Kun selailee vanhempia englanninkielisiä roolipelejä 70-luvulta, törmää tämän tästä ilmaisuun EHP. Lyhenne on yllättävänkin yleinen, eikä sitä aina kirjoiteta auki. Ei siis ihme, ettei nykylukija aina ole täysin varma siitä, mistä oikein on kyse. Tietäjät kuitenkin tietävät että kyseessä on lyhenne sanoista Evil High Priest, eli toisin sanoen pahuuden ylipappi. Rajua hommaa, siis!
Nykynäkökulmasta on kiinnostavaa huomata, että lyhenne on ollut niin yleinen ja ilmiselvä, ettei sitä ole tarvinnut kirjoittaa auki. Se puolestaan tuntuisi vihjaavan, että pahuuden ylipappeja on seikkailut sen ajan roolipeleissä ihan riesaksi asti. Nykyisin EHP:ta ei arkkityyppinä tai yksiulotteisena karrikatyyrina ole oikeastaan enää olemassa. Siitä lienee kiittäminen tai syyttäminen Pathfinderin ja muiden tendenssiä luoda pahiksistakin psykologisesti uskottavia henkilöhahmoja yksiuloitteisten karrikatyyrien sijaan.
Asiaa pohtiessani muistin myös huvikseni kuinka itse aloittelin “roolipelien” pelaamisen, tai pikemminkin karttojen piirtämisen, joskus alle kymmenvuotiaana. 80-luvun lopulla piirtämissäni seikkailuissa oli vihollisen tukikohdissa aina erilaisista lyhenteistä koostuvia vihollisryhmittymiä, aina PEM:ä (eli pahoja erikoismaageja) myöten. Jokseenkin samanlaisesta ajatuksesta lienee kyse myös EHP:n kohdalla. Nuoruuden vimmalla on helppo luoda suosikkikirjoihin ja -elokuviin viittaviaa “abstraktiokategorioita”.
Minusta EHP on edelleen ihan käyttökelpoinen kategoria, sillä kaikki vastustajat eivät aina kaipaa kauhean kummoisia psykologisia profiileja. Ja ovathan Conan-seikkailutkin täynnä erilaisia pahuuden kultteja ja pappeja, eikä Conania seuratessa voi mennä kovinkana paljoa mönkään. Itse olen “tutkinut” pahojen uskontojen luonnetta Shahar-kampanjassamme. Yhtäkään pahan ylipappia ei ole vielä surmattu, mutta mustekalajumala Kamakan palvojat on ajettu syvälle maan uumeniin. Saas nähdä, minkälaisia muita EHP-kohtaamisia kampanjaan vielä mahtuu!