelaajat kehittävät ihan riittävästi tekemistä ja dramatiikkaa pelkästään selviytymällä, puhumattakaan siitä jos haluavat vaikkapa lähteä matkamaan kotiin kohti jenkkilää. Toisaalta maailman avoimuus luo hankaluuksia (varsinkin laajempien tarinankaarien osalta), sillä pelinjohtajan pitää luottaa aika paljon omaan kykyynsä arvioida miten pelaajien teot vaikuttavat pelimaailmaan.
Iimun peliä alottellessa on myös joutunut ihmettelemään, kuinka lapsuuden ja nuoruuden Twilight: 2000 -innostuksesta on peräisin tällaiselle sivari-humanistille aika sopimaton tietämys aseista ja eri aselajeista. Vieläkin jossain takaraivossa on tiedot kaikista sotilasaseista ja niiden käytöstä ja huomaan kuinka sorrun yllättävän helposti puhumaan kaikenlaisin lyhentein (johon pelikin kannustaa), vaikken muuten mikään militaristi olekaan.
Junnuna siirryimme sitten jossakin vaiheessa Twilightin kakkoslaitokseen, koska se oli “parempi”. Ainakin siinä sai heittää enemmän noppia, kun sarjatuli perustui siihen että jokaista ammuttua kutia kohden heitettiin yksi noppa. Parhaimmillaan niitä taidettiin sitten viskellä kymmeniä kerralla. Muuten kakkoslaitos edustaa aika tyypillistä 90-luvun simulationistista pelisuunnittelua, jossa “kaikelle” löytyy pitkälliset säännöt ja taidot muodostavat loogisen kokonaisuuden. Pelattavuudeltaan se kuitenkin jää monella tapaa ensimmäisen laitoksen silkan mielivaltaisuuden jalkoihin.
Iimun pelissä omasta hahmostani tuli skotti. Derek Graeme on siviiliammatiltaan arkkitehti ja kova Pink Floyd -diggari. Pyöreitä metallisankaisia silmälaiseja käyttävä entinen arkkitehti on enemmän kotonaan konttorissa kuin taistelutantereella, mutta tuntee silti raskaat aseet (ei vähiten ydinkärjet) kuin omat taskunsa.
Eiköhän siinä ole tarpeeksi ristiriita siihen kun hahmot sitten jossakin vaiheessa (?) alkavat rakentamaan omaa valtakuntaansa.
Twilightista ilmestyi myös Paragonin julkaisema tietokonepeliversio vuonna 1991, mutta se taisi perustua Twilightin ykköslaitoksen sijaan vuonna 1990 julkaistuun kakkoslaitokseen. Muistan sitäkin joskus kokeilleeni, mutta loistavan hahmonluonnin jälkeen peli oli kovin sekava, enkä oikein ikinä päässyt siinä eteenpäin…
