Kiitos kaikesta, Brian Aldiss!

Vasta nyt huomasin että Brian Aldiss on kuollut pari päivää sitten, 92 ikävuoden kunnioitettavassa iässä. Miltei 60-vuotiaan uran tehnyt Aldiss on jo pitkään ollut yksi ihailemistani kirjailijoista, etenkin hyvin taitavasti kirjoitetun veijariromaani The Malacia Tapestryn ansiosta. On jotenkin lohdullista että hän julkaisi ihan viime vuosiin asti, vaikken ihan uusimpaan tuotantoon ole tutustunutkaan.

Toinen vaikutuksen tehnyt osa Aldissin tuotantoa on Helliconia-trilogia, joka kartoittaa yhden ja saman planeetan eloa vuosituhansien ajan, planeetan läpikäydessä valtavia ilmastomuutoksia jääkaudesta paahtavaan kuumuuteen. Ilmiömäistä trilogiassa on se, kuinka Aldiss onnistuu kuvaamaan planeetan eloa eeppisessä ja fantastisessa, mutta samalla myös tieteellisesssä, rekisterissä. Lopputulos on kiinnostava sekoitus scifiä ja fantasiaa. Jo sen vuoksi trilogia on lukemisen arvoinen, vaikka ensimmäinen osa alkaakin vähän laiskasti. Toinen osa on jo ihan puhdasta timanttia, ja täytyy myöntää että olen lainaillut moniin roolipelikampanjoihini elementtejä Aldissin scifiä ja fantasiaa yllätyksellisesti yhdistelevästä tyylistä.

Samankaltaista genresekoittelua löytyy myös Aldissin varhaisesta pulp-klassikosta Non-Stopista, jossa joukko barbaareita oivaltaa vähä vähältä asuvansa tähtien välissä kulkevalla sukupolvialuksella. Kirja on ihan selkeä innoituksen lähde James Wardin kirjoittamalle ja TSR:n julkaisemalle Metamorphosis Alphalle (1976), eli käytännössä maailman ensimmäiselle scifipelille. Soveltaisiin luultavasti Aldissin “yllätyselementtiä” jos vielä joskus peluutan Metamorphosis Alphaa, vaikka Wardin itse taitaa suosia vähän suoraviivaisempaa ja “gonzompaa” lähestymistapaa aiheeseen.

Vaikka Aldiss on vaikuttanut roolipelien kehitykseen ainakin Non-Stop-romaanin myötä, ei hänen tuotantonsa käsittääkseni missään vaiheessa ollut varsinainen inspiraationlähde Dungeons & Dragonsin synnylle. Arneson ja Gygax eivät taida mainita Aldissia missään vaiheessa, mikä ei ole ihme, edustihan brittiläinen Aldiss pikemminkin uuden aallon scifiä kuin D&D:n kehittäjien ihailemaa klassisen aikakauden pulp-fantasiaa. Joka tapauksessa, kevyet mullat ja kiitos kaikesta!

Leave a comment